Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 14. heinäkuuta 2025
Turta ja tunteeton se usein on, niinkuin kidutuskammion matrassiseinä. Mutta onhan se kuitenkin olemassa ja voi joskus helähtää herkästi ja puhtaasti kuin cremonaviulun koppa. On ääniä, joihin se ei voi olla vastaamatta, joille värähtämästä sitä ei voi estää mikään mahti maailmassa. Lieneekö se jo kuullut, mitä Suomesta taas kuuluu?
Minä kirmaisen noutamaan ne ja sytytän hänen piippunsa, jonka koppa vuoroin imaisee tulen sisäänsä, vuoroin tupsauttaa sen ulos, jolloin rouheet mukavasti rätisevät ja röyheltyvät. Isä katsoo minuun piipun vartta pitkin siristäen toista silmäänsä, mutta ei sano mitään. Se on hyvä merkki, silloin sillä aina on jotakin mukavaa mielessä.
Sen vuoksi lakkasi vähitellen kielen väsytys, ja sirppien liike tuli hitaammaksi. Isäntä katsoi levottomasti taloon päin. Ja sieltä tuli aivan oikein Mari ja Severin. Edellisellä oli kannettava suuri sangallinen koppa. Jälkimäinen kantoi tuommoista uuden aikaista pläkki astiata, jolla rautatietä pitkin kuljetetaan maitoa Helsinkiin taikka johonkuhun rautatien ohella olevaan meijerihin.
Ei se näytä muiden puheista huolivan eikä sekaudu niihin; istuu vaan ääneti pöydän päässä, piippunykä hampaissa, seinää vasten nojaten. Luulisipa miehen melkein nukkuvan siinä, ell'ei rätisevä koppa ja pöllyävät savupilvet ilmoittaisi hänen henkensä työstä.
Päivällisen jälkeen menivät lapset ullakkoon palloa heittämään, sillä sadetta kesti vain yhäti koko päivän. Meeri oli saanut käsiinsä kirjan "Tytöistä parhain" ja luki sitä innokkaasti. Tarvitsisin vähän apua näitten sokeriherneitten perkaamiseen sanoi rouva Bergendahl astuessaan sisälle täysinäinen koppa käsivarrella. Vanha Mari kuivaa korppuja ja Fiina on silittämässä vaatteita.
Viel' on raskas Herran vitsa, Tauti päälle painavainen, Kaikki tässä kappelissa, Joitten joukossa minäkin Olen saanut outo olla, Parvessa parasna miesnä, Kaikki on kattoni kulunna, Kaikki pääni paljastunna; Ei ole soittoni soreat, Eikä kuulu kanteleeni, Nyt ei kanna köyhän koppa, Pää paljas puhua paljon, Suru soittoni hajoitti, Katkoi kielet kanteleeni.
Vaan huomioni kääntyi erittäinkin pöytään, sillä siinä lampun ja kirjan vieressä oli avonainen koppa, josta näkyi savustetun paistin konkkaluuta, leipiä ja musta pullon kaula. Jos isäntäni oli ollut epäilevä ja tyly alussa, niin korvasi hän nyt sen ylenmääräisellä sydämellisyydellä, josta yhä enemmän jouduin ymmälle.
Kukkarossa oli niin leveä suu, että tuo ankara koppa pääsi kukkaron sisälle sukeltamaan, pienintäkään estettä sinne mennessään kohtaamatta; vieläpä sen sivuitse mahtuivat sepän sormetkin mukaan, täyttämään tuota pienen tervahytin kokoista koppaa.
Ainoastaan tuon tuostakin lauseiden lomassa rätäjää piipun koppa ja tuikahtaa sen suusta tupakan hiillos. »Kerro vielä! Kerro vielä! Entäs sitten? mitenkäs sitten kävi?» Ei muisteta enää joulua, ei kuusta.
Yhteisiä Lauluja I. Kaikille yhteisiä Eräskummainen kantele. Ne varsin valehtelevat, Tuiki tyhjeä panevat, Jotka soittoa sanovat, Arvelevat kanteletta Väinämöisen veistämäksi, Jumalan kuvoamaksi, Hauin suuren hartioista, Veen koiran koukkuluista; Soitto on suruista tehty, Murehista muovaeltu: Koppa päivistä kovista, Emäpuu ikipoloista, Kielet kiusoista kerätty, Naulat muista vastuksista.
Päivän Sana
Muut Etsivät