Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 8. kesäkuuta 2025
Kas Kinturi ei tahtonut myöntää, ettei hän jaksa Mariansa elättää semmoisena kukkana kummoisena oli sen luoksensa ottanut. Ja ponnisteli viimeisiin asti, ettei vaan hänen Marinsa tuntisi köyhyyden kouria. Kahvia ja sokeria piti Marin sentähden saada, myös leninkinsä kaikki laittaa niinkuin ennen. Mutta itsekseen Kinturi jo kauan sitten näki, että asiat huononemistaan huonontuvat.
Hän luuli kasvattaneensa Marinsa niin kaukana kaikesta maailman turmeluksesta, että kun hän eräänä iltana, kaupungista palatessaan, tapasi kasvattinsa vaaleana pienoinen lapsi sylissä, sai hän sellaisen iskun sydämmeensä, ett'eivät hänen riutuneet voimansa sitä kestäneet. "Kun minä kerran vuoteen omaksi joudun, niin en siitä koskaan enää nouse", oli hän aina sanonut.
Kinturi ei voinut enää ollenkaan nähdä häntä silmiensä edessä, vaan oli muuttanut toiseen kylään, vanhaan, tienvarrella olevaan mäkitupaan Marinsa kanssa asumaan. Ja vasta sieltä käsin, kun samallaisia isäntiä näkyi yhtälailla kaikkialla muuallakin, alkoi hänen erikoisvihansa Vaanikkalan isäntää kohtaan antaa myöden, jopa niinkin, että hän saattoi joskus tarjoutua sinne ansiotöihinkin.
Selvästi hän kuuli, kuinka tuvassa Mari rauhallisesti kuorsahteli, se hänen Marinsa, jonka kanssa he olivat parhaan ikänsä yhdessä eläneet. Ennen, kun he vielä makasivat molemmat tuvassa ja samassa vuoteessa, ja kun ajatukset näin rupesivat kulkemaan, ei hän tarvinnut kuin kallistaa päänsä niin, että se kävi nukkuvan Marin olkaan, silloin sai rauhan ja turvan.
Kevätpuoleen poiki lehmä ja lampaat karitsoivat; vasikka juotettiin karjan lisäksi, ja nyt oli heillä toinen verta elukoita, jos kohtakin toinen puoli karjasta olivat pieniä. Rotevasti, kaksinkertaisella innolla, kaksinkertaisilla voimilla, kaksinkertaisella ahkeruudella teki Jaakko työtä, sillä hän tiesi sitä tekevänsä Marinsa eduksi, joka oli hänelle maailmassa rakkain.
Päivän Sana
Muut Etsivät