Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 7. kesäkuuta 2025
Kummallisilta kuuluivat Liisasta nämä sanat, ja tuska ahdisti häntä, kun hän katseli isäntää ja ajatteli hänen synkkämielisyyttänsä, jonka hän luuli lasten kuoleman synnyttäneen. Liisakin oli suuresti surrut lapsiansa, mutta nöyryydellä taivaan tahtoa kohtaan.
Varmaa tietoa ei ollut siitä, tulevatko nuo rahat vai ei Aatun velkoihin, sillä Anna Liisakin oli ollut kiellon mukaan puhumatta, mutta sitä hän toivoi, ja velkamiehetkin rupesivat rauhallisesti odottamaan. Ja Malinen tuli rahoinensa Ahoniemeen. Entinen isäntä oli tämän vasta tulleen edessä hyvin nöyrä ja heitti mielellään kaiken hallituksen sen käsiin.
Minkä vuoksi nyt? Ei minkään muun, vaan olisihan sitä vähemmän noissa lapsissa hoitamista, kun et itse kumminkaan nyt kykene, selitti Esan emäntä. Onhan tuo nyt vähän niinkin, mutta siinä se tulee hoidetuksi yhtenä. Kinkerissäkin saisi olla samalla tiellään, huomautti vielä vieras. Onpa se Liisakin kotona, sanoi Reeta. Löytyypäs siihen nyt esteitä, sanoi Kupeiston emäntä kiukkuisesti.
»Vaan kyllä Liisakin vielä mieltyy», vakuutti hän samassa Latun emännälle. »Huolta niistä on lapsista», lausui Viion leski vakavana. »Huolta hyvinkin. Hyvin ovat mieltä masentavia tuommoiset näyt kuin nytkin tämä, kun tuommoinen nuori ihminen, kuin tuo Annakin, on tuolla jälellä», sanoi Latun emäntä. »Niin, mikä lie poloisen saattanut tuolle tielle?
Ne ovat aina kutsuneet käymään, vaikka ei ole ennen tullut lähdetyksi. Ketä ne on nämä herrasväen vieraat? Ne on meidän sukulaisia... Taitavat olla kaukaisiakin? Helsingistä ne on ... ne on tulleet tänne rautatietä myöten. Vai rautatietä? Niin, totta kai nyt Matti ja Liisakin käyvät rautatietä katsomaan, kun kerran Lapinlahdelle menette?
Heikki kiintyi Liisaan yhä enemmän, ja vähitellen alkoi Liisakin tottua uuteen kotiinsa. Kaikki koettivat hyväillä Liisaa yhtä hellästi kuin Heikkiäkin. Ja niinpä oli nyt Vuorelassa kaksi lapsukaista. He kasvoivat vierekkäin kuin kaksi kukkasta, jotka tuuli on toisiinsa kietonut.
»Antero istui siellä eilen», sanoi toinen. »Ja hän heitteli meitä kivillä ja kävyillä ja nauroi», kertoi kolmas. »Yksi kivi oli näin suuri ja se tuli ihan jalkani viereen.» Nyt Maija Liisakin tointui ja sanoi: »Onhan tuo teidän häätuoppinne, rouva Elina! Ja tämä on minun kirkkohuivini! Hän tempasi sen käteensä. »Suuri taivaan Jumala, mitenkä se on tänne joutunut?
Hän alkoi kumminkin jälleen pohtia samaa ainetta ja puhui pitkään, mutta kuivasti. Ja Liisakin tirkisteli taas ovesta ikäänkuin sanoakseen: "Etkö jo tule?" Isäntä nyykäytti hänelle vihdoin päätänsä ja lähti. Mutta kun he Heikiltä kuulivat, mikä asia oli, lähtivät he kaikki kaivolle. Siellä kaivonkatsoja seisoi hiekkaläjällä ylpeänä kuin ruhtinas.
Huulet ohuet, sellaiset, jotka näyttävät puhuessa liikkuvan vähän jälempänä kuin ääni kuuluu. Liisa kulki keväällä ulkotöissä, eikä Viija olisi tahtonut siinäkään aivan jälelle jäädä. Kovinhan sinä olet vielä nuori, sanoi Reeta. Lue vaan nyt rippikoulun edellä. On niitä sitten omiakin töitäsi, kunhan koulun käyt. Vaan kun Liisakin on ulkotöissä, sanoi Viija. Vaikka, sanoi Reeta.
Siitä hän rohkaistui enemmän ja kävi sisään. Tuvassa ei ollut ketään, vaan ovi oli auki kamariin, josta kuului raksutus. Katri hiipi edelleen ja Liisakin tuli katsomaan, että minne se Katri menee. Katri teki hyvän päivän tyttärelle kamarissa se oli talon tytär, Reeta. Reeta vastasi hyvän päivän ja kysyi kuulumisia. »Eipä kuulu.
Päivän Sana
Muut Etsivät