Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 14. heinäkuuta 2025
Sinä olet multa voimani ryöstänyt, Liv, en saa sulta mitään rauhaa, sinä olet mielessäni yöt ja päivät oi, voisitko minua rakastaa?" Hän tarttui Livin käteen ja painoi sitä rintaansa vasten; sanat tulivat niin tulisina hänen huuliltansa, hän ei itse tietänyt mitä puhui. Liv päästi rukkinsa; rintansa aaltoili, hän ei tietänyt mitä ajatella. Viimein laski hän päänsä käsihin ja purskahti itkuun.
Aslak ei huolinut hänen loruistaan, piti vaan huolta siitä, että miehet kantoivat varovasti, ja katseli lasta; jonka hän oli pannut nutun alle. Muuten oli hänen mielensä raskas ja synkkä. He saapuivat erääsen taloon ja Liv sai asunnon siellä muutamaksi päiväksi, kunnes tulisi terveeksi jälleen. Hän laskettiin sänkyyn ja Aslak piti itse huolta siitä että hän sai maata hyvästi.
Milloin pitää lypsää lehmät, milloin hoitaa taloa ja lukea isälle joka ilta kappale Raamatusta. Ja välistä saatan sitten ajatella yhtä ja toista, näetkös. Mutta nyt mun täytyy joutua. Joko olet kylliksi syönyt, että saan vadin mennessäni?" "Kiitos siis tästä hetkestä!" "Ei kiittämistä". Liv meni ulos ja Aslak katsoi hänen jälkeensä.
Pian kuuli Liv jonkun laulavan tuolla mäellä, jotta tunturissa kaikui, ja siellä kulki Aslak, pitkänä ja solakkana, matkasauvaa heiluttaen. Mutta Livin mieltä ahdisti, hän painoi kätensä rintaa vasten ja katseli kostein silmin Aslakin jälkeen. Noin viisi viikkoa oli kulunut, mutta vielä Aslak ei ollut palannut.
Ei, Liv, kuuletkos, ei sanaakaan minusta ja jutuistani isällesi". Aslak oli kuin tuskissansa, sanat vuosivat hänen suustansa niin nopeasti ja ikäänkuin peloituksen ajamina. Liv istui tyynenä tuolilla ja katseli häntä lempeästi. "Niin, niin, sinä ymmärrät kaiketi tuota paraiten", sanoi hän, "mutta minulle sinä kuitenkin voisit puhua, ethän sinä peljänne minua?
Sinä täytit ajatukseni kun en muuta tietänyt, nyt tiedän enemmän, sinä et enää niitä täytä. Vaan älä sentähden usko että rakastan sua vähemmin, isä, minä rakastan sinua niin ett'en voisi sinusta luopua, jos vaan voisit mua ymmärtää hiukan paremmin kuin nyt ymmärrät". Liv oli taas itkemäisillään, vaan pidätti itsensä kuitenkin. Gunnar seisoi hänen edessänsä. Hän taisi tuskin puhua kauhistuksesta.
Liv pesi hänet puhtaaksi ja sitten hän pantiin sänkyyn. Hän ummisti silmänsä, mutta valitti yhtä mittaa. Liv oli mennyt lapsen luo ja käski Aslakin sanoa mitä tarvittaisiin. Mutta Aslak istui sängyn laidalla katsellen äitiänsä kyynelsilmin. Hän makasi kuin kuolon kamppauksessa, välistä hän nauroi ja sitten taas valitti. Yht'äkkiä avasi hän silmänsä, katsellen huonetta.
Liv oli aina Aslakin mielessä minne vaan hän kääntyi, vaan ei lapsellisessa ja hymyilevänä, niinkuin muinoin heidän kuiskatessaan yhdessä. Hän oli näkevinänsä Livin totiset suuret silmät, niinkuin sinä iltana, jolloin Liv luki: "voi sitä ihmistä, jonka kautta pahennus tulee!"
Hänen ympärillänsä oli niin hiljaista, raitista ja avarata että hän huomasi makaavansa taivaan kannen alla. Silloin joku, kallistuen hänen ylitsensä ja hellästi pyyhkien hiukset hänen otsaltansa, kuiskasi: "Onko sinun jano, tai tahdotko jotakin?" Liv pudisti päätänsä ja koetti nousta, nojaten kyynäspäähän.
"Huh! mikä raju-ilma!" sanoi Gunnar väristen, "voi kiittää Jumalaa kun on pää katoa alla tänä yönä. Luulenpa että saat lukita oven". Liv oli noussut ovea lukitsemaan; samassa kuuli hän jotain rapinaa ulkopuolelta. Hän tirkisti ulos pimeyteen, vaan ei voinut mitäkään havaita. "Onko täällä kukaan?" huusi hän.
Päivän Sana
Muut Etsivät