Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 1. heinäkuuta 2025
Voi, sitä riemua kun juna tulla puhkusi asemalle ja Hilman iloiset kasvot ilmestyivät ensin ikkunassa ja sitten koko persoona vaunun ovella. Aina hihkasi, Hilma nauroi ääneen ja sillä kertaa he tupsahtivat toistensa syliin. Eivät osanneet pitkään aikaan puhua, nauroivat vaan, antoivat muiden hommata kapsäkit ja muut tavarat kotiin, ja läksivät itse käsikynkässä astumaan kaupunkia kohden.
Hänen edellään kulki talonpoika, joka ikään oli joutunut mielipuolen isännäksi. »Voitin isännän kaupassa!» hihkasi hullu ohimennessään. »Lienet voittanut tahi tapannut, astuhan perässä!» virkkoi siihen isäntä. Ja kiireessä kulussa he poistuivat, kadulla seisovain nauraa hohottaessa. »Mikä melu täällä on?» kysyin suotta muutamalta mieheltä, astuessani huutokauppahuoneen etehiseen.
Osiippa sentään oli paksuinturkkisin. Repaleinen Vanjka soitteli, rämisytti hanuria. Sen Jegor Kyratskinin, Aleksandrovitshin poikia se oli, ja siksi kai hanurimieskin. Oli mölyä. Hih!... Vanjka!... Ih! hihkasi hänelle jo siinä Iivana ja Osiippa auttoi: Vanjka! hoki hän, sinulle ihkaistaan!... Kuuletko?... Eh?
»Hih», hihkasi kirmaava seurakunta. Sakari jatkoi: »Jo ensimmäisellä maililla jäi liika-viisaus jälelle niinkuin paha haiku ja turhaan nyt kieli pitkällä juosta haiventaa ja ponnistaa, että kiinni saisi...» Tie tömisi juoksusta.
Keväämpänä ehtivät Nurkanperäiset niille tienoille, jossa rautatietä rakennettiin. Matti kuulusteli ja sai työtä. Möi hevosensa kahdeksalla markalla nuija-torille vietäväksi, sillä sen voimat eivät enään riittäneet hiekan-ajoon. Perheellensä hän hyyräsi erään talon ränstyneen pihatuvan asunnoksi. Elämän toivo oikein hihkasi Matin rinnassa ja innolla ryhtyi hän työhön.
Mutta Iivana itse kinasi toisten kanssa. Hän oli niille jo kahteen kertaan kertonut sen porsas-, leski-, lääkäri- ja porsaanleikkaaja-juttunsa ja nauranut sille vatsansa pohjasta. Sitä hän nytkin siinä kertoi, kinasi, nauroi. Humalassa hän siinä jo vännäsi ja Ropotti sitäkin enemmän. Ih! hihkasi hän taasen jutun lopuksi ja kävi kehumaan luotsiansa, Ropottia.
»Sata saarta Ontosessa, tuhat nientä Lentuassa, sanotaan. Mutta eiköhän nuo Ontosen saaret ja niemet lähde jäämään!» tuumaili Jussi, kun näki tuulen yhä virkeneväksi. »Taitaa ruveta ravakastikin tuulemaan», arveli Erkki. »Hih! Tuulihan tuota ennen sulan veden aikana!» hihkasi Jussi, kun saatuaan purjeen laitetuksi vihuripuuska pullisti purjetta ja tempasi venettä kiitämään.
»Tule, tule tänne, pikku Jokkum-poikaseni, muuten ne tanssivat sinut nurin!» Juhani hyppäsi ilmaan. Hyvä isä, miten korkealle hän osasikin hypätä! Kuinka voikaan miesihminen esiintyä tuolla tavoin! »Hei, pojat!» hihkasi hän. »Minä tanssin nyt yksinäni!» Hän alkoi tanssia uusia »tuuria», mitä ei kukaan muu osannut ensin eteenpäin, sitten takaisin ja sitten ympäri.
Hän hihkasi riemussaan, sivalsi hevosta piiskalla selkään ja antoi mennä toisten sivu. Päivä oli kirkas, mieli kevyt ja tulevaisuus loisti eteen valoisampana kuin milloinkaan ennen. Ei hätää mitään! Hän heilahutti vieläkin piiskaa, hevonen karkasi kuin syötävä eteenpäin, toiset jäivät pitkän matkaa jäljelle, varsinkin Korhonen, jolla, polosella, oli onnettoman huono hevonen.
Siinä sekunnissa saattaa ajatus kuitenkin toimia, mutta tavallisesti suuntautumalla johonkin kokonaan toisarvoiseen. Ja minun sisimmässäni hihkasi jotenkuten näin: »Ottipahan koska lähdin salaa ... ottipahan, koska ei akka eikä harakka tullut vastaan eikä minulla ollut kuin yksi salakka mukanani ja koska lupasin...!»
Päivän Sana
Muut Etsivät