Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 15. heinäkuuta 2025
Sillä ei ollut samanlainen puku kuin tällä, vaan sotaherraksi päätti Katri itse mielessään senkin. Heikki pysähtyi ja nosti kätensä lakin reunaan. »Hyvää päivää, Korhonen!» »Jumala antakoon, herra eversti!» »Ovatko nämät molemmat teidän morsiamianne!» kysyi eversti naurusuin.
Jollain tavalla kostaaksensa tämän virkaheiton koiruutta ja lohduttaaksensa muita sekä itseänsä häneltä kärsitystä vääryydestä teki Korhonen hänestä laulun, joka kyllä koskevalla ja terävällä tavalla mainii sen mutkia ja konnankoukkuja.
Kahakka oli kuulunut tupaan, Korhonen ja Räsänen arvasivat Villen olevan hädässä. Sitäkös hän sinne meni. Sitäkö jo vaan! kiukkuili Räsänen, joka juuri parahiksi oli heittäytynyt vuoteelleen. Nousi kumminkin ylös ja veti saappaat jalkaansa. Avuksi täytyy lähteä. Kiireimmän takeen. Vähissä tappavat vielä! sanoi Korhonen ja suti päälleen vaatteita minkä ennätti.
Suurin erehdyksensä näyttää olleen, että pyysi ja toivoi oman vanhurskautensa kautta joskus tulevansa mahdolliseksi Herran ehtoolliselle käymään, ei muistaen, ettei se olekaan vanhurskaille, vaan syntisille annettu, sillä eihän itsestänsä vanhurskas lunastajata tarvitsisikaan. Ehkä Korhonen eli jotenkin vanhaksi, ei hänelle kuitenkaan ollut sallittu kotona kuolla.
Tuttuja molemmat, Korhonen Savilahdesta ja Räsänen Sorsasalosta. Heidän seurassaan oli hänen rattosampi ja turvallisempi kulkea, sillä he olivat paljon käyneet rahtia ja Kajaanissa matkustaneet jo monet kerrat. Sievänlaisessa hutikassa he olivat kaupungista lähtiessään. Ville ei ollut mikään juoppo, mutta viisi markkaa kun sai käsirahaa, niin osti hän sillä pullon viinaa kumminkin matkalle.
Hän hihkasi riemussaan, sivalsi hevosta piiskalla selkään ja antoi mennä toisten sivu. Päivä oli kirkas, mieli kevyt ja tulevaisuus loisti eteen valoisampana kuin milloinkaan ennen. Ei hätää mitään! Hän heilahutti vieläkin piiskaa, hevonen karkasi kuin syötävä eteenpäin, toiset jäivät pitkän matkaa jäljelle, varsinkin Korhonen, jolla, polosella, oli onnettoman huono hevonen.
Ei pappi eikä sakramentit auta», selitti Vimpari, »vaan pitää olla usko». »Sitä puuttui Nikkilältä.» »Mistä sen Korhonen tietää?» kysyi Latun emäntä. »Minä sen tiedän Jumalan sanasta.» »Ei Nikkilä uskonut mitään. Oli liian järkimies ja antoi järelle vallan», vakuutti Vimpari. »Se liika järki se estää uskoa ja viepi helvettiin. Sinne se järki on Nikkilänkin vienyt.»
»Mutta ajatelkaapas, Korhonen, että tuo ruumis tuossa olisi joku läheisenne, jos se olisi oma poikanne», huomautti Latun emäntä. »Sama se olisi. Minä sanoisin samoin ja ajattelisin, että kun ei ole armon aikaa hyväkseen käyttänyt, niin menköön kadotukseen.» »Te nyt niin kehutte.
Jo nuoruudessaan näytti Korhonen erinomaiset luonnonlahjat siihen, josta kerran oli kuuluisan nimen saava. Erinäinen tapaus johdatti hänen ensikerran laulamaan. Rautalammilla oli silloin Kokki niminen herra nimismiehenä, joka sitä ennen oli Jämsässä samaa virkaa pitänyt.
PIETOLA. Minun ei olisi tarvinnut lainaa ottaa, jos olisin taloni uudistellut vähitellen. Niin oli aikomukseni. Mutta Korhonen, Amerikan rikas, tuli ja tyrkytti rahojaan, niin ajattelin, että nostan palaneen taloni sijalle heti entistä ehomman. R
Päivän Sana
Muut Etsivät