Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 12. heinäkuuta 2025
Isäni! sanoi Hanna, minä olen luvannut sinulle salaisuuden ilmoittaa, mutta lupaa minulle vuorostasi ett'ei kukaan saa aavistaakaan mitä sanon tämän sanoi tyttö suunsa pitäen isänsä korvaa niin likellä kuin taisi. Minä lupaan sen. Se on sanottu kolmella sanalla hän kuiskutti isänsä korvaan Minä rakastan Eliasta! Eliasta! Minä rakastan Eliasta lisäsi Hanna niinkuin olisi itsekseen puhunut.
Hän ei voinut enää pidättää kyyneleitään, ne herahtivat alas hänen poskilleen. En tahtoisi, että teidän säästöihinne koskettaisiin. Jospa kumminkin sattuisi käymään onnettomasti. Siitä ei pelkoa, sanoi Elias iloisesti. Ei ensinkään, toisti Annakin. Suostukaa vain pois, rouva, ihan ilman epäilyksiä. Eevi puristi heidän käsiään. Tulkaa lapsetkin kiittämään Eliasta ja Annaa, hän kehoitti.
Tuomas odotteli toveriaan kaiken sen päivää, jonka Elias viipyi sairasten luona. Hän astui tiepuoleen ja istahti odottamaan. Vartoi, vartoi, nukkui, heräsi, taaskin istui, ei vaan kuulu kumppania. Melkeinpä katsoi silmänsä sokeiksi. Aurinkokin jo laski metsän taa, ei vaan Eliasta kuulu. Mutta kuinkas hän oisi voinut olla huomaamatta; näkeehän tässä kauas aroa pitkin.
Aina vaan seurasi Eliasta, lausuen: setä! setä hoi! Mummokin pääsi jalkeille ja läksi naapuriin. Mieskin rupesi kulkemaan seinää pitkin. Vaimo vaan yhä venyi, mutta sekin kolmantena päivänä tuli tuntoonsa ja pyysi ruokaa. Noh, arveli Elias, enpä suinkaan aikonut näin äijä aikoa hukata; nyt minä lähden.
Ettekö muista Davidia, kun hän pakeni Saul'ia, ja Jothan'ia paetessaan Abimelech'ia, taikka profeeta Eliasta yksinänsä ilmestyksiensä kanssa Horeb'in vuorella? BOTHWELL. Mutta ettekö muista meidän esi-isiämme? Metsän pedot vaatettivat heitä, metsän pimeät pensastot heitä kätkivät; he uhrasivat puun juurilla verta, rukoillen metsän kostavia jumalia. Koston, sen metsä kätkee.
Niin, sanoin itsekseni, mies on puolihullu ja hänet olet sinä siis määrännyt näyttelemään Eliasta... Kotiin tultuani löysin pöydältäni kirjeen. Se oli norjalaisen runoilijan kustantajalta. Herra oli kuullut niistä vaikeuksista, jotka alkoivat ja uhkasivat näytäntöä. "Mutta", kirjotti hän, "jos nyt jättäisi jotakin sikseen, olisi samaa kuin jättää kaikki sikseen.
Me olimme koettaneet konservatorion kymmentä oppilasta ja kahtakymmentä oppilasta. He olivat mahdottomat. Olimme koettaneet kymmentä harrastajaa ja kahtakymmentä harrastajaa Parisista ja esikaupungeista ja Wersaillesista. Hekin olivat mahdottomat eivätkä ymmärtäneet tavuakaan. Ja meidän täytyi jättää se sikseen, jättää kaikki sikseen, jollemme saaneet Eliasta.
Kirkkokammioissa näki paljon kaikenlaista kansaa: muutamat samassa paikassa sekä söivät että joivat viinaa, makasivat ja lukivat. Eliasta ei näkynyt missään. Tuomas palasi majataloon; sieltäkään ei löytänyt kumppaniaan. Toiviolaistakaan ei kuulunut sinä iltana. Se katosi, maksamatta ruplaansa. Tuomas jäi yksin.
Elias, joka seuraavana päivänä oli muuttava Porista, läksi kotia suorastaan, mutta Kertun hän kuitenkin saattoi hänen äitinsä luo, jotta samalla saattaisi jäähyväiset sanoa. Tultuansa Teinin lesken luo, ei tämä ollutkaan etukammarissa. Kerttu käski Eliasta istumaan ja meni äitiänsä keittiöstä etsimään.
Lääkäri kielsi jo kovemmin Piattaa ja kehoitti sitten Eliasta kertomaan puolustuksiaan. Minä en ole tarkoittanut Laaraa lyödä, vaan sitä toista, erehtyi Elias tunnustamaan. Vai niin, että sitä toista. Mutta eihän ketään saa lyödä, ei paljaallakaan kädellä.
Päivän Sana
Muut Etsivät