Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 7. kesäkuuta 2025
»Ihalainenko se nyt on siinä», sai jo Anna Liisakin sanotuksi, kuolemaisillaan pelkoon ja häpeään. Mutta nyt alkoivat rahtilaisetkin valmistua. Yksi jo huomautti: »Siinäpähän se Anna Liisan entinen Ihalainenkin on!» »Siinä on», myönsi toinen jurahtaen piippu suussa.
Oli Kirstikin kulkija rohkea, hurja, Oli Kalselan Riitta ja Malviina kurja, Hupa Liisakin Kantiomon. Oli Topsalan Kusti ja Pietari Nasta, Nepä heilakka poikia tanssissa vasta Kyliin tyttöjä nostelemaan. Oli torppari Matti ja Mustolan renki Ja rekryytti Pyssy ja Paltainenki Ja räätäli Autiomaan.
Sitä Liisa-nimistäkö se Vatanen sitten aikonee!» »Eikö tuo sitä!» myönsi emäntä, ja Anna Liisa arveli siihen: »Ka väittääpä tuo Liisakin Jussin laiselle miehelle, vaikka on kierosilmä. Ei se Jussikaan sen parempia saa.» Talon väki ei pitänyt siitä huomautuksesta, ja sen johdosta syntyi tovin äänettömyys.
Ja voi sitä kummaa rakennusta, sitä rautatietä ... siitähän me tarinoitiin eikä paljon muusta mistään ... jos tietäisit, minkälainen se on! Tiesi Matti sen yhtä hyvin kuin Liisakin, mutta ei hän viitsinyt kehua ... oli yhä vain ääneti... Etköhän lähtisi jo huomenna ajamaan ... vai joko minun pitää panna tamma heti kohta valjaihin ... ennenkuin on appeensakaan syönyt?
Katri silmäili järven rannoille, katseli että missähän se Liisan koti mahtoi olla. Näiltä paikoin se oli vene ilmaantunut heidän jälkeensä. Onkohan se tuo talo? Siitä lähtee soutamaan nuottaveneet. Kuuluu ääntäkin, puhelua niistä ja taitaapa olla siellä Liisakin, niin kuulostaa äänestä Liisa se on, joka nyt laulaa. Laulu kuuluikin nuottaveneistä ja kaiku kertoi ympäri järven rantoja laulun.
Sitten oli hänkin nukahtanut. Yöllä oli Liisa ruvennut voimaan pahoin ja Johannes autellut häntä niin hyvin kuin oli osannut. Tuo pieni, epä-esteettinen välikohtaus vienyt viimeisen lemmentoivon, melkeinpä lemmenhalunkin häneltä, eikä hän ollut tiennyt takaisin vuoteesen kömpiessään, oliko hänelle enää oikeastaan mieluista vai vastenmielistä, että Liisakin lepäsi siinä.
Ajaa reistasivat semmoista kyytiä kivikossa, että laiva vain hyppi kiveltä kivelle, kun yhden kerran kurahti pohjaan. On siellä järven pohjassa nyt tuota lihaa! Ei näet pelastunut muuta kuin se Koposen vävy, joka nyt on täällä ollut vähissä hengin itseänsä Kinnusen akalla hierottamassa.» Anna Liisa alkoi itkeä tihruta, ja Maija Liisakin kuivaili kyyneliänsä.
Täällä ei ollut mitään, mikä olisi häntä kiinnittänyt, mitä hän olisi kaivannut, ei ainoatakaan puuta, ei kiveä. Kuni aron raisut varsat hurjina pureskelevat suitsirautojaan ja ainoastaan väkisin tottelevat ohjausta, samoin oli Liisakin jo kuukausia pyrhistellyt ympäröiväin olojen painosta vapautuakseen.
Aivan ällämystyneenä meni palvelijatar päivällistä hommaamaan ja samalla tuli Liisakin neiti Orellin seuraamana. Pikaisesti silmäsi Liisa pöydälle, johon hän oli jättänyt työnsä, sitten katsoi hän tohtoriin ja huomasi, mihin tuo pikku myssy oli joutunut. Syvä punastus kohosi hetkiseksi hänen poskilleen.
Nyt alkoi Anna Liisaa huolestuttaa ja tovin kuluttua hän arveli: »Minnekähän se Ihalainen nyt on koko päiväksi jäänytkin... Tulitikkuja ei ole koko talossa eikä Ihalainen vain tule...» »Eikä näet tullut tuolta Jussi Kokolta pyydetyksi!» hoksasi Maija Liisa. Ihmetteli sitä Anna Liisakin, mutta selitti: »Kukas sitä nyt hoksasi pyytää, kun on Ihalainen kerta niitä hakemassa!»
Päivän Sana
Muut Etsivät