United States or Democratic Republic of the Congo ? Vote for the TOP Country of the Week !
Me olimme uimassa, kun sen riettaan orjat rupesivat meitä kivittämään sinne järveen tässä kulmassani näkyy arpi vieläkin, kun muuan vinkula viskasi teräväsärmäisellä kivellä. Mikko oli rannalla, tämä kun pohjanmaatulaisena ei osannut uida.
»Pyydä nyt Mikolta anteeksi, kun olet Mikkoa lyönyt», sanoi Latun emäntä. »Syyttömästi lyönyt», lisäsi Latun emäntä. »Eihän Mikko tehnyt mitään?» »En», vastasi Mikko kysyttynä. Liisa samassa töykkäsi Mikkoa, niin että se hoipertui äitinsä syliin. »Seekatti!» sai vain Liisa sanotuksi ja yhä uhkasi Mikkoa vielä siihen äitinsä syliin kädet nyrkissä.
Niistä suunnitelmista lähtisi Sakrikselle kenties vielä nätistikin varoja ... elämiseen ja ehkäpä oman tupasenkin pykäämiseen. Kului pari päivää ... ja Sakris tallusteli Mikko Suomenvaaran luo. Mikko oli nyt kotona. Oli ollut jo viikon. Käynyt Kuopiossa ja Tukholmassa, Virossa ja Konginkankaalla. Hänellä oli nyt paljon koiranpentuja.
ESKO. Teethän minun aina hullummaksi. Mutta elä huuda vielä: hoi, koska oja on edessäsi, syvä suvanto on edessäs, ja katso, ettes joudu pahoihin puliin, ennenkuin pääset sen ylitse. MIKKO. Esko, kuule minua! ESKO. Nyt en kuule sinua enkä paljon koskaan enään. Rupeanpa vähitellen havaitsemaan, minä miehenä sinä käyt. Minä pelkään, ettei Teemu painissa kampannutkaan; olisinhan tuntenut sen itse.
Siinä on sitten kylliksi tarinaa. Mikko ei kuunnellut Aunon varoituksia, vaan meni mustaan yöhön. Tuokion kuluttua hän jo palasi, kasvot mieluisessa hymyssä, kuin jotakin hyvää olisi saanut, ja sanoi: Saa nähdä mitä tuo kuusi ennustaa.
ANNA LIISA. Voi, kun vaan olisit ihmisiksi, et kiusottelisi alituiseen, etkä tuottaisi minkäänlaista häiriötä, niin näkisin sinut mielelläni täällä muiden joukossa. MIKKO. Mutta et rinnallasi? JOHANNES. Ohoh? Vai rinnalle pyrkisit? MIKKO. Kah! Johan sinä sait kuulosi jälleen. Pianpa! ANNA LIISA. Tuolla tavalla kun jatkat, turmelet ilon sekä itseltäsi että muilta.
Niinkuin ruoto-ukko olet sinä kulkenut sukulaisista sukulaisiin ja krouvista krouviin, ja minä, näethän, en ole tahtonut jättää puhemiestäni. MIKKO. Esko, minä sairastuin tiellä ja sentähden viivyimme. ESKO. Mutta rahat, mihin sanottaisiin niiden menneiksi? MIKKO. Sööterskalle. ESKO. Mutta mitä olisin tehnyt minä sairauteni aikana?
Lokakuun aurinko paistoi vaisusti poutaiselta puolenpäivän taivaalta, kun Mikko hitain askelin tuli kuusen kannon kohdalle, missä seisahtui katselemaan myrskyn tuhoja. Hänestä tuntui kaamealta.
Pienet poikasetkin sen tietävät, että jos siitä pienimmän oksan rihvankaan murtaa, niin silloin sen kuusen haltija rupeaa taittajaa viskelemään seinästä seinään, heitteleepä siksi kunnes vanha henki on ruumiista irti. Onkohan tuo totta? sanoi Ledenberg ja konttoristi naurahti, mutta ei virkkanut mitään. Kyllä sitä totena ainakin kerrotaan, sanoi Mikko.
Tämän Juhannusyön vietti Mikko kylän muun nuorison seurassa leikitellen ja tanssien kokon ympärillä nuoren morsiamensa kanssa. Sanotaanpa että missä ikänänsä paratiisi ilmautuu, siinä on myös kärmekin saapuvilla. Ruusupensaankin alla on se kätkössä, aina valveilla, aina valmiina valamaan myrkkyä elämän riemumaljaan.