Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 19. heinäkuuta 2025
Minä olin kerran kaupungissa taidenäyttelyssä, ja siellä oli paljo valkoisia marmorikuvia, semmoisia joita jo kreikkalaiset veistelivät olethan sinä niistä lukenut, muistatko?» »Muistan, kyllä minä muistan, vaikken ole koskaan nähnyt», sanoi tyttö. »Siellä oli niitä paljo, valkoisia kuin lumi ja aivan kuin eläviä.
Alemmat istuimet olivat valkeilla togilla peitetyt ja häikäisivät kuin lumi. Kullatussa »podiumissa» istui Nero, kaulassa timanttivitjat, päässä kultainen seppel, ja hänen rinnallaan Augusta, kauniina ja synkkänä.
Lumi- ja firnejoukkioiden luoliin ja laaksoihin pakkautuminen litistää jääosaset tiviimmin yhteen ja kun ne keväisin vuorelta juokseva vesi kostuttaa ja alituinen kylmä jäädyttää, muodostuu täten suuria jäätymiä.
Tuossa kedolla kun olin marjassa, kun oli paljo toisia lapsia, jotka nauroivat ja reuhasivat minulle ja te, juuri te, kuljitte viikate olalla, valkoiset vaatteet yllä ja huopahattu päässä, ja toruitte sitä lapsijoukkoa ja samassa minuakin varoititte niittyä tallaamasta. Siitä ajasta on jo kahdesti lumi ollut maassa, muistatteko? puhelin minä.
Sama peljättävä tyyneys vallitsi tuon ankaran kylmän yön. Päivän noustessa lumi ei nytkään kultautunut tahi punertunut ainoastakaan valon-säteestä.
Annin käsi oli jo oikoisena pidättämään Lentsiä menemästä. Jos lumi laskisi ja Lents jäisi lumen alle, ei olisi hänellä eikä Petrovitschillä voimia kaivamaan Lentsiä ylös. Annilla oli käsi jo oikoisena Lentsiä pidättämään, mutta sen siaan hän kuljetti kättänsä kasvojensa yli ja antoi hänen mennä.
Kaunis on siinä hän nukkuessaan, surutonna ja tyynnä, kaunis niin kuin vanha on, kun lumi peittävi hapset, huulilt' on puna pois sekä kuihtunut kuivunut poski, mut elo pitkän pitkä ja turvaisa, lämmin ja kirkas otsaan uurtehiseen kuin ehtoo luo kajastuksen. Niin Elli luki, ja isä myönsi, nähtävästi liikutettuna, että se oli kaunista...
Kulkiessansa katseli Sylvesteri ympärillensä, niinkuin hänen tapansa oli, oliko riekkoja puissa, ja katso, vallan ihmeellistä! mihin hän katseli, siellä lensi ikäänkuin auringon säde hänen edessänsä ja loisti kirkkaasti ja kimaltaen kuin kulta puiden oksilla. Yhtä suuri oli Sylvian kummastus, kuin hän huomasi, että lumi alkoi sulaa kummallakin puolella polkua, jota he astuivat.
Hän vaan näytti tyytymättömältä ja katseli maahan. Maria ei ole muiden luontoinen, lausui vihdoin nuorukainen. Hän piti velvollisuutenaan puhua Marian puolesta kun tämä ei voinut tehdä sitä itse. Mutta kokenut soturi ei edes luonut silmiänsä Husulaan, mutisi vaan itsekseen: Lumi karistaa kevään lehdet, tuli polttaa ne, ja kuolema on kaiken loppu. Nuo synkät sanat eivät vaan koskeneet Husulaan.
Eikä sulanut valkea lumi, vaikka aurinko kypsytti hangella makeita mansikoita, eikä kuihtunut nurmella kukka, vaikka pakkanen varisteli härmähelmiä sen hienoihin lehdyköihin. Tänne unelan onnelaan, pienoisten yhteiseen yhtymäpaikkaan päätti enkeli ensin käydä. Oi, kuinka iloisina, kuinka onnea täynnä he siellä leikeissä liehuivat! Silloin astui enkeli näkymätönnä parvehen pienten.
Päivän Sana
Muut Etsivät