Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 16. heinäkuuta 2025
Siellä oli Priskin Liisa laittanut tukevan päivällisen. Päivän kunniaksi oli valkea liina levitetty pöydälle ja seinäkaapista oli tammilautaset otettu esille ja pöydälle kauniisen järjestykseen asetetut. Mitäs muuta kuin mentiin aterialle. Kalle ja Mari olivat ääneti, niinkuin sopikin; toiset ne pakisivat kaikellaista. Kukahan se vieras herra tänään siellä kirkossa oli, kysyi emäntä.
Liina Anton asui akka Helmerin luona kaikki tuon kaivatun huoneessa oli kajoomatta, sellaisena kuin hän oli sen jättänyt, samoinkuin Fredrik suuren huone Sans Souss'issa. Tämä teki, että niin hyvin vanhalla kuin nuorellakin joka hetki oli muistutus siitä hengestä, joka oli mennyt ennen heitä molempia, vaan ei heistä; sillä molemmat olivat varmaan vakuutetut jälleen-näkemisestä.
Niin, näes, se on päivän totuus hän sanoi: Terveisiä Liinalle hän on minun täälläkin. Liina loi alas katseen, hän lankesi syviin unelmiin hän ei vastannut. Kuinka sinun on, kysyi akka muutamana päivänä senjälkeen kun Liina istui akkunan luona ja kauan tirkisteli muuanta iltapilveä, joka liiteli seudun yli. Kuinka sinun on?
Liina rouvan kaikki kaikissa terve ja käytännöllinen luonne, jossa ei ollut tilaa pienimmällekään ihanteellisuuden häivähdykselle, oli hänen ankarassa kodissaan mitä yksinkertaisimmalla tavalla, aivan kuin koneellisesti, muovautunut jonkunlaiseksi eroamattomaksi valannaiseksi niistä hengellistä käsitteistä, joita hänen vanhempansa ja näiden hengenheimolaiset pitivät ainoina oikeina ja autuuttavina.
Tulisina hiilinä lankee jokainen sinun sanasi minun sielulleni, nyyhkytti Anna raukka; sinä olet aina ollut niin hellä äiti ja nyt palkitsen minä sinun näin huonosti. Niin ei sinun pidä puhua, lapseni, sanoi Liina rouva lempeästi, äidinrakkaus ei odota mitään palkintoa, mutta kenties sinä et olekaan täydellä vakavuudella koetellut sydäntäsi?
ANTTI. Mutta olenpa väsynyt, kuin tallukka. LIINA. Seuraa minua, niin hankin sinulle jotain virvoitusta. Ai, ai, ai, kun ihan jalat tahtovat katketa. Vihdoin viimeinkin menivät. Nyt riennän Heiskaselle kertomaan, mitä olen nähnyt ja kuullut, ehkäpä voin imelä pelastaa ohrat ja lampaan puolikkaan, kultakin juuri tuohon parahiksi, kun köyhällä ihmisellä on pienen ansion tilaisuus.
Liina oli iloinnut Jumalan vapaassa luonnossa, kasvanut kukkien kanssa. Amandan ympärillä oli äidin äreys varjostanut kaikki. Pakko ja kova täytymys, joka ei vapaudesta tiennyt mitään, oli saanut Amandan sulkeumaan, aina sitä myöden, miten hän suuremmaksi kasvoi, omaan itseensä.
Syödessä katseli Liina Elsaa silmiin, viimein aloitti hän puheen: "Mamseli Eveliina saapi siis tänään uuden piian. No, ei se hullumpi palveluspaikka ole; saahan siinä olla yksin, vaikka yksinäisyyskö se sitten on maailman hauskinta elämää." "Yksinkö siinä on; onhan siinä mamseli", sanoi Sanna. "Onhan siinä mamseli, vaan kuinkahan siinä Elsan lukevaisuuden kanssa käypi?"
Sain verta venehen täyen, Kuuta kuusi kauhallista, Neki kaupitsin Wirohon, Sain rahoja viisi, kuusi. Niillä mä orihin ostin, Kultakukka lautasilla, Lähet länkien siassa; Siitä noiat vettä nouti, Siitä joivat juomaritki, Sekä lappoi Lappalaiset. Panin oron oikomahan, Harjan liina liukomahan Ajoin konstisti kotihin, Isosti ison pihoille, Rikki riihe'en rekeni, Aisat poikki portahasen.
Mamseli oli kelpolailla korottanut palkkaa ylitse sen, mitä Liina Munkkiniemessä sai, ja tuo palkankorotus sen vaikutti, että Liina mielellään muutti mamselin suurehkon ruokalaitoksen keittäjäksi. Kun lukukausi yliopistossa alkoi, ilmestyi Helsinkiin paljo majapaikan etsijöitä.
Päivän Sana
Muut Etsivät