Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 27. heinäkuuta 2025
Tästäpä viimein De la Marck'in voimat alkoivat raueta, vaikka hän oli suunnattoman väkevä, ja maa hänen allansa muuttui verilätäköksi. Mutta Ardennien Metsäkarjun miehuus ja vimma ei ollut kuitenkaan vielä lopussa; hän taisteli yhä samalla tulisella innolla, ja Durward'in voitto näytti olevan epätietoinen, kaukainen.
Monsieur piti asuntoansa Dompierre'ssa. Kuningas majaili milloin Etré'ssä, milloin La Jarrie'ssa. Vihdoin, kardinaalin olopaikka oli La Pierre'n sillan luona pienessä talossa, joka ei ollut millään tavoin suojeltuna. Sillä tavoin monsieur piti silmällä Bassompierre'ä, kuningas herttua Angoulême'a ja kardinaali Schomberg'ia.
Sill'aikaa kuin kaikki vanhat ja nuoret La Napoulessa olivat taasen sovussa viattoman Mariettan kanssa ja sääliväisinä kiintyivät häneen, oli Colin ihkasen ainoa, joka ei häntä armahtanut. Jos ruvettiin puhumaan Mariettasta, niin oli Colin mykkä, kuin kala; jos hän tapasi Mariettaa kadulla, niin lensi hän vihasta punaiseksi ja kalpeaksi ja loi lapseen oikein nieleviä silmäyksiä salavihkaa.
Napueen taistelun jälkeen sanoi minulle ruhtinas Galitzin, että hän jo piti voittomme varmana ja valmistui peräytymään, kun De la Barre komensi koko ratsuväen taistelusta pois ja siten kaikki oli hukassa. Kolmhalko ja Hohti olivat olleet mukana. Voi kuinka katkeria nuo muistot olivat! Mutta kiitoksen ansaitsee ruhtinas Galitzin. Hän oli jalo mies.
Vanki puettiin pitkään pukuun ja tavanmukaiseen hiippaan, joka oli koristettu piruilla, liekeillä ja sanoilla »kerettiläinen, luopio, pilkkaaja ja epäjumalanpalvelija». Hänet pantiin neljän hevosen vetämille rattaille; toisella puolen häntä oli pedelli, toisella hänen rippi-isänsä ja Isambard de la Pierre, eräs hurskas ja oppinut kapusiinilaismunkki, joka vastahakoisesti oli allekirjoittanut kuolemantuomion.
Matala, hietainen rannikko näkyi edestäpäin oikealta selviten yhä selvemmäksi, kuta lähemmäksi sitä tulimme. Siten purjehdimme koko päivän, Uruguayn etelärannikko näkyvissä, La Plata-joen suulle. Illalla ankkuroimme Montevideon majakkain näkyvissä.
Kotona yksin istuessa ja pitkä persialainen yönuttu päällä turkkilaista piippua poltellessa tuntui aika sentään toisinaan yksitoikkoiselta; ja silloin kirjoitteli hän joskus ystävilleen surumielisiäkin mietteitä elämästänsä ja yksinäisyydestään. Käyttäen hyväkseen muutamaa tällaista valituksen tapaista uskalsi hänen vanha ystävättärensä kreivitär Montijo ehdottaa, että hän menisi naimisiin, sillä vaimo oli hänen mielestään välttämätön Mériméen asemassa olevalle miehelle. Samaa puhui "tuntematonkin" ja nähtävästi m.m. myöskin rva Senior. Kun hän v. 1853 palasi Espanjasta, huhuttiinkin hänen jo menneen kihloihin ja Filon puolestaan vakuuttaa "qu'il y avait eu quelque chose". En tiedä millä perusteella hän tämän tekee; minä en ainakaan ole löytänyt vähintäkään tukea tälle luulolle. Mérimée tiesi jo olevansa vanha, liian vanha sulhasmieheksi ja se armoton tapa, millä hän usein kirjeissään Panizzille ivailee vanhoja miehiä, jotka menevät nuorten tyttöjen kanssa naimisiin, osottaa kyllin selvästi, ettei hänellä ole vähintäkään halua siihen kaivoon hypätä, "Je suis trop vieux pour me marier" vastaa hän sekä rva Seniorille että "tuntemattomalle"; ja ystävättärelleen Espanjassa