Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 20. heinäkuuta 2025
Se kaikui minun korvissani vielä kauan sittenkin, kun hän jo oli veisaamasta lakannut ... ja kun jo oli tullut yö ... eikä kukaan liikkunut ... eikä mitään kuulunut muuta kuin märehtivän kellokkaan kellon hiljainen kalina... Ja väliin taas tuntui minusta siinä vuoteella venyessäni, että hän yhä istui tuossa edessäni lukemassa ja että minä tartuin häntä käteen ... että palmikko pyrki olkapään yli ja että huivi valui alas hartioille saakka.
Se liikutti minua suuresti, sillä minusta tuntui että se oli tehty aivan kuin minusta ja Susannasta; se kaikui kauan senjälkeen korvissani, niin että minä opin sen ulkoa. "Se on tosin tehty eräälle", sanoi hän, kun hän lopetti, ja sitte hetkiseksi pysähdyttyään aivan kuin joku katkera muisto olisi hänen mieleensä juohtunut "mutta asia on vähän hullunkurinen eikä sovi sinulle."
Kun luin sitä, tuntui mielestäni, kuin Agnes olisi puhutellut minua. Oli niinkuin hänen sydämellinen äänensä olisi soinut korvissani. Mitä minä muuta voin sanoa! Viime aikoina kun olin ollut poissa kotoa, oli Traddles pari kolme kertaa käynyt minua hakemassa.
Kotiin matkustin mä viimein taasen: Millon seisoin kunnahil, Millon laaksois hymyvissä kuljin, Huuhelivat paimenet. Niinpä vaelsin mä Anjanpellolt Hämeenmaitten kultasilla teil. Ihanasti korvissani aina Nimi Anjanpelto soi; Sydämmeni riutumaan sä saatat, Anjanpelto kaukana; Siellä näin mä taivaan kauniin immen, Mutta katosi hän ainiaaks.
Voit ehkä ennemmin syyttää minua juuri päinvastaisesta. Siis liiasta Totuuden tunnustamisestako, tarkoitat? Tuo soinnahti jo veriseltä ivalta korvissani. Ja minun oli varsin vaikea hillitä itseäni, kun sain ilmi lausutuksi: Tiedän, että sitä ei voi tehdä kukaan kuolevainen. Tarkoitin, että voit pikemmin syyttää minua muiden edessä liian mustana esiintyneeni kuin liian valkeana ja synnittömänä.
Mutta valelkoon se hieman tuota vertani, joka, niinkuin tunnen, jyskyy mun korvissani sameana koskena. L
Jo pienenä poikana, ennenkuin oikein tiesin tuota »isoa Lönnrotia» vielä olevan olemassakaan, kaikui Lönnrotin nimi kuitenkin korvissani erään hänen sukulaisensa nimenä. Hän oli silloin ja on vieläkin pappina kaukana pohjan perillä, josta tullen ja jonne mennen usein kävi kotonani läpimatkalla.
Tuhansia tulitähtiä säihkyi silmissäni. Yhtäkkiä musteni kaikki; minä kuulin veden kohisevan korvissani pääni yläpuolella. Suonenvedon-tapaisesti kiersin molemmat käteni neidon vyötäisille, enkä sitten tiennyt mitään. Tuntui vaan siltä, kuin joku olisi tarttunut niskaani ja aikonut minua kuristaa.
Noustessaan sattui kuu aina sen taakse ja teki sen isoksi ja aavemaiseksi, ja tahtienkin silmissä oli, niiden sen havujen läpi tuikkaessa, ilkkuva ilme. Lapsena se minua pelotti, ja minä kiersin sen aina kauatse, luullen sen alla peikkojen piilevän. Kun vanhempana menin luvattomille retkille, varoitti se minua huminallaan, ja kun niiltä palasin, niin sen moite kohisi korvissani.
Mieleni tuntui niin raukealta, herkältä ja alakuloiselta niinkuin tavallisesti ennenkin huimaavan tanssiyön jälkeen. Viulut, huilut ja kilivinkkelit helisivät vieläkin korvissani, mutta ne eivät nyt hurmanneet, vaan kiusasivat. Mielessäni uudistui yhä läksiänvaimon lause: "Paavon voipi jättää omaan hoitoonsa, hänellä on tietoa."
Päivän Sana
Muut Etsivät