Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 9. toukokuuta 2025
Ei, ei, äitiseni, turha on toivosi." "Mutta taulu on kuitenkin niin kaunis", sanoi äiti innokkaasti. "Monta, monta maalausta olen nähnyt, jotka eivät puoleksikaan olleet näin onnistuneet ja kuitenkin niistä on maksettu paljoa suuremmat summat!" "Niin, rakas vaimo", vastasi sairas katkeruudella, "niin, jos ansio aina palkittaisiin, silloin minäkin saattaisin toivossa elää. Mutta et tunne maailmaa.
Vuodentulo oli ollut niin runsas, ett'ei koskaan ennen semmoista; nyt ei tarvinnut mitata vuoden tuloksia kapottain ja tynnyreittäin, niitä oli nyt kymmeniä. Velkauttu ei oltu ollenkaan noina katovuosina, päinvastoin oli maksettu puoli hevosen hinnasta ja tuo kaikki oli oman työn, oman toimen ansio; eikö ollut syytä olla tyytyväinen?
Näyttää kuin ei olisi laitansa juuri niinkuin pitäis. IIVARI. Mitä sanot, krouvari, sinä hyväntahtoinen ihminen, niin avulias kaikkia vastaan; mutta saatpa palkkas viimeisenä päivänä sinäkin, täyden palkkas saat, sillä sinä pientä janoovata lähimmäistäs täällä juottanut olet! KROUVARI. Hi hi hi! sinä veitikka! Mutta onpa minulla teille jotain ilmoitettavaa. IIVARI. Mitä? Eikö ole kaikki maksettu?
Jaakko Jaakonpoika laski taas kätensä velkakirjan päälle estäen toista sitä saamasta. Tuota, se on vanha velkakirja, eiköhän vain ole yhdenkolmatta vuoden vanha. Sun isäs sen on tehnyt isä vainajalle. Niin on taitanut. Ristataan se vain ja kirjoitetaan siihen kaikki kuitatuksi. Saamari, minä olisin sen pitänyt mielelläni isävainajan muistona. En mä sitä sulta enää ikänä tahdo, joka maksettu on.
Ja kuitenkin Jackson oli olemassa. Minä en voinut kiertää häntä. Yhtenään ajatukseni kääntyivät häneen, niinkuin magneettineulan kärki kääntyy napaa kohti. Häntä oli kohdeltu julmasti. Hänen verestään ei oltu maksettu sen tähden, että olisi voitu jakaa sitä suuremmat voitto-osingot.
Kuumeeni oli kovimmillaan, kun joku mies astui sisään ja kuiskasi konttoristille, joka heti keikahutti minut pois vaa'alta ja työnsi minut hänen puoleensa, niinkuin olisin ollut punnittu, ostettu, toisen käsiin jätetty ja maksettu. Kun menin ulos konttorista, käsikkäin tämän uuden tuttavan kanssa, katselin häntä salaa. Hän oli laiha, vaalea, nuori mies.
Siitä työstä oli heille tähän saakka maksettu kaksi kruunua metriltä, joten, jos olivat sukkelat ja kestäväiset, ansaitsivat keskimäärin 40, 50 tai 60 kruunua kuussa, aina sen mukaan, kuinka vaikeatöistä malmikerros oli.
Ei ollut muuta koristusta, kuin ne kultaiset morsius-kruunut, jotka aamu-auringon säteet kietoivat heidän päähänsä ei muita saattajia kuin korkealla ilmassa liitelevä kotka. Mutta heidän povessansa majaili kalliisti maksettu, todellinen, sanomaton onnellisuus.
»Katri kaivoon putosi, toinen päältä katsomaan...» mutisi Jussi, tointui ja kavahti pystöön. »Kusti hoi, lähdetään...» »Ei ollenkaan, ennenkuin on maksettu», eukot tiuskivat. »Mokomat retkaleet, kun tulevat muka juomaan, eikä sitten makseta», huusi se eukko, joka oli kahvia antanut. »Niin, sanokaa... Mokomia tervahanhia...» alkoi eukkojen suut laulaa.
Kirjani viimeinen. Joka on Helmikankaan talon nähnyt ennen ja katselee sitä nyt, hän luulee paikalla seisovan uuden talon. Uusipa se melkein onkin, sillä olen sen uudesta rakentanut ja kivinavetalla varustanut. Entisen asuinhuone-rivin sijalla seisoo uusi, punaiseksi maalattu, uhkea rakennus. Taloa omistan minä, sillä velka on maksettu.
Päivän Sana
Muut Etsivät