Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 8. kesäkuuta 2025
Marraskuussa jo maa peittyy paksulla lumivaipalla. Jää tulee usein kuuden jalan paksuiseksi, ja töin tuskin ihmiset voivat kovan pakkasen kouria kestää. Pensasmaiset koivut ja männyt ainoastaan voivat täällä kituen elää. Sukkelia poroja, siniharmaita kettuja, mustantummia sopuleja, valkoisia kärppiä ja jääkarhuja kiertelee metsissä, ja rannikoilla vilisee hylkeitä, merisikoja ja mursuja y.m.
Villon komensi, temmaten samassa käteensä parilan päältä paistinvartaan, jota heilutti ilmassa ikäänkuin voiton merkkiä. Malpaye oli jo uunin päällä, Baillevent kuroitti hänelle jo kattiloita ja pannuja, joita hän vuorostaan ojensi ulos ikkunasta. Siellä oli niitä vastassa kaikenmoisia käyriä kouria, irvistäviä päitä ja nälkäisiä naamoja.
Kas Kinturi ei tahtonut myöntää, ettei hän jaksa Mariansa elättää semmoisena kukkana kummoisena oli sen luoksensa ottanut. Ja ponnisteli viimeisiin asti, ettei vaan hänen Marinsa tuntisi köyhyyden kouria. Kahvia ja sokeria piti Marin sentähden saada, myös leninkinsä kaikki laittaa niinkuin ennen. Mutta itsekseen Kinturi jo kauan sitten näki, että asiat huononemistaan huonontuvat.
Tuossa äänessä ilmeni niin jylhä ja kumea suruisuus, että Lygia, jonka ajatus juuri oli liidellyt tulevaisuuden tyynissä, kirkkaissa unelmissa, tunsi omituisen, surunsekaisen kauhun alkavan kouria sydäntään. Vinitius kiersi käsivartensa hänen olkapäidensä ympäri ja lausui: "
Ja siksi luulin minä sen Myös mulle luonnistuvan; Mä liiton vannoin viinallen Sitä paljon valmistavan'. Mut en mä tainnut osata Tapoja hengen pahan, En taiten taskut kouria Ja viedä veljein rahan. Viinaakaan veden kanssa en Osannut sekoitella, Aineiden kanssa karkeiden Pyreissä pysytellä. Ilkeitä ei noit' ainetta Voi julki julistella; Noin paha saattais paheta Ja oudot osoitella.
Setä Juhon leski oli nyt jo sangen vanha ihminen ja hänkin kääntyi pian tautivuoteelle. Kauan eivät kestäneet hänen riutuneet voimansa taistella kuolon rautaisia kouria vastaan, ennenkuin hän heitti henkensä ja kallisti päänsä lepoon, mutta hänellä oli vääryyttä, kärsineenäkin oma leipänsä kuolemaansa asti. Näyttipä siltä kuin Jumala olisi sallinut hänen niin kauan elää kuin "aika näytti".
»Vai etkö tiedä, mitä tarkotan?» kysyi Elias, aikoen uudestaan kouria Anteroa. »Et kaiketi myöskään muista, että minä lupasin sinulle selkään, ell'et ole ihmisiksi. Muistatko?» »Miksipä en sitä muistaisi?» vastasi Antero huolettomasti. »Hyvä, että edes sen muistat», jatkoi Elias; »sinä myöskin tiedät, että minä pidän sanani, ja mitä säästät, sen edestäsi löydät.
Keitto kun on valmista ja pata tulelta nostettu, ryntäävät nälkäiset merimiehet sen ääreen. Koirain tavoin kokevat he ensin kovat osuudet kouria; vaikka sopan lämmin ei vielä ole kiehumapistettä alemma, pistävät he kuitenkin sormensa liemeen ja haalivat sieltä kokkareita; pian luut ritisevät ja ratisevat kilpaan purekselijain hampaissa.
Kapteeni oli kovakourainen mies eikä juuri hellävaroin pidellyt nyt Anteroa, kun pudistellen sanoi: »Niin, mutta etpä kuitenkaan kuollut, lurjus!» Antero ponnisteli ja pääsi viimein irti. »No, no, mitä nyt, herra, kun tuolla lailla alatte?» kysyi hän ja vältteli Eliaksen kouria, ett'ei uudestaan joutuisi kiinni.
Päivän Sana
Muut Etsivät