Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 31. toukokuuta 2025
Kiusallisinta oli, että Vaanikkalan isäntä oli hajotuttanut vanhan päärakennuksen ja sen sijalle rakennuttanut uuden, kaksikerroksisen, ponttilaudoilla vuoratun, jonka oli vetänyt niin lujaan vernissaan, että inhottava haju täytti koko puutarhan, hukutti tuntemattomaksi kukkain tuoksuvivahdukset ja synnytti siten mehiläisten maailmassa mitä suurinta hämminkiä.
Kiviaidat ovat vielä paikallaan, polutkaan eivät ole vielä kaikin paikoin umpeen kasvaneet, sama vääräoksainen honkakin on jäänyt entisen portin kohdalle humisemaan, mutta itse mökki on poissa, sen paikka on auralla käännetty. Vanhan tuvanpuolen polttivat riihipuina, kamarin tukkeja olivat vieneet sikoläätiksi Vaanikkalan ison navetan viereen.
Kulkukauppias, kulkien kylään päin, oli raskasta selkäkuormaansa kantaen juuri nousemassa jyrkkää rantamäkeä, jonka takaa ei näkynyt vielä kuin sileä taivaanranta. Hiki päässä hän oli ponnistanut jo puoliväliin, kun äkkiä kuuli räminän hänkin ja katsahti ylös mäelle. Siellä tuotiin Vaanikkalan isännän vastaostettua niittokonetta rantapellolle.
Kinturi ei voinut enää ollenkaan nähdä häntä silmiensä edessä, vaan oli muuttanut toiseen kylään, vanhaan, tienvarrella olevaan mäkitupaan Marinsa kanssa asumaan. Ja vasta sieltä käsin, kun samallaisia isäntiä näkyi yhtälailla kaikkialla muuallakin, alkoi hänen erikoisvihansa Vaanikkalan isäntää kohtaan antaa myöden, jopa niinkin, että hän saattoi joskus tarjoutua sinne ansiotöihinkin.
Yhtämittaisena rappuna oli tämän Vaanikkalan isännän elämä noussut aina vaan ylemmäs ja ylemmäs. Ja vaikka he sen kanssa olivat sekä tasaväkiset että yhdenikäiset ja kaiken nuoruutensa yhdessä kasvaneet, oli isäntä siitä herrasväkien tulosta saakka ruvennut pröystäilemään Kinturin edessä.
Mitä erityisesti Kinturin Janneen tulee, niin takasinpalaamisesta puhumattakaan eipä enää ollut edes olemassakaan sitä mökkiä, jonka hänen esi-isänsä olivat kiviaidoilla aidottaneet, jossa hän itse oli syntynyt, jossa kasvanut, johon nuoren vaimonsa tuonut, jossa kuunnellut lapsiensa pilpatusta. Kinturien kuokkimat pellot ovat Vaanikkalan muihin viljelyksiin yhdistetyt.
Olipa häätötuomiokin tullut, mutta Kinturi ei kuitenkaan ollut vielä tähän päivään asti uskonut isännän totta tarkottavan ja pysyi sitkeästi torpassaan sekä suoritti tarkalleen kaikki päivätyöt, vaikkei niihin koskaan enää käskettykään. Niin hävyttömäksi hän ei olisi itse Vaanikkalan isäntääkään voinut uskoa, että olisi toista kotoa ruvennut maantielle ajamaan.
Vaanikkalan isäntä oli kuin olikin päässyt valtiopäiville, jossa hänkin mitä innokkaimmin oli vaatinut karkotettujen takasinkutsumista ja laillisten olojen palauttamista. Hän oli lihonnut niin kovasti, että keinutuoleista puhumattakaan ei yksikään lehti leveimmilleen levitettynä hänen leveyttään enää voinut peittää.
»Mikä se noin ratisee?» sanoivat Vaanikkalan kylän pojat toisilleen ja pörhistivät korvansa. »Mikä kumma sieltä tulee?» ihmettelivät myös pyykkärit rannassa. »Nyt se viedään!» päättelivät muonamiehet tahkokivellä, missä he viikatteitansa laskivat, ja hyppäsivät pystyyn. Ja kaikki pojat, akat, miehet joka taholta juoksivat sitä kalinata kohden, joka kuului pajan tieltä.
Puutarhan ylitse se näki Vaanikkalan suuren kivinavetan, ja vastakkain sattuvien, hämähäkinverkkoisten ikkunain läpi navetantakaisen, kohtisuoraisessa päivänpaisteessa sinertävän nurmirinteen, jossa tuuli heilutteli pitkiä horsmia.
Päivän Sana
Muut Etsivät