Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 15. lokakuuta 2025
"Mutta", kysyy ehkä yks ja toinen, "eikö Anna lähtenyt pois, koska hän oli kasvatusvanhemmillensa kiusaksi?" Niinpä niinkin, kyllähän tuo hyvä lapsi olisikin lähtenyt, ja mietti sitä varmaan ennenkuin me molemmat, mutta mihin hän sitte joutuisi? Kun Anna laskettiin koulusta, pyysi hän päästä palvelukseen, että itse ansaitsisi leipänsä ja niinmuodoin ei enää olisi kasvatusvanhempiensa elätettävänä.
Hän leikittelisikin leipänsä kanssa.
"Mutta siitä huolimatta en minä ole rauhallinen enkä onnellinen, sillä minä näen, tai paremmin sanoen tunnen, että täällä, näillä rajattomilla autioilla, on sellainen joukko ihmisiä, jotka kärsivät ja valittavat siksi, että ovat tykkänään eroitetut sivistyneestä maailmasta ja kaikesta mahdollisuudesta ansaita leipänsä.
Mutta hänen ilonsa sammui sukkelaan, Miranda oli häntä kohtaan ynseän välinpitämätön koko ajan, jopa siihen määrään, että Kirsti moitti häntä epäkohteliaisuudesta, kun Taavi oli mennyt. "Minkä minä sille voin, äiti!" impi selitti. "Minä en tahdo häntä vihata, mutta mitä hän on teurastajaa parempi? Hänen leipänsä on verellä tahrattu. Hyi!
Hän oli silloin kahdenkymmenen vuoden iässä. Nyt ansaitsi hän leipänsä johtamalla pienempien poikain lukemisia. Siinä sivussa täytyi hänen hoitaa omiakin lukujansa. Seitsemän vuoden kuluttua suoritti hän maisteritutkinnot. Silloin oli hänen tiensä maailmassa turvattu.
Välistä pyrki mammanne siitä nurisemaan, kun ei tänään tietty, mitä huomenna pöytään pantaisiin. »Odotetaan, ei olla vielä huomisessa.» Ja aina tuli apua jostain. Milloin antoi metsä riistaa jollekin, joka katsoi liikaa saaneensa ja toi, milloin järvi kalaa. Yht'äkkiä heräsi saatavansa maksamatta jättänyt ja toi, juuri kun tarvittiin, leipänsä ja voinsa.
"Patras raukkani, me kohta saamme rauhassa levätä haudassamme sinä ja minä," sanoi vanha Jean Daas, silittäen Patrasin päätä vanhalla, ryppyisellä kädellänsä, joka aina jakoi koiralle omasta leipänsä kuoresta. Kummanki, niinhyvin ukon kuin koiran sydämmet tykyttivät rauhattomasti saman ajatuksen raivotessa: "kuin heistä aika jättää, kuka silloin huolta pitää heidän rakkaastansa."
Pian selvisi hänelle, että hänen oli kirjoitettava teos, jossa hän esittäisi koko Pariisille sen, mitä hänellä oli sanottavaa, mitä hän uskoi ja mistä hän tahtoi muita vakuuttaa. Eikä aikaakaan, niin oli hänen elämänuransa suunniteltu: jokapäiväisen leipänsä aikoi hän ansaita antamalla tunteja; joutohetkinänsä kirjoittaisi hän taas teostansa.
Rouva Sorvi oivalsi kyllä hänen mielentilansa ja murehti sitä itsekseen. Mitä Antista nyt tulisi? Käytännöllisesti hän ei sitä niinkään syvästi surrut, sillä tiesihän hän Antin kyvykkääksi mieheksi, joka kyllä ansaitsisi leipänsä maailmassa, mutta sitä enemmän sielullisessa suhteessa.
Kerranki ukot olivat yötä muutamassa kauppalassa, ostivat leipää toista leiviskää ja, yönsä maattuaan, lähtivät liikkeelle ennen auringon nousua, ehtiäksensä kauemmaksi ennenkuin päivä paahtaisi täydeltä terältään, Kuljettuaan kymmenkunta virstaa, saapuivat he joen partaalle, istuivat, ammensivat vettä kuppiinsa, kostuttivat siinä leipänsä, syödä nutustivat ja, muutettuaan jalkineitaan, istahtivat lepäämään.
Päivän Sana
Muut Etsivät