United States or Trinidad and Tobago ? Vote for the TOP Country of the Week !
Kinturin Janne, torppari, yhdeksän lapsen isä heitti tiskille kokonaisen tappovasikan sekä kolme kiloa torpan parhainta kirnuvoita. Sitten asettui nojalleen tiskiä vasten, ja paljon merkitsevällä, kunnioittavalla ja kohteliaalla kuiskauksella kysyi olisiko myydä hiirenloukkuja? No mikäs nyt? Syövätkö hiiret viljaa? Ei taida Kinturin viljat enää laariin mahtuakaan? Täytyy vissiin säkeissä pitää?
Mutta nyt tuli Kinturin Janne, kuten sanottu, hiirenloukkua ostamaan; eikä puodissa ollut ketään muita ostajia; ei myös Kinturin Janne ollut enää entinen Kinturin Janne. Kauppias otti alas joukon erilaisia satimia, yhä laskien pilaa torpan muka täyttyneistä viljamakasiineista. Vai olisivatko hiiret päässeet skafferiin sokerin ja vehnäsen kimppuun? pani hän, ystävällisesti silmää iskien.
Kohteliaisuudesta nuorta herrasväkeä kohtaan hän aina näiden läsnäollessa koetti näyttää iloselta ja reippaalta, läskipä joskus pientä pilaakin, sekä nauroi, molemmin käsin kuivaten vuotavia silmiään. Mutta nuori herrasväki taisi sittenkin huomata, ettei Kinturin ollut hyvä olla. Eikö Kinturin tule ikävä lapsia? kysyi Martta kerran häneltä.
Kinturin herra, Vaanikkalan rusthollari näkyi tulevan mäen päältä. Se tuli pyylevänä kekkelehtäen ja Kinturin jo kieltä syhytti häntä katsellessa. Kinturin ajanlaskujen mukaan oli se herrasväkien kotiutuminen näille seuduille ollut ainoastaan ensimäinen merkki niihin suuriin mullistuksiin, joihin hän sitten loppuiällään oli saanut olla todistajana tässä Vaanikkalan talossa.
Eikä tietysti aavistanut mimmoisilla viljamailla Kinturi häntä kuletti, mimmoisilla hopeahely-valjailla ajellutti ja mimmoisen kultatalon hänen asunnoksensa antoi unetonna heitellessään itseään kamarinsa vuoteella. Ja taas kulki Kinturin ajatuksissa hänen avioliittonsa historia alusta alkaen ja tähän päivään saakka. Hän oli vasta toisella kolmatta sinä kesänä kun ensi kerran näki Marin.
Ei kukaan tiennyt hänelle neuvoa minne päin Kinturi oli täältä lähtenyt, sen kuin että oli sanonut menevänsä töitä hakemaan. Silloin vaimo sanoi pahaa aavistavansa, sillä ei Kinturin ollut milloinkaan tapana näin kauan viipyä poissa, vaan aina hän oli käynyt kotona katsomassa ja raha-ansioitaan tuomassa. Ja vaimo läksi häntä hakemaan.
Sitäpaitsi alkoi kuulua että isäntä oli joutunut omien neitityttäriensä armottoman kurin alaiseksi ja vielä ruvennut pahoin juomaan, erittäinkin valtiopäiviltä palattuaan. Kinturin tuli isäntäpahaa surku. Hän ajatteli: se katuu tekojaan!
Kinturin suurimpia nautintoja oli tulla puotiin, kun siellä oli paljon väkeä, ja tuon tuttavuuden osottamiseksi hakea itse esille mitä tarvitsi, ottaa esimerkiksi omin käsin koukkupää-kepillä alas kimppu suitsia, valita niistä mieleisensä, ja sopia kauppiaan kanssa hinnasta noin niinkuin ohimennen, kesken muuta kaupankäyntiä.
Oli niin huonona, ettei hänestä ollut enää pois vietäväksi, ja niin kankeana, että Mari tuskin sai hänen yllensä puhtaan paidan, jonka oli onneksi tuonut mukanaan. Mutta sai hän sen kuitenkin. Hankki myös puhtaamman peitteen, käänsi Kinturin makaamaan selälleen ja ojensi hänen molemmat kätensä peitteen päälle kupeita myöten.
Aivan hyvin Mari tiesi, ettei Kinturille noin kovassa kuumeessa kahvi maita ja että tarkotus oli vaan saada Mari itse juomaan. Se oli sitä Kinturin vanhaa kahviylpeyttä. Jos olisi ollut jostain ottaa vehnäset, olisi Kinturi niitäkin vaatinut. Mari siis keitti kahvin, ja haikeasti itkien joi hänen nähtensä neljä kuppia.