Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 2. kesäkuuta 2025
Entisellä herttaisella tavalla hän taas alkoi puhua: Minä näen, sanoi hän että sinun pikku sydämmesi on yhtä puhdas ja viaton kuin sinun ulkonäkösi, jonka Jumala on sinulle lahjoittanut, Summa kaikesta mitä olen opettanut on tämä; me olemme synnilliset Vanhurskaan edessä, olemme synnissä sekä siinneet että syntyneet ja kaikkena elinaikanamme synnillistä elämää pitäneet.
Hän oli hylännyt montakin kosijaa hoitaakseen isänsä taloutta ja omistaakseen koko sydämensä nuorimmalle sisarelleen Esterille, joka niin kipeästi tarvitsi hänen holhoustaan, sittenkun heidän äitinsä oli kuollut ja isällä yhä harvemmin oli aikaa lastensa kasvatukseen ja sittenkun isä oli ruvennut hemmoittelemaan pientä lemmikkiään, jonka Luoja oli hänelle lahjoittanut vanhain päiväin iloksi.
"Tyvenemmällä mielellä asiata mietittyäni, olen havainnut, että jokapäiväistä korkeammat velvollisuudet kieltävät minua henkeäni alttiiksi panemasta. Se nero, jonka luonto minulle on lahjoittanut, ei ole ainoastaan minun, vaan isänmaani, koko ihmiskunnan oma, ja sitä en saa unhottaa.
Se valitus tunkihe melkein ehdottomasti huuliltani... Sitä ei kuitenkaan ollut kukaan minulta kysynyt; he luulivat epäilemättä kaikki oloni täällä kaikissa tapauksissa edullisemmaksi ja hupaisemmaksi. "Lapsi raukka!" lausui herra Claudius, ei, se ei ollut sääliväisyyttä! Varmaankin oli luonto vaan lahjoittanut hänelle niin hellän äänen.
V. 1666 oli Kaarle II lahjoittanut vasta valloitetun Uuden Alankomaan veljellensä, Yorkin herttualle, joka Englannin historiassa on tunnettu nimellä Jaakko toinen. Hänen mukaansa sai sekä maakunta että kaupunki Hudson-joen suussa nimekseen New York. Tämä siten myöskin oli proprietori-siirtokuntia.
Niin, ennen toden totta olisin ratsastanut paljain säärin kuin vaatettanut itseäni saksalaisten omaisuudella! Teille olen lahjoittanut kaikki, mitä käsiini on joutunut, enkä ole itseäni varten pitänyt sikoläättiäkään!" Niin kovin ja suorin sanoin nuhteli kuningas noita ylimyksiä.
Sitten oli hän eräänä kauniina päivänä lahjoittanut itsensä, niinkuin niin moni muukin, ilman edestä eräälle toverilleen, joka hylkäsi hänet samana iltana.
Minä olen lahjoittanut talon ... perintötalon... Hän poikkesi polulta ja istahti kivelle. Vatsassa viilteli niin omituisesti. Mikä siellä? ajatteli hän ja koetti panna pitkälleen puolukanvarsikkoon. Mutta nousi kuitenkin kohta, jos sattuisi joku näkemään. Omituinen voimattomuuden tunne ja heikkous oli vallannut koko ruumiin. Tuntui vilunväreitä.
Lakkaamatta kerää Emilie Björkstén ympärilleen uusia ystäviä, lakkaamatta näyttelevät tunteet, hänen omansa ja muiden, suurta osaa hänen elämässään. Hän alkaa itsekin pohtia sitä valtaa; mikä hänellä vielä on yksinpä niihinkin, joille hän ei ole lahjoittanut palastakaan sydämestään. Kuitenkaan ei tämä häntä suurestikaan huolestuta.
Nyt hän makaa polvillaan »Iankaikkisen» edessä ja kiittää häntä, ei siitä, että hän olisi saavuttanut välinpitämättömyyden ja torjunut pois vaaran, vaan siitä, että »Hän jälleen on lahjoittanut minulle autuuden päivän; Hän on sallinut minun nähdä hänet ja puhua hänen kanssaan, jonka nimi on minulle niin kallis, hänen kanssaan, jota en ikipäivinäni voi unhottaa».
Päivän Sana
Muut Etsivät