Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 1. kesäkuuta 2025
"No, silloin lienette varmoja", naurahti Haerkepaeus. Vielä vietettiin hetkinen puheilla, kunnes matkustajat lausuivat hyvästit vieraanvaraiselle rovastille sekä pastorille ja lukkarille, jotka viimemainitut saattoivat heitä hyvän matkaa maantietä ja sitten menivät kumpikin kotiinsa. Matkustajilla oli kädessä pitkät, tuuranmoiset sauvat ja selässä eväslaukut.
AAPO. Jokaiselle on osansa annettu, ja ainapa »miekka miestä mukaan». Ja täällä ei auta valitus ja murhe, vaan työ ja toimi. Eteenpäin nyt vaan, mun veljeni! TUOMAS. Eteenpäin, lukkarille, vaikka yli meren kuohuvan kurkun! JUHANI. Mitä mietit, Eero-poika? EERO. Mietin mennä lukkarille kouluun. JUHANI. Hm! Mennään sitten, astutaan sitten. Ah Herran poika! Mutta laula, Timo-veljeni, laula!
Puheita pidettiin illallispöydässä, kuten häissä tapana on. Arvo puhui lämpimästi lukkarille ja matamille, ja matami niiasi aina, kun hänen mielestään sanat erittäin häntä koskivat. Pitäjän rovasti myöskin muiden muassa piti puheen morsiamelle.
Vähän aikaa he kävelivät maantiellä, mutta kun Renkalan ohitse pääsivät, tuli Kallu aika kyytiä ajaa tärskyttäen. Silloin he nousivat kaikin rattaille ja ajoivat nopeasti lukkarille. »Kuules, ukko!» huudahti lukkarin matami tuupaten miestään kylkeen, »joku koputtaa meidän porstuan ovelle » »Mene pian aukaisemaan.» »Hyvänen aika!
Sanokaa paljon terveisiä isälleni, ja sanokaa hänelle, että että minä harjoitan opintoja kaikin voimin ja että minä jo olen puolihullu pelkästä viisaudesta. Sanokaa myös terveisiä lukkarille ja hänen tyttärellensä, ja sanokaa, että kun tulen kotiin syksyllä, toivon saavani tanssia Dorotean häissä!» Ja samalla hän tuuppasi Fritsiä kylkeen ja veti hänet vähän syrjään.
Isäntä jatkoi miettivää kävelyänsä äänetönnä kunnes huusi pois lähtevälle Nikodemukselle akkunasta: Nikodemus...! Joko sinä sait palkkasi? Joo, herra vallesmanni! Kuule ... kuule...! Joko se Nikodemus menee? tuli lukkarille kiire. Hän riensi akkunaan, pani silmälasit päähänsä ja huusi: Nikodemus... Kuule Nikodemus!
Kun me jäimme yksin kertoi Susanna minulle kuiskuttaen miksi hän oli uskaltanut uskoutua lukkarille. Hän oli nimittäin kodissaan kuullut, että lukkari kerran nuoruudessaan oli onnettomasti rakastanut ja että se oli syynä siihen ettei hän tahtonut mennä naimisiin ja että hän oli käynyt niin kummalliseksi.
Sitte noustiin rattaille. »Hop, hop, hepo!» sanoi Kallu, ja hyvää vauhtia taas ajettiin Onkkaalan kylästä. Ratasten jyrinä vain kuului vielä vähän aikaa, mutta vihdoin sekin taukosi. »Mene sinä, Hely, lukkarille», sanoi Martti, »kertomaan matamille matkastamme. Kyllä hän halusta tahtoo tietää, oliko meidän hauska, ja sano sitte myöskin Iirille, etten minä tänään tule laskentoa oppimaan.
Herra rowasti on puhunut mielestäni enemmän kuin kohtuullista olisi ollut". Rowastin wuoro oli nyt punastua. Hän tiuskasi lukkarille kaikella wirkamahtinsa painolla. "Tietääkö lukkari, kenen kanssa hän puhuu?" "Aiwan hywin; puhun herra rowastin kanssa, waikka en juuri arwollisen", lisäsi hän sitten ja lähti pois; ei kumpikaan, ei rowasti eikä lukkari jätellyt hywästi.
Semmoinen pieni heikkous on se mitta, millä maailma meitä mittaa, se paino, jonka mukaan se meitä taksoittaa, mutta se heikkous pysyy meissä niin kauvan kuin pysymme ylinnä, pinnalla, mutta kun rupee oikein kireelle käymään, niin me heitämme sen pois, ja niin kävi myös lukkarille ja hänen yläsaksaksi puhumiselleen.
Päivän Sana
Muut Etsivät