United States or Madagascar ? Vote for the TOP Country of the Week !
Mérimée varustausi ajoissa lausuntoansa puolustamaan ja siinä oli hänelle työtä kylläksi, sillä hän ei tahtonut lukea puhettansa paperista, vaan "improviser par les procédés connus de M. Thiers et de M. Guizot", kuten hän Panizzille jo paria viikkoa ennen ratkaisevaa istuntoa kirjoittaa.
Kun sitten 1865 ensimmäinen osa teosta valmistui painosta saavutti se tiedemiestenkin puolesta melkoisen tunnustuksen. "Ils ont obligés de le trouver un peu trop savante pour eux" kirjoittaa siitä Mérimée "tuntemattomalle" liittäen teoksesta omana arvelunaan: "I1 me semble qu'il y a des très belles pages. Je suis surpris de l'érudition, plus grande et plus solide que je ne m'y serais attendu" ja Panizzille: "Le grand défaut du livre,
Mériméen ilo siitä, että hän nyt muka oli päässyt "ensimmäisestä looshista" katsomaan, miten historiaa tehdään, näyttäytyy jotenkin perättömäksi. "Je suis dans le lieu du monde où l'ara parle le moins de politique", valittaa hän kerrankin Fontainebleausta ystävälleen Panizzille ja niinikään erään toisen kerran: "J'assiste ici au spectacle le plus étrange.
Muutamat ehkä kummastelevat myöskin sitä, ettei Mérimée, joka kirjeissään varsinkin Panizzille osotakse niin huvitetuksi politiikasta ja joka, kuten luulen näyttäneeni, myöskin ymmärsi sen moninaisia vaiheita, kuitenkaan antaunut varsinaiseksi valtiomieheksi, pyrkien esim. lähettilääksi johonkin suurvaltojen hoviin.
Vaikka hän myöhempinä aikoinaan, kuten hänen kirjeistään varsinkin Panizzille käy selville, olikin sangen huvitettu valtiollisista kysymyksistä, joita hän näkyy seuranneen suurella jännityksellä ja historioitsijan kaukosilmällä, ei hän senaatissa sentään ainoatakaan kertaa poliittisena puhujana esiytynyt.
Toinen keisarikausi oli päättynyt ja uusi tasavalta 4 p. syyskuuta julistettu. Minkä vaikutuksen tämä kaikki teki Mériméehen, sen näemme hänen samana päivänä kirjoittamastaan kirjeestä Panizzille: "Un mot
Mériméen tunteet keisarinnaa kohtaan me tunnemme: ne olivat yksinomattain uskollisen ystävän vilpitöntä osanottoa, joka pysyy järkähtämättömänä niin hyvin tukalissa kuin suotuisissa oloissa. Mutta vilpittömän ystävän velvollisuuksiin kuuluu suorapuheisuus ja rohkeus lausua mielipiteensä. Ja näitä ominaisuuksiaan ei Mérimée koskaan menettänyt hovissakaan, sitä osottaa hänen menettelynsä monissa tärkeissä kysymyksissä. Niinpä kertoo hän Panizzille, kuinka hän eräänä iltana niihin aikoihin, jolloin Ranska paavia suojellakseen ja aluettansa lisätäkseen sekaantui Itaalian vapautussotaan, otteli näistä asioista keisarinnan kanssa, jonka tekopyhyys (hypocrisie) ja paavilliset tunteet olivat tärkeänä vaikuttimena Napoleonin käytökseen. "L'affaire a été engagée avant que j'aie eu le temps de me reconnaître et de l'éviter. Elle parlait avec une grande vivacité, mais sans colère. Il me semble que j'ai été aussi ferme que possible, mais me maintenant très calme sans rien ménager. On m'a dit que j'avais été convenable. La discussion a fini par l'épuisement des gosiers, et il y a eu un grand silence de huit