Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 21. heinäkuuta 2025
Oliko tuo Matilta oikein, sen tuomitkoon lukija, mutta lienee se ollut liikuttavaa ja sydäntä polttavata tuolle kurjalle pelkuri-Matillenkin, kun hän näki nyt olevan mitä surkeimman rääkkäyksen alla ja vankina papin, jota niin suuresti kunnioitettiin ja suosittiin.
Hyvät ihmiset polkevat hylkiön päätä ja hänen nimensä on kunniaton kaikkialla, missä kristittyjen kellot kaikuvat ja pakanakansat jumalilleen uhraavat, kaikkialla, missä äiti hyväilee lastaan ja tuuli puhaltaa yli avaran maailman. "Sanokaa nyt, veljet, niinkö käy kurjalle hylkiölle?" "Niin hänelle käy", sanoivat toiset.
Oi sie, ku ristinpuussa verta vuotain Sait pahantekiälle, katuivaisna Ku rippui rinnallas, sen lupauksen: Viel' tänäpänä paratiisissa Oot kanssani! suo anteeks' kurjalle! Sun armos, Herra, loppumatoin on! Kaikk', kaikki lempes hellä maksaa taitaa! VON ST
Oli tuttua aivan kuin olisi hän eilen viimeksi käynyt ja sitten yön aikana muuttunut se, mikä oli muuttunut. Samat huonekalut, mitä niitä oli, ja ryysyjä kaikkialla. Lapset olivat kasvoiltaan aikaistuneet, vaan muutenpa ei olisi juuri osannut sanoa heidän kasvaneen. Outoa oli, kun he suu auki katsoa tollistelivat nyt ja ennen olivat niin hyviä tuttuja. Surkealle ja kurjalle näytti ja tuntui.
Mikä voi tällainen muisto ihmisellä olla? Hyvä, ettei tekijä sano sitä, sillä juuri täten hän saavuttaa sen traagillisen vaikutuksen, jota yllä tarkoitimme. Eikö sitten ole olemassa mitään lääkettä, mitään parannuskeinoa kurjalle kuolevaiselle hänen elämäntuskassaan? On, vastaa Kramsu runossaan Lohdutus, on yksi, nimittäin: pullo.
Hänen ajatuksensa johtuivat ylöspäin; hän oli niin vieraantunut maasta. "Kaikki maan päällä on pysymätöntä", hän ajatteli. "Lieneekö tuolla ylhäällä paremmat olot? Tuskin minulle, kurjalle. Pieni lapseni on siellä, minun oma lapseni, vaan mistäpä hän minua rakastaisi? Siitäkö, että synnytin hänet tähän kurjuuden maailmaan? Ja laitin hänet täältä ennen aikojaan pois.
Risto kokee lohdutella häntä sekä itseään, ja kertoo kirjoittaneensa nyt juuri kauniin runoelman tulipalosta, jonka hän on verrannut tulta suitsuavaan vuoreen ja kaikkia tuhoja tekevään pyrstötähteen, joka tuo hirmuista kostoa kurjalle ihmiselle ja käyttää tulen petollisia henkiä palvelijoinaan; runonsa toivoo Risto saavansa myödyksi köyhän nikkarinlesken hyödyksi.
Enkä hänestä luopuisi, ennenkuin olisin hänet hautaan laskenut ja hautakumpunsa kukilla koristanut! Mutta minulle kurjalle ei ole sallittu sitä onnea, minulla ei ole äitiä. Audotja. Usko minua, poikani! Sinä löydät hänet. Andrei. Mistä? Puhu! Audotja. Tuntisitko hänet, jos hän eteesi tulisi? Andrei. Aina hänen kuvansa edessäni hämärtää.
Arvoisa isä, vastasi vanhus syvään huoaten, minä en ansaitse että sinä, pyhän kirkon uskollinen palvelija, ojennat kätesi minulle, kurjalle luopiolle.
En, korkea-arvoisuutenne en nyt enää! Nyt ymmärrän kuinka oikeassa te olette kaikissa olleet ja ett'ei ylpeydellä saa mitään Herralta Jumalalta. Ehkä Jumala, nähdessään minun rehelisen katumukseni, armahtaa minua ja kerran antaa kurjalle sielulleni rauhan! No siunattu olkoon se hetki, kuinka katkera lieneekin ollut, joka musersi kovuutesi! Nyt, Wappu, olet todellisesti suuri!
Päivän Sana
Muut Etsivät