Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 22. kesäkuuta 2025
Kun minun sitten täytyi istua isääni odottamassa pimeässä pienessä huoneessa rautaristikoilla kolkkoa pihaa päin antavien akkunain edessä, minä kyllä koetin sekä rukoilla että ajatella, mutta tunsin itseni peräti kykenemättömäksi kaikkeen muuhun kuin matkimaan tyhjiä sanoja ja lukemaan akkunanrautoja ja savutorvia, niin että kun isäni vihdoin tuli ulos ja minä vuorostani vietiin sisälle Jackin luo, minä olin varsin valmistamaton häntä tapaamaan.
Päinvastoin, ilma jo tuntui sangen raa'alta ja siinä vallitsi, päivän ponnistuksista huolimatta, jonkunlainen hermoja karmiva kolkkous. Ajatuksetkin alkoivat käydä apeiksi tuossa kolkkoa taivasta tähyillessä, ja sydän rupesi siinä tuntumaan niin tyhjältä ja autiolta. Hän mietiskeli: Tuo yksitoikkoinen avaruus on aivan kuin elämä aikuisen ihmisen elämä. Lapsen elämä on toista.
"Siellä kotona on niin kolkkoa, Juho, ja minä olen niin väsyksissäni." "Oletko väsyksissäsi?" Ensi kerran Juho nyt kuuli hänen valittavan tahi itsestään puhuvan; hän katseli Mariaa ja tuska hänet valtasi. "Oletko kipeä?" hän ikäänkuin heräsi, "olet niin kalpea nojaudu käsivarteeni." "Kiitoksia! en minä kipeä ole, vaan väsyksissä."
Pahimmat pankaa sotamiehiksi, niinkuin tuo tuolta lukon takaa ja muita samanlaisia. Kosmin. Hyvä neuvo! Sitäkin tahdon käyttää. Saat mennä! Voi, kuinka vastenmielistä tämä toimi minulle kumminkin on! Ja mitä varten minä puuhaan ketä varten? Tokko lienee toista näin yksinäistä, näin kolkkoa miestä koko maailmassa! Mutta mikä on alotettu se loppuun saatettakoon! Hän sanoi minua armottomaksi.
Hän pysähtyi ja asettui kylmää ja kolkkoa muuria vastaan. Vankivartia ja Kaleb kävivät edellä. Hän kuuli Alroy'n äänen. Se oli luja ja suloinen. Sen sävelet toinnuttivat häntä. Kaleb tuli hänen luokseen, tulisoitto kädessään, ja piti sitä hänen jalkojensa edessä; ja kun hän kumartui alas, hän lausui: "herrani käski minun pyytää teitä olemaan hyvällä mielellä, sillä niin hän on itse."
Ilmat kävivät pimeiksi ja myrskyisiksi ja kolkkoa oli oleskella ulkona merellä. Silloin kuultiin eräänä päivänä vanhuksen itsestään virkkavan päivällispöydässä: Tänä iltana saatamme aloittaa. Tuumasta toimeen. Kello kuuden aikaan, kun alkoi hämärtää, istui tavallinen seura taas välskärin kamarissa.
Kaiken tämän aikana hän kuitenkin oli kolkkoa ja hurjaa elämäänsä pitkittänyt. Hänen kotinsa oli aina ollut laivanryöstäjien ja vallattomien veijarien pesänä.
Ei hänen myöskään käynyt elää ja asua yksinänsä äidin kolkossa kodissa sillä äidin vankius kestäisi vielä vuosia. Ja heidän yhdessä elämänsäkin tulisi olemaan kolkkoa. Se muistuttaisi alati heidän yhdenkaltaista rikostansa.
Mutta se ei rauhoittanut minun levotonta sydäntäni; minä muistin aivan hyvin, että hän kerran oli lähtevä ja jättävä minut yksin, ja se ajatus liikutti aina mieltäni äärettömästi. Katurakennuksessa olivat kaikki sanomattoman hyvät minua kohtaan; mutta minä vihasin tuota kolkkoa, kylmää taloa ja astuin sinne ainoastaan pakosta neiti Fliednerin tahi Charlotten kanssa.
Aitaa ei nyt enää näkynyt. Kaikki oli hiljaista ja kolkkoa. Vain nuo suuremmaksi osaksi nurmettuneet raitiot todistivat, että ihmiskäsi oli puuttunut luonnon ylevyyteen ja alkuperäiseen jylhyyteen.
Päivän Sana
Muut Etsivät