United States or Trinidad and Tobago ? Vote for the TOP Country of the Week !
Usein saa tuntea henkistä nälkää, sielu kaipaa jotain hengen ravintoa, se ikävöi ja kaihoaa, ja, saamatta tyydytystä, turtuu, silloin tuntee vaistomaista pelkoa, kuolettava yksinäisyys ahdistaa rintaa ja ellei noita tunteita tavalla tai toisella saa karkoitetuksi, seuraa hengen tylsyminen ja mielipuolisuus. Kukin pitkällistä yksinäistä vankeutta kokenut varmaankin on tällaista saanut kokea.
»Entäpäs minuun sitten!» naurahti Méraut. »Siitä oli niin kauvan aikaa kulunut, kun olin saanut tilaisuutta huutaa: eläköön kuningas!... Niin, siitä oli niin kauvan kulunut, että se ihan pyöri huulillani... Se on näet perhemuisto, joka liittyy kaikkiin lapsuuteni ja nuoruuteni iloihin, kotitunteisiini ja uskonoppeihini. Tuo huuto suo minulle aina sivumennen sanoen eteläranskalaisen ääntämistapani ja isävainajani äänen ja liikkeet; se tuo aina silmiini saman innostuksen, jonka niin usein isässäni huomasin... Miespoloisessa oli se näet vallan vaistomaista tai, sanalla sanoen, se oli hänen uskontonsa. Kuljeskellessansa eräänä päivänä palausmatkalla Frohsdorfista ympäri Pariisia sattui hän olemaan Carrousel-torilla, Tuileriespalatsin muurien sisällä, kun kuningas Louis Philippe lähti ajelemaan. Väkeä oli keräytynyt odottamaan lähtöhetkeä ja kapuellut portinpieliin, vaikka kansa muuten oli välinpitämätön ja melkeinpä vihamielinen, niinkuin se hänen hallituskautensa lopulla jo alkoi olla. Kuultuansa, että kuningas piakkoin aikoi ulos, pujottelihe hän toisia pois tieltä tyrkkimällä väkijoukon ensi riviin nähdäksensä ja tarkastellaksensa läheltä ja voidaksensa ylenkatseella loukata ryöväriä ja konnaa, joka oli varastanut laillisesti toiselle kuuluvan kruunun...
Päinvastoin täytyi Hänen itsetietonsa olla kaikkien muiden elävien olentojen itsetietoa äärettömästi korkeampi. Hänen täytyi olla Tiedon summa. Hänessä ei saanut olla mitään hämärää eikä vaistomaista. Niinkuin suuren suunnattoman sähkö-auringon täytyi Hänen valaista kaikkea olevaista. Ja Hänen säteittensä täytyi tunkea kaikkialle, maihin, meriin ja ihmissydämiin. Mutta lämmittikö Hän myös?
Mutta mikään ei tyydyttänyt Häntä. Hän oli päättänyt nähtävästi ottaa täyden selon minusta. Miksi valhettelet niinpäin sitten? Uskotko sillä Jumalaa paremmin palvelevasi? Ja jos uskot niin, teetkö sen tietoisesti vai seuraten jotakin himmeää, vaistomaista tajuntaa, johon ehkä et ole tätä ennen tullut kyllin huomiota kiinnittäneeksi? Minusta tuntui, että oli jotakin perää tuossa puheessa.
Eläintä, julmintakaan kohtaan, hän ei tuntenut vaistomaista pelkoa; ja vaikka hän tiesi, että se oli pantteri se julmasilmäinen peto, joka oli hänen edessään, niin jonkinlainen suuttumuksen sekainen uteliaisuus se nyt oli ylinnä hänen mielessään. Peto levottomasti käänteli silmiään tytön vakaan katseen edessä.
Silloin purkautui hänen vihansa oikein elementtaarisena raivona Saksaa ja saksalaisia kohtaan sama viha, joka on yhteinen kaikille venäläisille ja joka pohjaltaan ei ole muuta kuin alemman vaistomaista, kateuden sekaista vihaa ylempäänsä kohtaan. Tämän väittelyn kautta sain läheltä, ikäänkuin äkkiä eteeni avautuneen ikkunan läpi, kurkistaa syvälle venäläiseen sielunelämään.
Luullakseni me anglosaksilaiset emme olisi vaarassa joutua teeskentelijöiksi kotielämässämme, vaikka vähin tapojamme hienontaisimmekin; mutta siinä on vaara tarjona, että jäämme raaoiksi ja moukkamaisiksi sokeasti seuratessamme vaistomaista suoruutta.
Olen pitkin aikaa tuntenut vaistomaista vihaa sitä maata kohtaan, sillä koko sodan ajanhan ne ovat vilkuilleet vuoroin itään, vuoroin länteen, laskien mielessään, kumpaan liittymällä saisi paremman saaliin rosvotuksi. Hiukan tyynnyttyäni naputan alas kysymyksen: Luuletteko Saksan kunnialla kestävän tuota yhä lisääntyvää vihollispainoa? Alhaalta kuuluu koruton vastaus: Kyllä Saksa kestää.
Aika suffragetti! ajatteli Johannes. Joko sinäkin alat? Merkillinen aikakausi tämä! Naiset tuntevat vaistomaista vetovoimaa naisiin. Ja miehet? Niin miehet tuntevat useimmissa tapauksissa samoin. Miesraukat! Heidänhän täytyi joutua tappiolle tässä epätasaisessa kilpailussa.
Ei voinut isä enää olla nenäänsä aivan puhtaaksi turistamatta. Se oli jo ikäänkuin valmistumista, siivoutumista. Se oli vaistomaista, luonnollista. Hän aivan jo kainosteli: »Ka mitäpäs tästä miusta on enee minkään isäks ... tuhmasta muamiehestä!» Mutta se oli vain kainostelua. Hän muisti olevansa jo sinnepäin: kirkonmies.