Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 27. heinäkuuta 2025
Katumaan eteläisellä puolella Mantereenvuoren takana asui myöskin mies: kova, ankara Kammo. Vaan hänen asuntoansa ei kukaan uskaltanut lähestyä, sillä hänellä oli suuri joukko kamaloita palvelijoita, jotka pitkät keihäät kädessä olivat varjelemassa hänen kotoansa, eikä kukaan tietänyt, mistä hän oli tullut; hän oli muukalainen.
Ajattelin juosta sinne juomaan, kun ohi mennään. Mutta tie ei mennytkään sen ohitse. Se painui synkkään korpeen. Jano tuli viimein yhä kovemmaksi. Uskalsin sanoa isälle: »Isä, minulla on kova jano.» »Täällä on salon takana lähde tien vieressä. Siinä saat levätä. Minä pistäyn vähän asialla Pisaran mökissä siinä vieressä», sanoi isä ystävällisesti.
Vanhin vanhoista oli Kornatus, joka arvelematta oli lähtenyt Lappeenrannasta tavataksensa täällä pojanpoikaansa, mutta nytkin oli hän tullut liian myöhään, sillä uusmaalaiset olivat sitä ennen aamulla ratsastaneet pääkortteeriin. Kova iskuhan se oli, mutta tuo vastoinkäyminen tuntui kuitenkin helpommalta, kun hän täällä tapasi vanhoja kumppaneita.
Maastamuuttajat laskivat ilomielin jalkansa Ruotsin mantereelle, joka tästälähin oli heidän kotimaansa. Nyt miehille alkoi kova työ, mutta he saivat hyvää palkkaa, sillä kalastus onnistui varsin hyvin. Kalastajan astiat tulivat täyteen pikemmin kuin oli arvattukaan, ja tähteeksi jääneitä kaloja saivat maastamuuttajat ottaa niin paljon kuin jaksoivat kantaa.
»Poikani, sinä ehkä joudut naimisiin, enkä silloin vaimoasi tänne tahdo; minä vaadin paljoa, tunnen sen, eikä siitä olisi mitään hyvää, että asuisimme samassa talossa, ja jos olisit kaukana sitä en kestäisi, sillä, poikani, vaikka olenkin kova, niin sinä olet kumminkin ainoa, jonka vuoksi vielä täällä elää tahdon.»
Kova huuto kuultiin pitkin kaupunkia. Alroy hypähti ylös matoltansa. Sanansaattaja oli palannut. Vaaleana ja laihtuneena, peitettynä hiellä ja hiekalla uskollinen lähettiläs melkein kannettiin amfiteaterille kansan hartioilla. Turhaan vartiat koettivat pidättää väkijoukkoa.
Näistä seikoista opin jo melkoista paremmin tuntemaan mikä olen. Mutta yhä vieläkin näyttää siltä, enkä voi olla sitä luulematta, että tieto aineellisista olioista, joista ajatus muovailee mielikuvat ja joita aistimetkin tähystelevät, tarjoutuu minulle paljoa selvempänä kuin tuosta omituisesta minästäni, johon mielikuvitus ei pääse käsiksi, niin kummallista kuin onkin että käsitän selvemmin esineet, jotka huomaan olevan epäiltäviä, tuntemattomia, minulle vieraita, kuin sen mikä on totta ja tunnettua ja joka on juuri oma itseni. Mutta huomaanpa mistä tämä tulee. Henkeäni huvittavat pienet harharetket. Se ei vielä ota oikein pysyäkseen totuuden ahtaissa kehyksissä. No hyvä! Saakoon se vielä kerran mahdollisimman höllät ohjat. Kun ne sitten jälleen sopivalla hetkellä kiinnitetään, oppii se kyllä vastedes paremmin pysymään aisoissaan. Tarkastakaammepa nyt noita samaisia esineitä, joista meillä yleisen luulon mukaan on kaikkein selvimmät tiedot, nim. kappaleita, joita koskettelemme ja näemme. En tarkoita kappaleita yleensä, sillä nuo yleiskäsitteethän tavallisesti ovat jonkun verran hämärämpiä, vaan yksityistä kappaletta semmoisenaan. Otamme siis esimerkiksi tämän vahapalasen. Se on vasta äsken-ikään mesikakusta eritetty; siinä on vielä hiukan hunajan makeutta, hiukan kukkien tuoksua. Sen väri, muoto, koko ovat aivan ilmeisen selvät. Se on kova, kylmä, lahea koskettaa. Jos napautan sitä kovalla esineellä, antaa se äänen. Siinä on sanalla sanoen kaikki ne ominaisuudet, jotka näyttävät tarpeellisilta aineellisen kappaleen mahdollisimman tarkkaan tuntemiseen. Mutta kas! Puhuessani tässä olenkin siirtänyt vahapalasen liian lähelle tulta.
Mutta hän ei tahtonut olla palvelija, sillä hän tahtoi olla johtaja. Vaan kun meillä on johtajia niin paljon, niin on kilpailu heidän välillään kova, ja sentähden ei ole helppo johtajanpaikkaa löytää ... jos ei odota vanhojen johtajien väistymistä, mutta hänellä ei ollut aikaa eikä halua sitä odottaa. Sentähden piti keksiä oma aate, hakea veres vaikutusala, etsiä itselleen oma asia ajettavaksi.
Hän ei voinut antaa anteeksi, että Iikka hänen luonaan palvellessaan oli unohtanut isiensä jumalan ja käynyt sangen maailmalliseksi mieleltään. Se ei kuitenkaan estänyt millään muotoa häntä hyvällä halulla kauppiaan villoja kehräämästä. Kauppias oli paljon pitänyt Iikasta. Iikka oli kova työmies ja sitäpaitsi oli hänen kasvoissaan ja koko olennossaan jotakin, joka heti oli kauppiasta miellyttänyt.
"Se oli kova kiusta", sanoi Traddles, ruumistansa rytkyttäen, niinkuin ainakin, tätä lausetta käyttäessään. "Minä en kuitenkaan mainitse sitä soimatakseni heitä, vaan eräässä tarkoituksessa.
Päivän Sana
Muut Etsivät