Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 27. kesäkuuta 2025
Laulua ja iloa vain Yrjö halusi, ja Miihkalin täytyi lähteä iloiseen piiritanssiin: Oi, seuraa minua matkalle Ja ole kultaseni, Sun näyttää koko mailmalle Mä tahdon mielelläni. Nyt sinä kuulut minulle Ja minä kuulun sinulle; Siis mennään omille tulille, Siell' istut sa vieressäni.
Miihkalin ei tarvinnut vastata, sillä Alli tuli juuri ulos ja Elina meni osanottavaisesti häntä vastaan, kysyen: »Mitenkä nyt voit, pikku Alli raukka?» Elina yritti syleillä häntä, mutta tyttö työnsi kylmästi ja jäykästi pois. »Surkuttele itseäsi», sanoi hän. Miihkali nousi ja astui askeleen heihin päin, sattumalta katsellen Allia silmiin.
Ilo välähti Miihkalin kuihtuneista, kalpeista kasvoista ja hän kysyi: »Jos laulu vielä kerran jaksaa kaikua Keuruun seuduilla, niin se ei unhota minua; sano, uskotko sen? Vaikka minä olen ainoastaan tahtonut, vaan en jaksanut?» »Siitä olen varma, sillä kansamme ei voi unhottaa sankareja, jotka ovat taistelleet, niinkuin Yrjö ja sinä.»
»Katsokaa, Elias, miten hän viittaa tuonne tulevaisuutta kohti! Hän tahtoo sitä.» Ja Elina ojensi kätensä tuota silmiensä luomaa harhakuvaa kohti, mutta sumu haihtui ja sen kanssa hävisi kuvakin. Silloin Elina nousi hitaasti, ojensi kätensä Eliakselle ja sanoi nousevaan aurinkoon katsahtaen: »No, Herran nimessä sitte, Miihkalin tähden, alkakaamme tehdä työtä uutta aikaa varten.
Ja toisen renkinä ei Miihkalin käsi auraan pysty, toisen renkinä ei käy Miihkalilta nuotanveto eikä haulikon käyttö. Ei, mieluummin Miihkali kuljeskelee reppu selässä minne nokka vie tai minne sylki tuo, mutta sentään vapaana, oman työnsä määrääjänä, ennenkuin palkasta toisen ojia kaivaa ja vierasta aitaa vitsottaa. Ehei, kun yksin, niin yksin, mutta sentään vapaana!
Ei hän ollut vielä niin köyhää ja kurjaa retkeä eläessään tehnyt kuin tämä tänkeväinen oli ollut, eivät myös koirat olleet milloinkaan ennen häntä niin vihasesti haukkuneet. Tottapa niin, kun oli lähtiessään unohtanut viemästä kynttilää kirkkoon pyhän Miihkalin kuvan eteen. Ja syntinen Miihkali ihmetteli maailman kieroa menoa, erittäinkin tämän nykyisen ajan käsittämätöntä mullistusta.
Nyt oli jo Miihkalin päätös valmiina. »No, Jumalan nimessä sitte!» sanoi hän. »Vuodata vielä vähän aikaa vertasi meidän kanssamme, oma maamme! Rukoilkaa, miehet, Jumalaa, ett'ei hän, jolla valta on, ottaisi henkeämme niinkuin vaipuvia aaltoja, joista ei jää mitään merkkiä jäljelle.
Viekää vaimolleni tämä vyö ja veitsi ja pyytäkää häntä säilyttämään ne pojalleni perinnöksi vainajalta, muistoksi häneltä, joka ei koskaan palaja.» Yrjö oli keskustellut Miihkalin kanssa, mutta nyt hän tuli esiin ja huusi: »No, tämäpä vasta! Kyyneliä ja jäähyväisiä, jäähyväisiä ja kyyneliä! Juurikuin nyt vasta läksisimme kukin kotoamme!»
Miihkalin äsken niin väsynyt katse elpyi ja äänikin kaikui voimakkaalta niinkuin ennen, kun hän nyt sanoi: »Toden totta pitää löytyä sen, joka niin on tehnyt, ja mistä hyvänsä hän löytyy, pitää hänen kuolla!» Talonpoika otti vanhaan vaatteesen käärityn kappaleen, joka hänellä oli ollut kainalossa, päästeli kääreen auki ja antoi pikku arkkusen Miihkalille sanoen: »Tämä uiskenteli vedessä rannalla.
Elina istui, katsoa tuijotellen vain, niinkuin ei olisi kuullut hänen sanojansakaan. Hän oli tuolla kaukana näkevinään Miihkalin verisen haamun kehottamassa häntä kantamaan elämän taakkaa. Hän näytti oikein viittailevan.
Päivän Sana
Muut Etsivät