Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 8. heinäkuuta 2025
TAPANI. Paljon menetettiin voimia, moni väsyi, haavotettiin yksi ja toinen, ehkei kuitenkaan vaarallisesti, mutta lopulta toki kaatui kontio. Ympär lahden kulkee nyt joukko tänne, kantaen oivallista otusta, mutta riensinpä pienellä ruuhellani edelle minä. Mutta miksi näin varhain ylhäällä, eukko? KERTTU. Jo nuottamiesten keralla nousin aamun koittaessa. TAPANI. He ovat siis käyneet työhönsä?
Silloin täytyy minun sanoa, huomautti Paavo Kontio kohteliaasti, että se juuri tällä hetkellä liihoittelee minun kattoni alla. Hän tarkoitti todellakin, mitä hän sanoi. Milloinkaan ei leikki ja nalja ollut vielä näin vaivattomana lennellyt hänen linnansa suojissa.
Joskus he eivät viitsi kaukoputkeen vilkaistakaan, vaan antavat tähtien tuikkia omia aikojaan ja koettavat suunnitella mielessään sen uuden elämän katsomuksen puitteita, jolle he uskovat ikuisen maailmanrauhan kerran rakentuvan. Oikeastaan se on vain Paavo Kontio, joka uskoo niin.
Eivätkä he tunteneet oikein turvassa olevansa, ennen kuin he istuivat roihuavan lieden luona samassa pyöreässä tornikammiossa, missä Sinikka-rouva oli viettänyt yönsä edelliselläkin kerralla täällä käydessään, istuivat silmä silmää, käsi kättä vasten, sydän toisen sydämen sykintää kuuntelevana. Kerro! sanoi Paavo Kontio. Ja Sinikka-rouva kertoi.
Paavo Kontio hypähti ylös. Mutta sitä ei nuori mies tahtonut suinkaan sallia. Hän kyllä tulisi yksin toimeen siellä, kun hän vain saisi tietää paikan. Hyvä! Susanna tai pehtori neuvoo sen kyllä teille. Mutta sitä ennen, ottakaa tämä lamppu, ett'ette kompastu porraskäytävässä. Kiitän nöyrimmästi. Kenties saan samalla kertaa sanoa hyvää yötä?
Hän nousi ylös, astui pari askelta eteenpäin ja laski kätensä juhlallisesti Paavo Kontion olkapäälle. Vanha veli! hän lausui mahtipontisesti. Johan sen arvasinkin! Täytyihän sen niin olla. Hän ei voi olla sinulle samantekevä. Paavo Kontio katsoi kummastuneena häneen. Arvasit...? Täytyi...? Miksi hän muka ei voisi olla minulle samantekevä?
Tuo Kontio nyt puhuu iankaikkisesti tuolla ulkona. Etkö muista, että meidän piti poimia yhdeksää lajia kukkasia tänä iltana ja laskea ne pään-aluksen alle. Kyllä, kyllä, mutta mistä me ne nyt enää löydämme? Minä kyllä tiedän, mistä me ne löydämme; sitä paitsi päivä jo sarastaa. Ota kengät jalastasi, että pääsemme hiljaa hiipimään, muuten Bruuno saattaisi tulla ulos ja tehdä meille kiusaa.
Mies näytti tulevan hieman hämilleen ja kasvoista näkyi, että hänen suloiset unelmansa olivat sammumaisillaan. "Nimesi on Niilo Kontio, eikö niin?" "Kyllä!" "Ja kannat hopeista kunniarahaa minun henkeni pelastamisesta?" "Sen teen!" "Tulitko pahastikin haavoitetuksi minun henkeäni pelastaessasi?" "En vähääkään vioittunut." "Pystyt siis työhön täydellisesti?" "Kyllä!"
Käskettekö jotakin muuta, herra tohtori? Käsken nyt teitä ensin astumaan sisälle, hymyili Paavo Kontio. He pysähtyivät tuokioksi eteiseen... Sinikka-rouva vielä arvoituksellisena mustassa suruhunnussaan, Pajalan herra virallisena ja vakavana, hänen isänsä hengästyneenä, mutta karskina, heidän jälessään puuskuttaen.
Te poistutte kartanosta huomiota herättämättä, auto odottaa teitä tienristeyksessä, te nousette nopeasti siihen, ajatte kuin mielipuolet... Niin! Niin! Ja olette nyt siinä!... Teidän palvelukseksenne, hyvät naiset ja herrat, jos suvaitsette. Paavo Kontio päätti tarinansa pienellä päänkumarruksella. Ja huomenna?
Päivän Sana
Muut Etsivät