Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 6. toukokuuta 2025
Mitäpäs sitä muutakaan oppimaton mies. Näätkös, Iikka: minä olen niin yksin eikä kukaan ymmärrä minua. Mutta tässä rinnassa asuu paljon, paljon. Se menee kaikki hautaan minun kerallani. Kauppiaan pitäisi ehkä akottua. Minä olenkin miettinyt sitä. Mutta olkoon se meidän kesken. Vai on kauppias miettinyt?
Minä painuin sen rantaan, toivossa että siellä lie taloja. Se olikin lampi, noin virstan pitunen ja puolen levynen. Lumisade oli hälventynyt vähän, ja kajasti hiukan pohjonen taivas. Lammin toiselta puolen otti silmääni talon näköstä. Tarkastelin sitä yhä. Talohan siellä näkyi kuin näkyikin. Vaan mitäpäs siitä.
Ei voinut isä enää olla nenäänsä aivan puhtaaksi turistamatta. Se oli jo ikäänkuin valmistumista, siivoutumista. Se oli vaistomaista, luonnollista. Hän aivan jo kainosteli: »Ka mitäpäs tästä miusta on enee minkään isäks ... tuhmasta muamiehestä!» Mutta se oli vain kainostelua. Hän muisti olevansa jo sinnepäin: kirkonmies.
Ja tultuaan vihdoinkin kammioonsa, istahti hän hiljaa tuolille ja katsoa tuijotti lampun liekkiin; äkkiä nousi hän ylös, otti lampun ja valaisi sillä peiliin ja näki siinä kasvonsa, ja itse hän vähä väliä kyseli: "Kukas tuo on?... Ja tuommoisena hän näki minut, tuommoiselta sä näytät", lisäsi toinen ajatus. "Jokin sinussa häntä kaiketi miellytti; mitäpäs hän muutoin olisi sinua niin katsellut?"
Läpättäessä ne vielä venyttivät tuon kiusallisen utelemisensa niin luonnottoman pitkäksi ja valittavaiseksi, että rauha Taavetti-paran rinnasta kokonansa katosi. Saadakseen tuon kirotun kysymyksen vaikenemaan rupesi Raikunen soittamaan raivoisasti, kuin vimmattu, joksi ihmiset arvelivat hänen tulleen mielenvikaan. Mutta mitäpäs se raivoisa soitto auttoi?
Sanoi se Sohvi joutuvansa nyt... Se on jo tulossa. Sohviko... Nyt jos se näkee... Mistä minä menen! Ka mitäpäs sitä kuuluisi... Luukas käski kysyä, jos hän saisi tähän säkkiin huttujauhoja.
"Vaihtaisitkohan ne minulle takaisin, minä nyt niitä vähän tarvitsisin", virkkoi päällikkö häpeissään ja silmiänsä rävähdyttämättä katseli pöydän alle. "Joutavat kai ne minulta, vaikka lainaksikin mitäpäs niillä minä tekisin." "Sitä parempi. Minulla ei nyt olekaan takanani muita kuin isäntien rahoja, vaan nousevalla viikolla käyn minä kotona ja kyllä sitten saat kaikki samalla kertaa."
Viisikymmentä vuotta hän oli palvellut Herraa, kiduttanut itseään ja voittanut kaikkien kanssaveljiensä kunnioituksen, jotka jo pitivät häntä suorastaan pyhänä ja valmiina taivaan tarhoihin astumaan. Mutta mitäpäs tapahtui? Saapuu ripittäjä kuolevan luo. Viipyy kauan siellä, muut munkit käyvät jo ihmettelemään. Onhan tuo vanhus hurskain ja moitteettomin heistä kaikista.
Ka mitäpäs sitä erikoista. Se tää Pentti vain muuten tuli puhumaan... Tällä kun nyt on jo se oma mylly. Mhyy! Vaikka toisen maallahan se vielä on... Mutta tottapa hänen rannankin jaksaa silloin lunastaa, kun on kerran myllyn saanut. Mhyy. Omahan tällä on mylly. Oo-ma... Ja on siinä luojan kiitos sitä jauhatustakin, niin jotta eivät tarvitse kivet jouten seistä.
Niin riemun toivossa oli hän päivänsä alkanut, ja nyt toivotti hän itselleen kuolemata. "Nukkua tänne pensaan suojaan ja lakata olemasta, voi kuinka ihanata se olisi! Iloa et sinä saa nauttia, mitäpäs sitten niin kauan juoksenteletkaan sinne tänne?
Päivän Sana
Muut Etsivät