United States or Latvia ? Vote for the TOP Country of the Week !
»Sanon teille, miksi nauroin saatuani selville, että olette rakastuneita», vanhus sanoi. »Se tapahtui siksi, että vanhan ja ruman on aina mieluista tavata sellaisia nuoria sydämiä kuin teidän ja tietää ajan koittavan, jolloin te väsytte toinen toiseenne väsytte väsytte ha ha ha!» Nyt oli Ionen vuoro manata tuo pahaenteinen ennustus.
Se häll' oli kallehin kalleus, Pimeässä silmien valo, Se kurjuudessakin lohdutus, Se päivän koittavan salo. Raskaimmat raatoi äit' orjan työt Vaivoistaan nurkahtamatta; Hän valvoi päivät, hän valvoi yöt Lepoa muistelematta. Pojasta, toivoi hän, tulee mies Jalompi vanhempiansa, Ja maineensa rinnalla jää kenties Myös muistonen kantajastansa.
Rauhallinen hetki, joka sovittaa meitä meidän vihollistemme kanssa, joka tuottaa jokaisen ystävän lähemmäksi meitä, joka unhoitukseen vie meidän vikamme sekä laskee säteilevään valoon kaikki meidän ansiomme, joka antaa sokealle näön ja päästää sielun siteet! ihana ja rauhallinen hetki! vaikkapa öisen enkelin siipien kannattamana, sinä kuitenkin hymyilet minua vastaan kuten aamurusko, ja kun olen nähnyt sinun koittavan muille, olen monta kertaa toivonut, että minulle myöskin valkenisit.
Haluttomuus kaikkiin, paitsi kalvavaan suruuni, oli se yö, joka peitti harjaantumattoman sydämeni. Sallikaat minun katsoa ylös siitä niinkuin, kiitos Jumalan! viimein tein ja sen pitkästä, kolkosta, kurjasta unelmasta koittavan valon puoleen. Monta kuukautta matkustin, tämä yhä pimenevä pilvi väikkyen mieleni ylitse.
Sill'aikaa tulivat miehet juosten, puoleksi epäluulossa, puoleksi hämmästyksessä tuosta kauheasta tapauksesta, ja toivat nuoria, koukkuja ja lyhtyjä, sillä tänään ei päivä näyttänyt koittavan ja siellä kysyttiin ja huudettiin, ja neuvottomuus oli yleinen, sillä miesmuistiin ei mitään sellaista onnettomuutta ollut tapahtunut, eivätkä tässä avarassa vuorilaaksossa olleet varustetut pelastus-koneilla niinkuin muualla, jossa pyörryttävät vuori-polut ja petolliset syvyydet vuosittain uhriansa vaativat.
Istun vain täällä peukaloitani punoen ja muistelen tuota mennyttä, mainehikasta päivää ja odotan toista mainehikkaampaa, jonka me kaikki toivomme pian koittavan. Juokaamme nyt maljat toivoen, että Stuartit pääsevät jälleen valtaistuimelle!» Kaikki kilistimme laseja ja joimme.
Sen tukka liekin leimuna Harteilla lainehtiipi; Kuin lintunen hän liikkuvi, Kuin pääsky sirkosiipi. Uunissa hiillos punoittaa, Kas Marin poskipäitä! Oi, sulho, aamun koittavan Sä luulet, nähden näitä. Sinervä liekki hiilloksen On leimu Marin silmien. Oi, poika, etsi taivahas Ja joudu tyttös luokse! Oi, muista aamuruskoas Ja kiiruisammin juokse!
Näin istuiss' aikahan menneeseen Pois kauvas miettehet lentää, Pois kauvas aikahan kultaiseen Ja vedet poskille entää. Ain' ollut näin ei hän yksinään; Häll' oli poikansa silloin; Nyt missä lie, mihin viipyikään? Taas hänet nähnehe milloin? Se häll' oli kallehin kalleus, Pimeässä silmien valo, Se kurjuudessakin lohdutus, Se päivän koittavan salo.
"Minä olisin elänyt, vanhentuakseni näillä viheliäisillä kaduilla kammottuna liikkuakseni pimeässä nähdäkseni päivän koittavan aaveentapaisille rakennusriveille ja muistaakseni, kuinka sama aurinko kerta paisti minun huoneeseni ja herätti minut minä olisin tehnyt senkin, häntä pelastaakseni!"
Sanoi vihdoinkin koittavan ajan jolloin yhteistyöllä saadaan ryhtyä tasoittamaan maailmaa niistä loukuista ja rosoista joita ylimys- ja porvarijärjestelmä on aikojen kuluessa siihen luonut. Lopuksi kehoitti hän satamatyöläisiäkin yhä edelleen taistelemaan, taistelemaan kuin ennenkin, ei ainoastaan omien, vaan koko kansan yhteisten etujen puolesta.