Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 27. kesäkuuta 2025
Ei mitään säästetty, kaikki, jotka suinkin kykenivät, pakenivat henkeään pelastamaan ja pohjoista kohti kulkiessaan olivat nämä niinkuin monet muutkin ainoastaan töin tuskin tulleet toimeen tähän päivään asti. Pienoinen joukko pyrki Viitasaarelle, jossa Miihkalin isän sanottiin makaavan sairaana.
Miihkalin ja Elinan puhellessa sulloi Antero tuopin täyteen hiekkaa ja sammalia ja ojentaen sen Miihkalille sanoi: »Katsokaa, ihan musta, ihan musta.» Elina otti pikarin ja kääntyi Miihkaliin päin. »Katso, tämän ja muutakin ovat lapset löytäneet metsästä. Arvattavasti ovat venäläiset raastaneet sen Pirkkalasta, vaan miten se on joutunut tänne?» Miihkali otti tuopin. »Kurkien häätuoppi!
Nyt seisoi Elias verta vuotavana hänen edessään ja kalpeana; eipä monta ollutkaan jäänyt eloon viime taistelun miehistä. Hän sanoi: »Minä tuon teille Miihkalin viimeisen tervehdyksen. Hän ei enää ole elävien joukossa.» Sureva vaimo ei saanut sanaa suustansa.
Mutta Antero otti tuopin maasta, meni Miihkalin luo, joka istui aivan liikkumatta, ja sanoi: »Armollinen herra, te olette hyvin onnellinen ja ihan musta. Minunkin sieluni on musta.» Miihkali katsahti häneen. »Onneton, mitä sinä täällä teet ja mitä tahdot?» »Minun ei olisi pitänyt syntyä.» »On paljon muitakin, joiden ei olisi pitänyt syntyä.»
Aabel hymyili ilosta. »Minä aion karata, vaan en kaatua enkä kuolla vielä», riemuitsi hän. Hänen vieruskumppaninsa sysäsi häntä kylkeen, sanoen: »Ole sinä vaiti ja varoillasi. Kuka sen tietää, ken täällä meitä kuuntelee. Katso noita.» Ne sanat tarkottivat paria venäläistä, jotka toivat takaisin Miihkalin sekä kaksi uutta vankia.
Ne sanat palauttivat vanhan palvelijan tajuunsa, niin että hän huomasi sanoa toisille miehille: »Lähtekäämme sisään. Teidän pitää kertoa minulle herra Miihkalin pelastumisesta, ja sill'aikaa saavat he rauhassa puhella.» Hän meni kellariin ja miehet katosivat myöskin sinne. Elina otti Miihkalia kädestä. »Nyt me emme enää koskaan eroa.» »
»Jumala meitä armahtakoon!» toivotteli Maija Liisa noustessaan, »sitä minä en olisi koskaan uskonut. Antakaas minun suudella kättänne.» Ja ilosta itkien suuteli hän Miihkalin kättä ja nutun helmaa. »Ja te olette herra Elias!
Mutta Elina ajatteli toisin. »Niin kauan kun vielä on kotimaa», sanoi hän, »en minä koskaan lähde vieraaseen maahan. Jos kerran minun kansani voi elää ja kuolla täällä, niin tottahan minäkin voin. Jää hyvästi: Jumala sinua varjelkoon!» Kaksi suurta kyyneltä valahti pitkin Miihkalin poskia. Hän otti Elinaa käsistä, suuteli niitä kiivaasti ja riensi pois. Torvet kaiuttivat lähdönmerkkiä.
Sun valtas voittaa kuoleman, Sä voitkin meitä pelastaa Viel' kadotuksen reunalta.» Laulu kaikui Miihkalin korviin, hänen seisoessaan kellarin suulla puhelemassa Kaskan kanssa; hän läksi ulos. Kaska huomasi sen ja sanoi: »Minun mielestäni olisi teidän parempi maata rauhassa tämä vähäinen aika kuin mennä kuuntelemaan vanhoja lauluja.» »Ei», vastasi Miihkali, »kyllä minä menen.
»Tehdä vastoin isänsä tahtoa on synti, vaan olla puolustamatta isänmaatansa on synti ja häpeä. Siispä et pääse mitenkään syntiä tekemättä, ja sinun on vain valittava joko kunnia tai häpeä.» Tuli välähti Miihkalin silmistä. »Tuo ei ollut huonosti sanottu, Yrjö.» »Niinpä on sinun paras tehdä sen mukaan», vastasi hän, ojentaen veljelleen miekan ja lähtien pois pajasta.
Päivän Sana
Muut Etsivät