Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 4. kesäkuuta 2025
Kivalteri Kron, saapuessaan kuninkaallisesta poliisikamarista kotiin päivälliselle, tapasi ovella poikansa, joka kalpeana ja levottomana pisti hänen käteensä pienen paperilapun. Kivalteri luki paperille kirjoitetut rivit, jonka jälkeen hän hypähti kuin salama olisi iskenyt huoneeseen.
Kauniiseen vanhaan tapaan pitää palvelijaa perheeseen kuuluvana sovellutti rouva Kron kuitenkin niin ankaran kotikurin, ettei hänen perheeseensä tahtonut kukaan palvelija kuulua kauemmin kuin puolen vuotta.
Vaimoni tulee hyvin iloiseksi nähdessään sinut, virkkoi paitahihasillaan oleva mies. Mutta vallanhan sinä olet ollut merkillinen, kun et neljän vuoden aikana ole voinut tehdä ainuttakaan huvimatkaa Gunilholmaan, missä kuitenkin tiedät saavasi mitä lämpimimmän vastaanoton! Tiedäthän, veli Kron, ettei lääkäri saa käyttää aikaansa niinkuin hän itse tahtoo, vastasi hoikkavartaloinen herra.
Nyt on ovi aarrekammioon avoinna... Anteeksi, rouva Kron, että minä näin kursailematta astun sisään.... Tule perässäni, kulta Karin, ja ole iloinen... Parasta on kuitenkin, että minä nyt otan lyhdyn... Mutta, hitto vieköön, olin vähällä unohtaa rautakangen. Samassa tarttui hän lyhtyyn, kumartui ottamaan toiseen käteensä rautakangen ja lähti sitten sisään. Häntä seurasi Karin vapisevin polvin.
Siksi minua usein kohtaloni vapisuttaakin. Lapsi, minulla on sinulle jotain sanottavaa. Sanokaa! Albert Kron on myöskin Gunilholmassa. Niin on. Sinä olet toimittanut hänet tänne. Niin. Mitä varten? Mikä oikeuttaa teidät utelemaan minun aikomuksiani? Luonnon ääni. Te olette tukahuttanut luonnon äänen... Niitä sanoja lausuessanne taivaat ja maat vavahtavat. Tyttö ... nuorukainen rakastaa sinua.
Samassa kuuluivat kevyet ajoneuvot tulevan tiellä, ja pian näkyivät vanhanaikaiset kääsit, joissa istui kaksi henkilöä. Toinen heistä oli Metsätorpan Stiina-muori ja toinen konttoristi Kron Norasta. Jälkimmäinen hyppäsi reippaasti kääseistä maahan, jättäen ohjakset ajoneuvoihin jääneelle eukolle, jonka, jälkeen hän meni koivun luona seisovien naisten luo.
Sitä tietä päästiin Metsätorpalle, missä Stiina-muori asui, ja kukkulan laella oli hänen pieni punainen tupansa, jota jättiläiskorkuiset hongat ympäröivät. Tämä eukko oli saapunut paikkakunnalle kahta vuotta aikaisemmin kuin Albert Kron, ja seudun rahvas piti häntä suuressa arvossa. Konttoristi kurkisti sisään tupaan, mutta ei havainnut siellä ketään elävää olentoa.
Mitä tämä oikeastaan on? huudahti rouva samassa, painaen kädellään rintaansa. Sinä olet hyvin sairas tänä iltana, lausui kivalteri, työntäen listansa syrjään ja nousten; sinun täytyy mennä vuoteeseen, ja minä lähetän Karinin hakemaan asessoria. Hyvä Jumala, miten sinä olet löyhä, rakas Kron! sanoi vaimo.
Poika, mistä olet saanut tämän? huusi hän, tarttuen Albertin käsivarteen niin kovasti, että tämä äännähti kivusta. Albert kertoi, mistä hän oli paperilapun saanut. Tule kanssani! Tule kanssani! huusi Kron jälleen ja veti pelästyneen pojan mukanaan alas portaita.
Kivalteri kohotti katseensa ja kiinnitti sen vaimoonsa. Siunatkoon, kuinka sinä olet kalpea, Greta! huudahti hän; miten Jumalan nimessä on laitasi? Todellakin, äiti on tavattoman kalpea! sanoi Albertkin, työntäen kirjansa syrjään ja katsoen huolestuneena äitiinsä. Kummallista! mutisi rouva Kron, sivellen kädellään otsaansa; luulenpa tuntevani itseni sairaammaksi sen jälkeen kun join tuon liemen.
Päivän Sana
Muut Etsivät