Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 24. lokakuuta 2025
Ebba rouwan murhe Klaus herran kuolemasta oli sywä ja hänen arwoisensa. Hän oli täydelleen arwannut miehensä suuruuden ja osannut kunnioittaa hänen töitänsä, silloinkin kuin hänen naisellinen sydämmensä olisi tahtonut niissä nähdä enemmän sääliwäisyyttä ja lempeyttä wihamiehiäkin kohtaan.
Kauneus tulee hänenkin ainoaksi uskonnokseen, kuten Juhani Ahon, tunnustaapa hän jo täysin helleenistä kauneus-palvelusta, kuten Pakanallinen uni, Ma lepään rannalla ruohikossa y.m. tunnelmapalaset hänen Runoissaan todistavat. Historialliseen kirjailemiseen hänkin kääntyy, kuten Ivalo, sommitellen suuren näytelmänsä Nuijasodan ajoilta Jaakko Ilkka ja Klaus Fleming.
«Onko tuo kreivi G., jonka kauneudesta olen kuullut niin paljon puhuttavan?« kysyivät kummastellen ne naiset, jotka ensi kerran hänet näkivät. Tietämättä näistä kysymyksistä, jotka eivät suinkaan olisi olleet kreivin mieliin, meni hän vakavilla askelilla Marian luo. «Kreivi G!« kuiskasi Klaus Marian korvaan, kun kreivi lähestyi. «Hän tulee pyytämään teitä tanssiin«. «Tulkoon!« vastasi Maria.
«Niin, ja näimme kuinka suloisesti hän teille nauroi«, virkkoi apulainen. Parooni Klaus punastui... «Kenellä on sormus?« «Ha ha!« nauroi neiti Anna, kirkkoherran vanhin tytär, jolta apulaisen sanottiin jo kahdesti saaneen rukkaset. «Ha, ha! Parooni Klaus pitää itse sormuksen, kun ei ole täällä sitä, jolle hän sen antaisi«. Klaus punastui, yhä enemmän.
Eihän mitään vahinkoa vielä ole tapahtunut«, sanoi kirkkoherra tuskin saattaen nauramatta olla. «Maria meni Harmaalaan, siinä on koko asia«. Tunti kului; soutajia ei kuulunut. Parooni oli yhä levottomampi. Klaus ja apulainenkin olivat lähteneet hakemaan kadonneita palvelioita. Tämän ajan kuluessa oli ilta tullut.
Vanha parooni luuli vasta silloin saavansa takasin entisen rauhallisuutensa, kun näkisi Marian lähtevän Harmaalasta. Klaus paroonin mieleen ei Marian lähtö ollut; hän oli Marian vieressä ollut niin onnellinen. Mutta parooni Klaus ei puhunut mitään. Lähtöpäivä oli määrätty. Majuri ja parooni istuivat puutarhassa. Viimeinen ilta oli käsissä.
«Johanneksen veli! Suuri Jumala! Johanneksen veli«, huusi Maria. «Sen pahemmin, lienee teidän aavistuksenne oikea. Minä en olisi tahtonut sitä sanoa«, vastasi parooni Klaus. «Miten murha tapahtui?« kysyi majuri liikutettuna. «Niin, miten se tapahtui, se on kysymys, johon ei kukaan osaa vastata.
Vaan hän pettyi; Klausta ei seurannut kukaan. «Sinä odotat erästä toista«, sanoi Klaus suruisesti hymyillen, nähdessään Marian silmäyksiä. «Hän, tämä toinen, tulee kohta; hän jäi puhumaan sisarensapojan kanssa, joka eilisestä saakka on Harmaalassa ollut. Maria, minulla olisi kanssasi vähän puhumista«. Maria seurasi Klausta tykyttävin sydämin saliin.
Käänny, Stålarm, Kun viel' on aika, tieltä väärältä, Ja anteeks ano, mitä kansaa vastaan Olette tehneet, sinä ja Klaus Fleming. Jos Ruotsi valans' unhotti, ei Suomi Niin tehnyt, eikä tee niin, kun vaan ykskin Jää aatelinen, joll' on kunniaa Ja miekka, millä sitä puolustaa. Tää kansa valan rikkomust' ei tee, Ja me olemme Suomen kansa, me!
"Hyvin Inkeri elävi: Viikkokaus' on häitä juotu, Toinen lahjoja laeltu, Kolmatta on kuoleteltu, Ei ole vihille saatu Kanssa Eerikki ritarin." Kanteletar III: 32. Klaus Kurki ja Elina rouva.
Päivän Sana
Muut Etsivät