Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 12. heinäkuuta 2025
"Minä olen nähnyt paljon surua eläissäni maailmassa," sanoi kunnioitettava vanhus, ja hänen kyyneleensä virtailivat seitsemänkymmenen vuoden vaivain vakoelemilla kasvoillansa. Neitsyet lauloivat sydämellisellä hartaudella hengellisen laulun. Märta kuiskutti hiljaa virren sanoja. Oli kun kuolon enkeli olisi käynyt linnassa.
Rovastinna antoi yhdelle ja toiselle emännälle kättä, ja nuori Hanna tervehti samoin entisiä lukutovereitansa, joita hän tapasi. "Kuinka hän on kaunis!" kuiskutti kansa siellä ja täällä toisillensa. "Kuinka hän on kaunis!" ajatteli myös luutnantti Jalopeuransydän, kun hän vanhempinensa seisoi katsellen sinnepäin, josta Haborgin perhe lähestyi.
Sillaikaa kun isä kuiskutti noita salaisia neuvoja uskotun apumiehensä korvaan, oli Ester äkkiä käynyt miettivän näköiseksi. Hänen nähtiin hyppäävän alas viimeiseen jäljelle jääneeseen veneeseen, joka laivan kupeella odotti hänen sisartaan kaupunkiin, ja puhuvan innokkaasti ja hiljaa saman miehen kanssa, jonka nähtyään viskaali oli niin äkkiä muuttanut käytöksensä.
Sinä hetkenä, jolloin Bonacieux'in sormien lyönnit tuntuivat ovella, molemmat nuoret tunsivat sydämmensä pamppailevan. Ei siellä ole ketään, sanoi Bonacieux. Ei sillä väliä, menkäämme kumminkin teidän luoksenne, siellä ollaan paremmassa suojassa kuin tässä portin kynnyksellä. Ah, Jumalani, kuiskutti rouva Bonacieux, nyt emme saa kuulla mitään.
Isäni! sanoi Hanna, minä olen luvannut sinulle salaisuuden ilmoittaa, mutta lupaa minulle vuorostasi ett'ei kukaan saa aavistaakaan mitä sanon tämän sanoi tyttö suunsa pitäen isänsä korvaa niin likellä kuin taisi. Minä lupaan sen. Se on sanottu kolmella sanalla hän kuiskutti isänsä korvaan Minä rakastan Eliasta! Eliasta! Minä rakastan Eliasta lisäsi Hanna niinkuin olisi itsekseen puhunut.
»Lyökää sitä», kuiskutti Esa suutarin korvaan, »kyllä minä autan.» Suutari pudisti päätä. Lompille hän sanoi: »Luuletko sinä, että tuo on sopivaa, tuo tuollainen? Kyllä on sullakin jo siksi päiviä päässä, että saattaisit ruveta ihmisten lailla olemaan.» »En minä ikänä körttiläiseksi rupea.» »Ei sitä tiedä.» »No ei vaikka...» »
Helena vilkui ympärilleen kaikille suunnille. »Emme voi jäädä tännekään», kuiskutti hän. »Jos tulisi ihmisiä ja he näkisivät minut täällä herrasmiehen keralla, häpeäisin silmät päästäni.» »Mihin sitten tahdot?» »Niin, sen saat sinä määrätä.» »Tule siis metsään!» Helena löi vanhanpiian eleellä kätensä yhteen. »Mitä ajattelet?» huudahti hän. »
"Kas kun toisinaan sataa, vaikka ei ole yhtään jyrissyt", kuiskutti piika-Anni taas karjakolle ja salavihkaa oven raosta tirkistellen osotti sormellaan ilosta kyynelöivää emäntää, jonka kasvoilta entisen jäleyden asemesta loisti tyytyväisyys ja ilo. Paria vuotta myöhemmin oli Rekulan talon väki ja muutamia vieraitakin koolla tuvassa katsomassa erään sairaan hengen lähtöä.
Eikä sitä kauan tarvinnut odottaa. Silloin pistäysi muori ulos, kuiskutti jotakin Ellan korvaan, toi hänet tupaan, pisti kamariin ja sulki oven. Santralta pääsi huudahdus, kun näki Ellan. Kohosi joutuin ylös lattiasta ja aikoi rientää, Ellalle sanaa sanomatta, tupaan. Mutta Ella otti kiinni, naurahti ja kysyi, että eikö nyt lähdetä luttiin? Santra tempaisi itsensä irti ja juoksi ulos.
Nämä olivat jo tunteneet hänen ja ennen kuin hän ehti niitten luokse olivat he vetäneet esiriipun sivulle ja Klaudia juoksi häntä vastaan ja heittäysi itkein hänen syliinsä. Kaikki mitä veljellinen helleys saattoi ajatella niinkuin lohdutusta ja rauhoittamista, kuiskutti hän hänelle, ja sitte kun hiljaa oli nostanut hänen jälleen paarille, tervehti hän liikutetulla äänellä Naomia.
Päivän Sana
Muut Etsivät