United States or Uruguay ? Vote for the TOP Country of the Week !
Samana vuonna Juteini painatti myöskin runon »Kissan Poika», joka on Kalevalan runomitalla kirjotettu ja osottaa, miten Juteini luontokappaleita lempi. Niitä hän usein runoissaan kehottikin kohtelemaan hellästi ja suojelemaan. »Lisäys» ja »Huokaus» ovat täytteenä samassa runovihossa. Ennen mainittujen lisäksi Juteini v. 1826 vielä julkaisi: »Lasten Kirja.
Niinkuin edellisestä jo on selvinnyt, oli Juteini sangen tuottelias runoseppä; tuleva tutkimus on luullaksemme osottava, että hän sekä runoissaan että muissakin suomenkielisissä kirjotelmissaan on osottautunut myöskin onnistuneeksi sanasepäksi ja että saamme häntä kiittää monesta sattuvasta alkuperäisesti suomalaisesta sanasta, ainakin sellaisesta, jonka ensimäisenä hän on kansankielestä siirtänyt kirjakieleen, mutta epäilemättä myöskin hänen itsensä muodostamasta.
Näistä 19 säkeestä on ainoastaan 6 sanotussa suhteessa virheetöntä, jota vastoin kaikilla muilla on joko yksi taikka kaksi sellaista virhettä. Ja tällaisia säkeitä on hänen Kalevala-runomittaisissa runoissaan ylen runsaasti.
Jos oppineitten teelmiä arvaisimma, niin siinä Suomen runosto jäisi loitos jälelle monesta muusta kansasta, niinkun jääki. Joka jälkeäminen ei kuitenkaan paljo huoletuta meitä, koska kansantekoisissa runoissaan on pian ensimäisiä. Kummallaki, niin kansan, kun oppineitten runoilla on oma arvonsa ja etuisuutensa, sitä emme tahdo, emmekä taida vastustella.
Kauneus tulee hänenkin ainoaksi uskonnokseen, kuten Juhani Ahon, tunnustaapa hän jo täysin helleenistä kauneus-palvelusta, kuten Pakanallinen uni, Ma lepään rannalla ruohikossa y.m. tunnelmapalaset hänen Runoissaan todistavat. Historialliseen kirjailemiseen hänkin kääntyy, kuten Ivalo, sommitellen suuren näytelmänsä Nuijasodan ajoilta Jaakko Ilkka ja Klaus Fleming.
Tämä pikku huone, jonka yksinkertaisina koristeina oli suuri puuristi, rukouspalli ja muutamia kullasta tehtyjä kristinuskon tunnusmerkkejä, oli nähtävästi pakanuuden aikana mikä näkyi pitkin seiniä olevista pehmeistä lavitsoista ollut jonkin pienen seurueen juominkipaikkana, sellaisen seurueen, jonka hilpeää iloisuutta Horatius runoissaan ylistää.
Hänen kertovaa laatua olevissa runoissaan taas ei neljänneksi tapausten lukuisuus ja esityksen vilkkaus ole riittävä, jos ankarasti näitäkin arvostelemme.
Se juuri on sielullisesti mieltäkiinnittävää hänen isänmaallisissa runoissaan, sillä hän erottuu sen kautta kaikista muista kansallisen herätyksen trubaduureista. Toisille, kuten Oksaselle, Suoniolle ja Erkolle, puhumattakaan Runebergista ja Topeliuksesta, koittaa isänmaan päivä korkeana ja valoisana.
Joka jälkimäinen ei kuitenkaan paljo puolusta meitä, koska kansantekoisissa runoissaan on pian ensimmäisiä. Kummallaki, niin kansan kuin oppineitten runoilla on oma arvonsa ja etuisuutensa, sitä emme tahdo emmekä taida vastustella, mutta toinen toisensa rinnalla niitä pitäen näemmä edellisissä luonnon, jälkimäisissä moninaisuuden voittavan.