kirjoittaa hän: "Si vous me voyez (hän oli silloin nuhakuumeessa) vous ne penseriez pas ä me marier avec les belles demoiselles dont vous parlez. On guérit de la grippe, mais ce dont on ne guérit pas c'est d'être vieux." Sitä paitse oli hänellä nuoruudessaan ollut onnettomasti päättyneitä yrityksiä tähän suuntaan, vaikka hän omain sanainsa mukaan, ei katsonut voivansa tarjota lemmitylleen niin suurta onnea kuin tämä olisi ansainnut ja luultavasti odotti. "Minulla ei ole rohkeutta eikä voimaa koettaa tällaista uutta elämän muutosta", kirjoittaa hän kreivittärelle. "Ainoa etu, minkä avioliitto minulle nyt voisi tarjota, olisi jonkunlainen lievennys sairauden kohdatessa ja etenkin sillä aina ikävällä hetkellä, jolloin täytyy tämä maailma jättää. Jos miettisin asiaa ainoastaan egoistin kannalta, ansaitsisi se ehkä jo tämänkin edun vuoksi harkitsemista. Mutta toisakseen on edesvastaus, vaimonsa huolestaminen ja hänen päiviensä turvaaminen miehen kuoleman jälkeen kauhistavaa. Kun minulla oli kissa, leikittelin minä mielelläni sen kanssa, mutta kun sen tuli halu juosta kattoja pitkin narttuja katselemaan tai rottien perään kellariin, epäilin minä, että tokkohan minulla oli oikeutta pidättää se luonani omiksi huvikseni. Paljo suuremmalla syyllä tekisin itselleni tämän kysymyksen, jos se koskisi naista". Mies, jolla on tällaiset periaatteet, on ehdottomasti vanhanpojan elämään tuomittu, niin tyypilliset ne ovat. Ja samoin kuin monet muutkin naimattomat poikamiehet pitävät lapsista, samoin Mériméekin. "Minä olen liian vanha naimisiin mennäkseni kirjoittaa hän rva Seniorille 5 p. maaliskuuta 1855 mutta minä tahtoisin mielelläni pienen tyttösen kasvattaakseni. Olen usein miettinyt ostaa lapsukaisen joltakin Espanjan mustalaiselta, jott'en, jos kasvatukseni kävisi huonosti, luultavasti saattaisi onnettomammaksi tätä piskuista olentoa, jonka kasvatikseni ottaisin. Paha vain että mustalaiset ovat niin kovin tummia ja että heidän tukkansa on sydenkarvainen. Miks'ei teillä ole pientä kultakutrista tyttöstä minulle luovuttaa?" kysyy hän lopuksi. Samaa mieltä ilmaisee hänen kirjeensä kreivitär de Montijollekin: "Tahtoisin mieluummin, jos olisin varma siitä, että jätän jälkeeni jotain, pienen tyttösen kasvattaakseni häntä parhaimpani mukaan, mutta ja tässä näytäkse taas epäilijä oikeassa karvassaan sekin on niin vaarallista leikkiä". Minkä vuoksi se on sitä, ilmaisee eräs hänen kirjeensä rva Seniorille: "mais il pourrait bien se faire que le petit monstre, après quelques années, s'amourachât d'un chien coiffé et me plantât l
Kun luonto täten oli näiden kolmen kovaosaisen tilaa lievittänyt, seurasi pitkällinen väsymys heidän väkivaltaista tuskaansa ja vaivutti heidät sikeään, milteipä kuolemankaltaiseen uneen. Herra de La Bourdonnaye lähetti minulle salaa tiedon, että Virginian ruumis oli hänen käskystään tuotu kaupunkiin sieltä vietäväksi Pamplemoussen kirkkoon.
Mutta hän ei virkkanut mitään niistä toiveista, jotka nähtävästi häilyivät Hamelinen mielessä Schönwald'ista lähtiessänsä eikä myös mitään siitä huhusta, että neiti Hameline olisi joutunut Wilhelm de la Marck'in käsiin.
Kuningatar kiljahti hämmästyksestä, nähdessään hänet, sillä mielensä häiriössä ei hän aluksi tuntenut tuota nuorta naista, jonka de la Porte oli hänelle toimittanut.
Päivän Sana
Muut Etsivät