Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 9. kesäkuuta 2025
Seuraavalla iltapuolella ratsasti Gyldenstjerna Åbergin herran luoksi ja sanoi hänelle: "Eilen käytit itsesi pahasti ja solvaisit minua kovasti, koska laskit leikkiä minusta ja tuosta puusepästä". "Vai niin!" sanoi herra, "älähän kuitenkaan ole siitä pahoillasi, koska minä olin aivan humalassa. Se, jolle tapahtuu kunnia tutustua Knut Gyldenstjernan kanssa, ei suinkaan tahallansa loukkaa häntä".
Pian hän oli alituiseen toisten nuorten seurassa ja yhtä iloinen taas kuin ennenkin. Se oli parhaastaan Knut Åsenin ansio. Knut oli reipas ja eloisa hulivili, puhelias ja kaunis; ei niin suuri eikä väkevä kuin Leiv, mutta norea ja vikkelä, vilkas ja terve, hyvä tanssija ja hirmuisen hauska kaikissa seuroissa. Ennen Alfhild hänestä jotenkin paljon piti. Nyt hänen seuransa tuntui kuin huojentavalta.
Kuin he olivat lähellä laivasiltaa, sanoi Knut vastaukseksi sanattomaan kysymykseen: »Ei suinkaan se koskaan tapahdu.» Pietari katsoi alas; hänellä ei ollut ainoatakaan lohdutuksen sanaa. Ennenkuin he erosivat, kysyi hän Knutilta, tulisiko hän hänen häihinsä, jotka vietettäisiin aivan kohta. Knut pudisti päätään. »Minä en voi tavata häntä», hän sanoi. Kornelia riensi suoraan huoneeseensa.
Knut nauroi ilosta, veti häntä luokseen ja päästi taas, heitti jalkaa ilmaan ja huusi: "Hei, nyt minäkin tiedän, miltä ilo tuntuu!" Nyt kun asia oli päätetty, oli Alfhild itse niin alakuloinen, että koetti saada virkistystä Knutin ilosta.
»No, mutta ei suinkaan se mikään valtiosalaisuus ole! Minä en voi enää olla vaiti! Knut, hän on täällä!» »Mutta, Pietari, hyvänen aika!» Knut nousi seisomaan. »Mutta kuka se on? Kuka on täällä?» »Kornelia, tietysti, sinä sen salaperäinen.» Hanna tarttui hänen käteensä. »Mutta eihän hän tiedä mitään», hän kuiskasi ja riensi ulos. Pietari seisoi sanattomana. Hän ei tiennyt, mitä hänen piti uskoa.
Ja Knut, joka oli kuin juovuksissa ylireunoin uhkuvista uusista aatteista, rakasti kaikkea nuorta ja uutta ja tunsi, niinkuin on sanottu, kutsumuksekseen kaiken perityn vastustamisen, joka ei hänestä tuntunut hyvältä ja oikealta.
Kuin Hanna ja Pietari hetkeksi sattuivat etemmäksi, sanoi Knut Kornelialle: »Kunnia totuudelle, neiti. Te olette oikeassa. Minä olen tässä lohdutellut itseäni sillä, että minä olen tahtonut. Minä en olisi luullut, että minä vielä kaunistelein omissa ja muitten silmissä. Minä olen ollut sokea sillä silmällä, jolla näkee itsensä.
Kesken heidän äänetöntä kulkuaan sanoi Pietari äkkiä: »Knut sinun pitäisi mennä kihloihin.» Knut säpsähti kuullessaan nämä odottamattomat sanat, mutta malttoi mielensä heti ja sanoi leikkiä laskien: »Sinä olet rakastunut ja ihmisystävällinen, Pietari.» »Sinun pitäisi mennä kihloihin Kornelia Vikin kanssa.» Knut tunsi ikäänkuin lämpimän virtauksen rinnassaan. Sana oli lausuttu.
Se kävi häneen niin kipeästi, mutta Knut kai oli oikeassa, hän ajatteli; me luultavasti emme ole oikein seuranneet muassa.
Knut antoi sikarin pudota ja pysähtyi. »Kuka se oli?» hän kysyi. »Kornelia Vik.» »Vai niin. Minä en olisi häntä enää tuntenut. Hänestähän on tullut hän on muuttunut.» Holt ei vastannut. He menivät edelleen. »Sinä voit hyvin?» isä kysyi hiukan hämillään. »Ky-yllä.»
Päivän Sana
Muut Etsivät