Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 20. heinäkuuta 2025
Petteri ensin hölmistyi, sitte hymyili taas kuin anteeksi pyytäen ja virkkoi katuvan äänellä: "Minutpa on jo tilannut neiti Iittiläinen... Ja minä olen luvannut." Veri syöksi kasvoihini. Korvissani humisi. Minä pelkäsin pyörtyväni. Anteeksi pyytäen lisäsi Petteri: "Mutta sitte toiseen tanssiin... Jos minä saan luvan pyytää!"
Minä juoksin kotiin päin kuin takaa ajettuna, Nuoren herran pilkkanauru kaikui perässäni ja minulla oli himmeä tunto, ett'ei se enää soisi korvissani, kun vaan olin ehtinyt Dierkhofin suojelevan katon alle. Portilla seisoi Ilse silminnähtävästi etsien minua, sillä olihan Mieke tullut yksin kotiin.
Minä juoksin lähelle sitä paikkaa, jossa isäni ja mies olivat joutuneet kaksin-taisteluun, ja ennen kuin ehdin hämärältä tuntemaan miestä, joka oli hyvin oudoksi vaatetettu, kuulin korvissani äänen: Kas, vanhasta pienennettykin tässä vielä piti olla. Sen selvempää tunnussanaa en minä tarvinnutkaan, sillä sanat ilmoittivat minulle Jaakon läsnä-olon.
"Niin, älä sinäkään aina korvissani soita tuota köyhyyttä; hyvin sen, hyvä ihminen, sanomattasikin tiedän. Jos onni on, niin paljonkin saadaan, vaan paapatuksella ja ruikutuksella ei saada mitään", sanoi maisteri. Rouva painoi päänsä alaspäin ja söi kiivaasti. Maisteri söi sen hitaammasti ja viimein lakkasi tykkänään. "Maalla torpparina olla on paljon parempi, kuin lukumiehenä Helsingissä.
"Ei, ei", sanoin minä "minä tahdon että te tiedätte minun lähtevän huomenna matkalle, ja teidän tulee luvata aina rakastaa minua." "Te matkustatte huomenna!" Oi, kuinka suloiselta tämä huudahtus sointui korvissani, ja kuinka hellästi Babet sen lausui! Luulen vieläkin kuulevani hänen äänensä, täynnä surua ja rakkautta. "Näette kyllä", huudahdin minä vuorostani, "että Lazare setä on puhunut totta.
Haa! kuinka nuo Bartholdon onnettomat sanat soivat korvissani! Mikä sinun on, armas Anna? Ei mikään! ei mikään rakas Gerbert! Ja nyt Gerbert! Nyt olen täyttänyt kaikki pyytämäsi ja lunastanut itselleni oikeuden saada selkoa ja valoa sameihin kohtaloihini! Lunasta siis sinäkin lupaukses ja sano kukas oikein olet! Kuka sinä olet Gerbert? Minä tahdon sen tietää nyt tällä hetkellä!
"Cineas, muistatko nuo sanat, jotka hän lausui minulle? Muistatko? Tokko muistat sitä aikaa, jolloin kerta yritin surmaamaan itseäni ja kuulin Markon äänen: "'Isä, me yhdymme jälleen!" "Cineas, nämät sanat eivät ole koskaan herjenneet kaikkumasta korvissani siitä asti kuin hän jätti minun. 'Isä, minä menen sinne ensinnä. 'Isä, me yhdymme jälleen."
Ja hevosraukka huusi myöskin kaatuessaan vihdoin, huusi niin sydäntävihlovasti ja valittavasti, että se vielä nytkin kaikuu korvissani, ja koko seuraavan yön vaivasi minua unissani. Kauhea uni sitäpaitsi!
Minä muistan, kuinka, kun tuuli ja vesi alkoivat kuulua heikommalta korvissani, sovitin vähäisen lisälauseen tavallisiin rukouksiini, pyytäen, että minä kasvaisin suureksi, jotta saisin naida pikku Em'lyn, ja niin minä nukuin armaisin ajatuksiin. Päivät kuluivat enimmiten, niinkuin edellisellä kertaakin, paitsi se oli suuri poikkeus että pikku Em'ly ja minä nyt harvoin kävelimme rannikolla.
Oli mulla kulta kaunoinen Ja ilonen kuin aamu; Eikä muistostani koskaan men Se tyyni taivaanhaamu. Viel kuolon maassakin mun korvissani kaikuu
Päivän Sana
Muut Etsivät