United States or Togo ? Vote for the TOP Country of the Week !
Niin, veljeni, on minunkin laitani: minä olin onnellinen niin kauan, kuin sain elää hänen lähellänsä, mutta nyt olen riutunut, ja kesän viimeisen kukan lakastuessa olen jo poissa, ja kun puut pudottavat viimeiset kellastuneet lehtensä, putoavat ne haudalleni.
Kukan kätki lippahasen, pani alle päänalaisen, kun heräsi, avasi arkun: oli kukka kultalehti. Tuosta tunsi suuren sulhon, jonk' oli kanssa karkeloinut kummulla välillä vetten; eikä itkenyt enempi. LUOJAN LEIP
Ken noin häijyks pukenut on teidät? Jos teit' ei miellytä tää puku, liioin En mieltänne ma ole kysellyt. Teill' onko neulakirja suussa, neiti? Suloisen, puhtaan kukan karvainenko On kova, kirkkaaks vuoltu helmikivi? Karitsan villa suden pennull' onko? Ja valkaistussa haudass' onko päivää? Miss' ompi neiden peili? Viime kertaa Nyt yhdess' ollaan ja noin haastelette. No, muuta sitte.
Hän kätki rintaansa vastaan kukan; hän muisti hämärästi, että luutnantti oli luvannut tulla hänen luoksensa. Hän silitti hiuksiansa ja meni tulevaa vastaan, Vaan Anna ei luutnanttia nähnyt. Hänen edessänsä oli herrasmies; mutta tämän miehen kanssa ei ollut Anna sanaakaan ennen puhunut. Tämä mies, joka nyt Marian kamarissa seisoi, oli Annalle outo.
Ikiseuduilta jäätikkökenttäin Hän henkensä kaupalla toi Tuon kukan, min neidolle alppein Hän sykkivin rinnoin soi. Vain Edelweiss ilmaista saattaa Hänen hehkeintä toivettaan: On alppi-ilmojen puhtaus Sill' untuvanupussaan. Se hankien keskellä taimii Runo lemmen, kukkien niin, Sydänjuuriss' on suosion toivo, Joka lehdessä tunnustus siin.
Käsikärryt narisivat hiedatulla tiellä, kukkapengerten välillä käveli työmekkoon puettuja miehiä, sitoen kukan toisensa perästä kimppuihin, ja ruusupensastojen takaa kurkisti monta päätä, meitä kummastuneena katsellen. Tultuamme liki suuria kasvihuoneita, astui vanha kirjanpitäjä ulos ovesta. Hän oli paljainpäin ja hänen kunnioitusta vaativa, lumivalkea päänsä oikein hohti päiväpaisteessa.
Poista ensin halla, pelloks korvet laita, Silloin vasta aika kukitella maita. Ilkamoivat pahansuovat, katehet: Vilu kukan vie ja kaataa rakehet, Huurto lehteen painaa kylmän suutelonsa; Tuopa taimi tässä maass' ei juurru konsa. Meni kevät, tuli suvi suloinen, Maat ja puut ja pensaat siinti verallen, Kasken kannotkin jo taaja laiho peitti, Juhlapukimensa luonto ylleen heitti.
«Ota tämä kukka!« sanoi Johannes ja antoi kukan Annalle. «Muista, että onni on vaihteleva, että se muuttuu kuin kukkanen; muista että toivo on kuin tämän kukan lehdet; ne ovat punaiset, kauniit, ne eivät lakastu, sillä ne ovat kädellä tehdyt«. Maria punastui yhä enemmän, mutta vaaleni samassa. Hän oli arvottomalle antanut lahjansa, jota toinen olisi suudellut ja painanut rintaansa vasten.
Koko sinä aikana ei hänen tyttärensä Annie puhunut sanaakaan eikä nostanut kertaakaan ylös silmiänsä. Koko sinä aikana oli Mr. Wickfield'in katse kiintyneenä häneen, kussa hän istui Agnesin vieressä. Minusta näytti siltä, kuin Mr. Wickfield ei ollenkaan olisi ajatellut, että kukan huomaisi häntä, vaan oli niin vaipunut Mrs.
"Kyllä hän palaa", ajatteli vuokko. Mutta siinä hän pettyi, sillä Apollo pysyi poissa, hänellä kun näet oli muuta ajattelemista. Eräänä päivänä hän kuitenkin sattui liitelemään toisen kukan ympärillä ihan lähellä. "Nyt minä pidän varani", ajatteli vuokko.