Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 3. heinäkuuta 2025
Viion leski vakuutti tämän lujalla ja varmalla äänellä ja odotti mitä Nikkilällä oli enää sanottavaa. Hänen epäilyksensä tässä olisi potkimista tutkainta vastaan. Ja Viion leski tunsi sisällistä voimaa alkaa puhua Nikkilälle kehoittaakseen häntäkin luottamaan Jumalaan, jolle hän oli uppiniskainen.
Nikkilän emäntä yritti kiittelemään, että ei toki enää, ja katseli kuin kahden vaiheilla. Mietti, että hän ei juo, vaan Nikkilälle vie tämän kupin, jos kehtaisi sanoa. »Tulkaa ottamaan.» »Kiitoksia, juokaa itse vain, johan se minulle riittää yksikin kuppi.» »On sitä täällä. Tulkaa vain juomaan, niin viedään sitten Nikkilällekin.»
»Johan sinä olet karannut laivastasi, jossa niin monta vuotta olet uskollisesti purjehtinut?» puhui hän Nikkilälle. »Meidän äiti kertoi, että sinä olet pystyssä, niin oikein uskoakseni lähdin katsomaan.» »Johan se meidän isä on isosti parantunut ja paranee se vielä ihan terveeksi mieheksi», arveli emäntä, joka oikein tarkalla korvalla oli kuunnellut Vimparin puhetta.
»Te nyt lääkkeenne juotatte minulle, minä vien tämän Nikkilälle, minun osalleni kyllä yksikin riittää», väitti nyt tiukasti emäntä. Eikä se siitä parantunutkaan, vaikka Viion leski vielä tarjoili, kun emäntä toi kupit ja kiitteli Nikkilän puolesta. »Ei makeaa mahan täydeltä», sanoi emäntä ja nauroi. Viion leski maksoi huoneen vuokran. »Pitää maksaa rahojen aikana.»
Se Liisakin, jota niin kaikki moittivat, ja tämä tytön tyllerökin joka lupasi rukoilla Jumalalta apua meille», hyväili emäntä Elsaa kaulasta pidellen ja Nikkilälle selitti: »Tämä äsken kuiski minulle, että minä rukoilen Jumalaa, niin se lähettää teille rahaa.» »Joko sinä rukoilit?» kysyi Nikkilä.
Ja vain sellainen uskonkiivailija kuin Korhonen voi sokeudessaan lukea Nikkilälle synniksi hänen epäilyksensä.
Kuolema tullut noin äkkiä, salaa kuin varas. Herra Jumala! Hänestä tuntui kuin olisi häneltä jäänyt jotakin tekemättä, mikä oli tehtävä ollut, ja hän aivan kuin tuomitsi itseään. Olihan hän ollut aikeessa puhua Nikkilälle juuri siitäkin, että kuolema voi tulla millä hetkellä hyvänsä ja että tulisi olla valmis. Mutta eilen jäi tämä ja kaikki muu sanomatta. Nikkilä veti hänetkin epäilyksiin.
»Elkää houkutelkokaan», tikasi vieras kuin vihoissaan ja huiskautti paremmaksi vakuudeksi kieltävästi käsillään. »Tuossa on meidän Jannen kirje, toin sen Nikkilälle luettavaksi. Kyllä sinä saat selvän siitä, joka olet mainio kirjamies. Hyvästi vain.» »Hyvästi, hyvästi. Kiitoksia vain nyt ensinnäkin. Oli siunattu asia, että sain rahat. Tottapahan tavalla tai toisella saan taas maksetuksi.
Ja pariapa viikkoa ennen alkoivat Elsan omatkin hommat. Hän kutoi Nikkilän emännälle sukkarihmat. Ne olivat parissa päivässä valmiit, vaan sitten vielä Nikkilälle kalvosimet. Nekin joutuivat hyvissä ajoin. Sitä hauskempihan oli ajatella joulun tuloa, kun oli valmista. Eikä aika valmistuksiin nähden tuntunut pitkältä, kun oli niin paljon vielä hankittavaa: Vimparin kaikille lapsille, itsekullekin heistä jotakin, ja Vimparin vaimolle ja Vimparille.
Kirjeessään sanoi, että kohtahan se on maksun aika patruunille, ja kun isällä on luultavasti ollut yhtä vähän ansiota sen jälkeen kuin hän lähti, niin tarvitsette nyt. Sitä varten on hän säästänyt joka pennin.» »Vai on Janne taas kirjoittanut?» kysyi Nikkilän emäntä, vaikka oli jo muualtakin kuullut, että Latut ovat saaneet pojaltaan kirjeen ja itse oli Nikkilälle sitä kertonut.
Päivän Sana
Muut Etsivät