Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 9. toukokuuta 2025
Täytyihän hänen mennä sisään, ennenkuin Knut meni pois. Kadulla oli vielä paljon ihmisiä. Juopuneita työmiehiä ja merimiehiä vetelehti kapakasta kapakkaan. Muuan heistä huomasi hänet ja lähestyi häntä. Toisia seurasi. Hän vetäytyi aivan seinään kiinni, mutta he huomasivat hänet taas. Uusi pelko karkoitti vanhan hän kiiruhti Pietarin talon portista sisään, portaita ylös ja sisään kyökkiin.
"Mitä hän sitte panisi keppiäsi vastaamaan?" kysyi Åbergin herra. "Uudet puukenkänsä", vastasi Gyldenstjerna. "Tahdonpa minäkin vielä lausua pari sanaa", pitkitti Åbergilainen välitystänsä. "Jos sinä saat Knut Gyldenstjernan kultakepin voittomerkiksi, annan minä sinulle ilmaiseksi sen maatilkun, jota tahdot ottaa alastani".
»Herranen aika, kyllähän minä niin lienen sanonut. Minähän silloin elin suloisimmassa tietämättömyydessä sekä siitä, mitä tämä armas maa oli ollut, ja mitä se oli. Naurettavinta on, että minä mielelläni olisin antanut vaikka tappaa itseni niitten puheparsien tähden.» »Puheparsien? Tiedäpäs, Knut, että minä silloin ensi kerran tunsin, että oli jotain suurta ja ihanaa, jonka puolesta kannatti elää.»
Te olette tehneet sen pienen leikkauksen, jota minä tarvitsin nähdäkseni. Kiitoksia. » Kornelia punastui vähän, mutta ei sanonut mitään. Toiset tulivat siihen, ja sanottiin hyvää yötä. Kuin Knut ja Pietari tulivat makuuhuoneeseensa, aukasi jälkimmäinen ikkunan ja nojautui ulos. Aamurusko valaisi hänen kasvojaan.
Jonkun aikaa vaiti oltuaan, jolla ajalla hän turhaan näytti etsivän sanoja, hän puhkesi sanomaan: »Matkusta, Knut, matkusta! Mieletöntä minun oli vaatia sinua jäämään. Matkusta tänään huomenna ensi höyrylaivalla!» »Mitä nyt on tekeillä, isä?» »Tekeilläkö? Etkö sinä ole lukenut tiistailehteä?» »En.»
Joka taholta kuulivat Knut ja Pietari kysymyksiä, selityksiä ja arveluita. »Hän kuuluu pettäneen heitä aika lailla», sanoi joku. »Holtissa on aina ollut jotain epävarmaa», huomautti viinakauppias, joka suurella liikkeellään oli saavuttanut yleisen kunnioituksen.
Hän jo hetkisen ajan aikoi herättää äitiä, mutta luopui siitä. Hyväksi onneksi oli Knut lyhyt ja kuiva, hän ei kertaakaan katsonut Korneliaa. Kuin hän oli tutkinut pienokaista, hän sanoi: »On toivoa.» »Hyvä Jumala!» Kornelia huudahti, ja kyyneleet herahtivat silmiin. Unohtuneet olivat kaikki epäilykset, poissa kaikki ujous.
Hänen puheessaan oli samalla jotain intohimoisenärtynyttä ja syvänsurullista, joka pakoitti häntä uudestaan ja uudestaan tutkimaan, mitä Knut oli sanonut. Molemmat toiset naiset istuivat ääneti kummallakin puolella kehtoa, joka oli nurkassa, ja jota valaisi himmeä yölamppu. Hehän tiesivät, miten Vikin ankara tytär heitä tuomitsi, ja se tieto heitä painoi.
»Minä tiedän sen», keskeytti Knut hänet terävästi ja jatkoi suuttuneella ja nuhtelevalla äänellä puhettaan siitä, mitä me opetamme tästä Jumalasta, jota meidän täytyy rakastaa ja palvella, muun muassa, että hän luopi miljoonittain onnettomia olentoja, joista hän edeltäpäin tietää, että he saavat kärsiä kaikkea mahdollista puutetta tässä maailmassa ja joutua ijankaikkiseen kadotukseen tulevassa.
Hän ei huomannut, että joku tuli huoneeseen. Knut jäi seisomaan oven suuhun ja katseli ympärilleen. Huone oli sekä makuu- että asuinhuone. Pienellä pöydällä oli ompelukone, ikkunassa oli kasvia, nuoralla uunin edessä lapsen vaatteita. Luultavasti oli lapsi sairastunut aivan äkkiä. Sänky kätkyen vieressä oli levällään, peite ja ryppyiset lakanat olivat valuneet lattialle.
Päivän Sana
Muut Etsivät