Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 25. kesäkuuta 2025
«Ovatko Jacobin tuumat sinunkin, Louise?» kysyi laamanni hetken vaitiolon jälkeen. «Oletteko kumpikin yksimieliset?» Louise ja Jacobi ojensivat kätensä toisillensa, katselivat toinen toistansa ja sitten isää, silmät kosteina, mutta kirkkaina ja katseet varmoina. «Ette ole enää lapsia!» jatkoi isä, «teidän pitää tietää mihin ryhdytte. Mutta oletteko myöskin hyvin miettineet tätä?»
Oo, kuinka ihmeellisesti elämäni kaikki rakkaat, surulliset ja iloiset muistot liitelivät esiin noitten ystävällisten säteitten valossa! Kirkkaina net nousivat yöstä eteeni ja tunkesivat sydämmeeni lämpiminä, elävinä!
Hänen kasvonsakin olivat hienomman näköiset kuin ennen, posket punoittivat ja silmät loistivat suurina ja kirkkaina hän ei ollut koskaan ollut niin kaunis kuin nyt. Puhelu ei tahtonut ensinkään sujua kotimatkalla. "No, onko sinulla ollut hauskaa?" kysyi Eugen, sanoakseen jotain. "On toki hyvin hyvin hauskaa", vastasi Dora, painostaen erityisesti sanaa "hyvin".
Kuuma puna nousi nuorukaisen poskille ja hän vetäytyi puoleksi hämillään kumppanin taa. Silloin Attila astui esiin, tarjosi hänelle kätensä ja sanoi: Herra sinua varjelkoon, nuorukainen. Tulkoon sinusta se, joka tekee mitä me emme voineet. Yrjö Maunu kiinnitti silmänsä kirkkaina ja kysyväisinä vieraaseen. Hän ei tiennyt mitä ajatella ja mitä vastata. Olen tuntenut isäsi. Isäni?
Silloin valahti välkkyvä valovirta sinivihreille laineille, kastehelmet kimaltelivat tiepuolessa kirkkaina, hopeanhohtavina, ja kuutamo kutoi kultalankojaan metsän salaperäisiin pimentoihin. Matka edistyi hitaasti. Aikaa oli tarpeeksi sekä nauttimiseen että ajattelemiseen. Ja ajattelemista oli myöskin.
Sen tehtyään astui Lauri papin eteen, joka, samoin kuin muu väki tuvassa, ihmetellen oli katsellut häntä, ja, silmät kirkkaina ja rauhallisina, sanoi hän: "Tuon hiekkavieremän alla lepää minun vaimoni, jonka murhasin yhdeksän vuotta takaperin." Kun Lauri näin puhui, loi hänen vaimonsa kauhistuen silmänsä häneen ja sitten vieraaseen pappiin, tuskalla ja hellästi sanoen: "Jumala meitä varjelkoon.
Hän oli käärinyt Vihtorin ja Elman vahvoihin nahkavällyihin ja istui sitte itse ajajan paikalle, ja niin mentiin asemapihalta ulos huurteiseen metsään. Iloisesti helisivät kulkuset raittiissa talvi-ilmassa, ja kirkkaina loistivat tähdet tummansinisellä taivaalla. Helka hengitti syvään turkinkauluksensa takana. Oi, kuinka tämä oli ihanaa! Onko sinun vilu, tyttöseni? Ei, eno hyvä!
Mutta kun lapsi huomasi isänsä, ojensi hän heti kätensä ja syliin päästyään nojasi päänsä isän rintaa vastaan, nyyhkytti muutaman kerran ja sitten lakkasi itkemästä. Isä kuivasi lapsen posket, silitteli hiuksia, eikä voinut olla painamatta pientä suukkosta pojalleen, jonka puhdasväriset kasvot alkoivat jo kirkkaina loistaa, kuin kevätaurinko. "Mitä?
Nämät sanat olivat hänen lohdutuksenaan joka kerta kun päivän työt häntä rasittivat; mutta hän ei mahtanut sille mitään, että ylioppilas aina oli hänen mielessään ja että hän aina näki hänen seisovan luonansa, säihkyvin silmin, kasvot kirkkaina ja elävinä, ja kuiskaamassa näitä sanoja hänen korvaansa. Aino oli nyt kuin toinen ihminen.
Siinä oli kihlat, siinä vierivät kirkkaina helminä ne hohtavat sormukset, ne helisevät kolikat, rotisevat satamarkkaset, joita rikkaat ja ylpeät käyttävät. Silloin lähdin kotonani viime kerran käymään. Nyt olin irti mailmasta, nyt luistivat sukset kuin noitavoima olisi kärestä vetänyt.
Päivän Sana
Muut Etsivät