Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 15. heinäkuuta 2025
"Jättäin kaikkia näitä maallisia etuja halasi sairautensa lopulla nautita Herran pyhää ehtoollista, mutta kun aika eikä tila sitä myöden antanut, niin toivoi loppua ja odotti siunausta. Ensimäisenä päivänä helmikuussa kello 11 ennen puolta yötä uloshuokasi hän sen viimeisen hengen." Näin lyhyt, selvä, kaunistelematon oli se kuolinpuhe, jonka Korhonen vainajalle sisarellensa kirjoitti.
Sitte eivät heittäneet häntä, ennenkuin kirjoitti heille saman runon, jonka kanssa lähtivät kotiinsa, ja josta sitte kirjoituttivat ja jakailivat jäljennöitä sinne tänne seurakuntaan, arvattavasti ei pappia itseäkään unohdettu. Monet muut runoistansa teki Korhonen toimittamatta, eikä pitänyt niistä sen enempätä jälkeenpäin lukua.
Kun Korhonen ja Räsänen olivat valjastaneet ja laittaneet kuormansa taas kuntoon menomatkalle, tulivat he vielä kerran sisään Villeä katsomaan. Seisoivat siinä kotvan aikaa penkin luona ja odottivat, että hän avaisi silmänsä. Mutta ei hän avannut. Kalpeana vaan makasi ja hiljaa huokui. Tuskin hänestä enää kalua tulee, arveli Räsänen.
Miehensä lupasi silloin heittää pois väkeväin nauttimisen ja ruveta taas ahkerasti työskentelemään. Kotvanen vierikin aikaa silleen ja perheen asiat alkoivat olla entisessä tasapainossaan. Vaan eräänä iltana meni Korhonen muutaman toverinsa luo onnittelemaan häntä syntymäpäivänsä johdosta ja muuten tuumailemaan asioita. »Päivän sankari» tarjosi vierailleen sillä siellä oli muitakin lasin totia.
Toiset vaan nauroivat. Tottumus sen tekee, sanoi Korhonen. Jahkapahan olet muutamia vuosia käynyt rahtia, niin kyllä opit sinäkin. Luissaan sen meikäläinen tuntee, milloin vaara pyörii. Seuraavana yönä otti väsymys kumminkin Villestä vallan. Hän oli juuri päässyt makeimpaan uneen, kun Korhonen äkkiä hyppäsi vuoteeltaan ja saimeasti kiroten ryntäsi ovesta pellolle.
»Sanokaa mitä sanotte, vaan Jumalan tuomio on langennut uskottomalle jo edeltäpäin kauhistukseksi ja peloitukseksi», lausui Korhonen kiihtyneenä ja Nikkilän emännälle uhkaavasti sanoi: »Sinulle tämä on varoitukseksi pitämään armonajastasi vaari. Ei se ole sinulle sillä hyvä, että uskot, vaan sinulla pitää olla oikea usko, muuten et paremmin kuin Nikkiläkään taivaaseen pääse.»
Helsingissä 18 p. marrask. 1889. Kustavi Grotenfelt. Kaikista nykyisemmän ajan suomalaisista runoniekoista on Paavo Korhonen kuuluisimman nimen voittanut. Hän syntyi vuonna 1775 Vihtajärven talossa Sonkarinsaaren kylää, Rautalammin pitäjätä. Syntymätalostansa kutsuttiin häntä loppupuolella ikäänsä Vihtapaavoksi, jonka nimen itsekin muutamassa runossansa omistaa.
Olkaa hyvä, herra pastori, kutsukaa Juonas sisään. Pölkkynen Juonas, Juonas, johtajatar käskee. Pölkkynen. Juonas, tulkaa pian! Seitsemäs kohtaus. Entiset. Juonas. Alma Tapper. Kolme koulutyttöä. Liisi. Juonas. Täällä ollaan, täällä ollaan. Neiti Kortman. Juonas kutsuu tänne 5:nen luokan oppilaat Hanna Korhonen, Helmi Hallman, Kerttu Palonen ja Alma Tapper, mutta heti. Juonas
Ja vain sellainen uskonkiivailija kuin Korhonen voi sokeudessaan lukea Nikkilälle synniksi hänen epäilyksensä.
Niitä hänen miettiessä väliytyi kirjoittaja ja kysyi eikö sopisi runoa niillä sanoilla lopettaa, jotka samassa kertoi, lopettaa. Heti oli Korhonen valmis myönnyttämään, ja luuli ehdolle pantuja vielä sopivammiksi, kun sanoi olleenkaan ne omatekemänsä, jotka nyt olivat muistostansa kadonneet.
Päivän Sana
Muut Etsivät