Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 24. heinäkuuta 2025
Tuska ja tunnonvaivat saattoivat hänet epätoivon ja perikadon partaalle. Kuluneet vuodet kummittelivat herkeämättä hänen mielessään. Robertin kuva kalpeine kasvoineen, kärsivine katseineen, vainosi häntä, ei lempeänä ja anteeksiantava, kuten hän oli todellisuudessa, vaan katkerin mielin nuhdellen ja syyttäen kovista sanoista ja laiminlyödyistä velvollisuuksista.
Siellä oli paljon väkeä, hienoja herraspoikia ja tyttöjä, mutta myöskin talonpoikaisia, niiden seassa mummo. Jumala istui lempeänä ja aurinkoisena salin perällä. Jaana tahtoi juosta, langeta hänen jalkainsa juureen, kostuttaa ne itkullaan ja kuivata jälleen pitkillä suortuvillaan. Mutta mummo ei päästänyt häntä. Mummolla oli kädessään pitkä koivupiiska, jolla hän uhkasi Jaanaa.
Kevähästä kesä kaunihin, Lintuin laulu silloin suloisinta. Aamusella päivä armahin, Kastehelmen kukkaa suudellessa. Lemmen kukan ensin puhjetessa Sydän sulin onpi neitosella. Silloinpa syntyi minun kultani, Kun kirkas päivä nousi taivahalle: Siitä sielun kirkkaus. Ja kuu kun riensi lempeänä länteen: Siitä sydämmen lempeys. Koi kaunihisti silloin vilkutteli: Siitä silmäin ihanuus.
Hän muisti, hän muisti, Anfortaan, korkeamieli kuninkaansa syliin, jonka edessä sydän heräsi lempeänä loisteena ja silmä viihtyi sielun silmäksi, hänen syliinsä oli Herzeloyde hiipinyt kerran, oli valkoismielisenä hiipinyt polvelle ja nostanut hennon kätensä kaulalle, silloin oli Anfortas työntänyt hänet puoleen, ja kun hän oli ihmettelevänä katsonut kuninkaansa silmiin, olivat ne tuijottaneet häneen välinpitämättöminä niinkuin vieraaseen naiseen, sinä silmänräpäyksenä oli hän ikäänkuin sammunut, oli lähtenyt hiljaisena kuninkaansa tyköä, ja asui siitä saakka yksin linnassansa lapsensa Parsifalin kanssa, lumirintaisena, mutta siitä päivästä vapisi hän, kun hän ajatteli maailmaa siellä ulkona.
Vaalea ja sinipunainen hohde oli levinnyt taivaalle, yksinäinen tähti väikkyi valkoisen kuun vieressä, joka kumotti himmeästi, lempeänä ja soreana kuin helmi. "Ihanata!" huudahti Schirene miettien, kun hän katseli tähteä. "Voi, minun Alroy'ni, miks'emme aina voi elää yksinämme ja aina paradiisissa!" "Valta väsyttää minua", vastasi Alroy hymyillen, "paetkaamme!"
Samassa aloitti talon tytär taas virren, niinkuin saarnan luettuakin. Anteron eteen oli äsken noussut kuva isästään suurena, ankarana, ryppykulmaisena kansan kurittajana, joka tuomitsi ja rankaisi. Nyt hän näki hänet lempeänä istuvan vuoteessaan, kirjoittamassa helliä, liikuttavia lohdutuksen sanoja näille ihmisille täällä kaukana.
Kun hän puoli tuntia myöhemmin palasi luokseni ja huomasi minun toipuneen, istui hän ystävällisenä ja lempeänä vuoteeni ääreen ja alkoi vilpittömällä tavallaan puhua minulle, kuten hän sanoi, suoraan mitä hänellä oli sydämellään.
Hän nousi ylös, puristi ääneti tytön kättä niin kovasti, että tämä oli vähällä kirkaista ja sanoi ainoastaan nämät sanat: Kiitän vilpittömyydestäsi! Minä en hyljää sinua, käski häntä viittauksella poistumaan ja jäi yksinään huoneesen. Hetkinen sen jälkeen tuli Leonard kotiin, iloisena, lempeänä ja viehättävänä, kuin ainakin.
Huolimatta tappelusta susien kanssa ja Ganner ilveksen hyökkäyksestä Mikon kimppuun, ja huolimatta verestä ja karvoista jotka lumella kertoivat huuhkajan yöllisistä kesteistä ja jäniksen surmasta, Miranda oli pitänyt aarniometsän asukkaita lempeänä kansana, joka enimmäkseen eli äänettömässä ystävyydessä.
Hän oli kiihkoinen ja levoton, silmät räpyttivät lakkaamatta ja puhe oli hiljainen, laulava, melkein rukoilevainen. Matami Jonson ei ollut tottunut näkemään häntä noin lempeänä ja ystävällisenä, "Jos, rouva, olette niin hyvä, että huolitte ottaa tytön mukaanne, niin..." vastasi matami vitkastellen, "mutta eihän sillä raukalla ole kunnon vaatteita." "Ei siitä lukua!" virkkoi rouva kiihkeästi.
Päivän Sana
Muut Etsivät