Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 12. lokakuuta 2025
Sillä välin kitaran ääni oli taas alkanut soida, aluksi vienosti, valittavasti, niinkuin itkevän lapsen kituvalla äänellä, sitten yhä selvemmällä, kirkkaammalla, helkkyvämmällä.
Niin, hän on hankkinut hänelle kitaran ja ... ukko mahtaa olla tavaton ukko; ja niin kirjoittaa hän pieniä runojakin hänelle? Tekeekö hän? Tekee, Maria puhui, että hänen palvelustoverinsa oli maininnut, että hän on antanut tytölle värsyjä, ja että hän joka päivä laulaa niitä, taukoamatta; sangen kauniita värsyjä, niin oli Marian ystävä vakuuttanut. Berndtsson huokasi syvään.
Kadonnut, kotiin palannut lepää lapsuutensa kodissa, sitten aloittaaksensa uutta elämää, ja hänen herttainen lapsensa on jo kotiutunut isoisän syliin... Nyt kuuluu Gabriellen kitaran sävel ja laulu kajahtaa! Luulenpa heidän tanssivankin! Louisen kahdeksan poikaa saa pohjahirret tärisemään. Jacobin ääni kuuluu kaikkien yli. Tuo oiva, ijäti nuori ihminen!
Jo vihdoinkin lähdettiin. Vielä poistuessamme pysähdyimme vanhan kirkon raunioiden takana viimeisen kerran nauttimaan ja ihailemaan, kuinka sulavasti ja soinnukkaasti laulajan miehekäs ääni ja kitaran vieno säestys heiketessään väreilivät, kun loppusävel »... ja ihmisille hyvä tahto...» vähitellen nukkui pois rauhaan ja sopusointuun.
Suklaati ei ollut parahinta laatua; kuitenkin joi luutnantti sitä hyvällä halulla, vaan koetti turhaan miettiä selville, mitä tämä äkillinen, nöyrä kohteliaisuus rouva Fritschen puolelta voisi tietää tahi mitä kaikki tämä merkitsisi. Emilia ei tullut. Jo oli luutnantin kärsivällisyys loppua, kun äkkiä hänen korvaansa kohtasi kitaran ääni, joka tunkeutui hänen luokseen huoneen seinän läpi.
Se soi korvissamme hellämielisenä kehoituksena kaukaisuuden mailta, se kajahti voimakkaana kiitosvirtenä kaikesta siitä kauneudesta ja hyvyydestä, jota me saimme nauttia. Ja kitaran lempeä, kirkas ääni helähteli lumoavana tuhansin vivahduksin, värähteli hienona, etäisenä sointuna...
Kuuluu linnun viserrystä ja kitaran soittoa. *Liila*. Kuule, kuinka hän nyt soittaa! *Roosa*. Kuule, lintu piipikoittaa! *Liila*. Se on lintu sininen, Florinnalle mieluinen. *Roosa*. Ken hän on tuo laulusuu? *Liila*. Lintu, eikä mikään muu. *Roosa*.
"Laulaisitteko?" kysyi luutnantti ja vei lusikallisen todellakin oivallista sorbetia suuhunsa. Kolibri tarttui paksuun tukkaansa molemmilla käsillään ja heitti sen taaksepäin, kallisti päätään sivullepäin ja näpähytti muutamia ääniä kitarasta, tarkasti katsellen hyppysiään ja kitaran vastinlautaa.
Vartijakin oli pannut kätensä ristiin polville, ja vieressä makaava villakoira oli nostanut päänsä kuuntelevaan asentoon. Taas nukkui sävel kuin vaikenevaan rukoukseen, ja kitaran säestävä ääni väreili vielä hienon hienona hyvän hetken, ennenkuin verkalleen taukosi.
Laulu oli kuohunut Marian sydämestä; sen ilmaisivat sulavat äänet, haaveileva katse, kalpeat posket; ja kun hän vihdoin laski kitaran kädestään, soinnahteli laulunsa kaikuna useamman kuin yhden sydämessä. Seurassa oli kaksi henkilöä, joissa Marian laulu oli herättänyt aivan yhtäläisiä tunteita.
Päivän Sana
Muut Etsivät