Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 4. kesäkuuta 2025
Aina sinä hankaat vastaan, virkkoi kivalteri. Hoida sinä omat asiasi, Kron ... minä kyllä hoidan omani, sanoi vaimo. Kivalteri vaikeni ja jatkoi esityslistansa laatimista. Mitä sinä nyt luet? kysyi äiti pojaltaan. Minä luen kuningatar Blankasta, joka antoi pojalleen ja poikansa puolisolle myrkkyä... Eikö se ole kauheata, rakas äiti?
Neiti Julia, kuulitteko, mitä kreivi sanoi äsken? kysyi pehtoori Kron neiti Palmilta, tavatessaan hänet tuntia myöhemmin. Kuulin, herra Albert, vastasi tyttö. No, antakaa siis minulle hyvä neuvo!... sanokaa, tuleeko minun kosia jotakuta pappilan tytöistä! Rakastatteko heistä ketään?
Uskokaa minua, Albert Kron leijuu valoisemmissa avaruuksissa kuin Julia Palm, sillä vanhempainsa varjot tummentavat viimemainitun elonpäivät. Eikö vieläkään ole saapunut mitään tietoja hänestä! Missä hän on? Mikä turvapaikka lieneekään hänelle avautunut, ja ennen kaikkea onko hänen sydämensä avautunut vastaanottamaan parempia ja jalompia tunteita kuin tähän saakka?
Hänen täytyi siis jättää murheellinen kotinsa, ja hänellä oli tuskin aikaa lausua pojalleen muutamia lohduttavia sanoja, luvaten pian tulla takaisin. Sitten kun nuo neljä olivat lähteneet, Kron, Ek ja kaksi muuta poliisimiestä, tarttui asessori itkevää poikaa kädestä ja katseli häntä suuresti säälien. Sinä et voi jäädä yksinäsi tähän onnettomuuden majaan, sanoi hän.
Albert, te olette harvinainen ihminen, lausui tyttö, katsoen häntä suloisesti silmiin. Oh, mitä onkaan tehty ja mitä voidaankaan tehdä sellaisesta silmäyksestä! Pahinta oli kieltäytyessäni ilmoittamasta hänelle sitä nimeä, jolla te esiinnytte maailmalla, jatkoi Kron, mutta mehän olimme sopineet, ettei sitä milloinkaan hänelle sanottaisi.
Hän kieltää ... kieltää niin, että kunnon poliisimestari on saada halvauksen... Merkillistä, miten tähän aikaan on tullut yleiseksi kieltää, lisäsi mustalainen, ilkeästi naurahtaen, mutta tuomarit alkavat jo siihen tottua. Mitä puhutaan kaupungissa tuosta kamalasta tapahtumasta? Kaikki ovat yhtä mieltä siitä, että Kron on surmannut vaimonsa.
Arsenikia! huudahti Kron, astuen murtamia askeleita taaksepäin. Myrkkyä! kirkaisi Albert, juosten esiin akkunan luota. Myrkkyä! Myrkkyä!... Haa! Niin, niin, se on totta! valitti Kron, vaipuen masentuneena tuolille. Hän muisti nyt ne sanat, jotka vaimonsa oli ehtinyt lausua ennen viimeistä hengähdystään. Tietoisuus siitä, minkä johdosta vaimo oli kuollut, musersi hänet nyt kokonaan.
Niin on asia; luulenpa saaneeni kuoleman koko ruumiiseeni viime aikoina muuttunut kerrassaan vaivaiseksi. Meidän täytyy keskustella jonkun toisen lääkärin kanssa, arveli kivalteri. Ei ole tarvis, rakas Kron!... Asessori Hagel hoitaa monia sairaita. Mutta koskaan en ole kuullut, että kukaan heistä olisi parantunut. Nyt sinä puhut asioista, joita et ymmärrä, huomautti rouva.
Siihen kuului vain mies, vaimo, yksi ainoa lapsi ja palvelijatar, mutta pidettiin sitäkin lukumäärää kivalterin perheeksi Tukholmassa kyllin suurena siihen aikaan, jolloin poliisipalvelijan palkat olivat paljon huonommat kuin nykyisin. Lähinnä Titziä, joka oli kerrassaan voittamaton vainukoira poliisien joukossa, oli Kron etevin. Hänessä yhdistyivät karhun voima, ketun viekkaus ja koiran vainu.
Hän oli Jumala, hän, sanoi tyttö, mutta te ... te!... Albert Kron, te olette enemmän kuin ihminen... Te olette enkeli!... Puhjeten kyyneliin tyttö ojensi kauniit käsivartensa häntä kohti, ikäänkuin hän olisi tahtonut vaipua hänen syliinsä.
Päivän Sana
Muut Etsivät