Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 9. kesäkuuta 2025
Heittäytyy kiikkutuoliin. Onhan rakkaudella ja hurmaavilla itämaan juomilla samallainen vaikutus. Kun niitä nauttii, vievät ne mukanaan outoon tuntemattomaan maailmaan, jossa kaikki on niin ihanata, mutta jossa aina pyrkii kauemmas, vaan minkä kauemmin niitä on nauttinut, sen jyrkempi on sitten jälkivaikutus. Kaikki tuntuu niin väsyttävältä, niin ikävältä. Huokaa. Tätä en kauan kestä!
Hänelle juontui äkkiä mieleen koko heidän onnettomuutensa, kaikki, mitä heidän oli kärsittävä sisällöttömän tulevaisuuden äärettömässä yksitoikkoisuudessa, se ajatus sattui häneen kuin hehkuva nuoli, ja hän melkein huusi: »Kornelia, minä en kestä tätä! Tämmöisen sietäminen on yli inhimillisten voimien!
Olen löytävä vapauden! Olen paljastava sen, mikä salassa on. Olen vapauttava sen, mikä vangittu on. Olen pääsevä sen salaisuuden perille, jota kauan on aavistettu, mutta ei ikinä löydetty. Olen palauttava luonnon ihmiskuntaan ja ihmiskunnan luontoon. Siihen tarvittaneen aikaa, mutta käy käsiksi vain, kestä loppuun saakka! Tähän saakka olemme samaa mieltä.
Ihanhan te poltatte itsenne ja minut. Eihän tämä vielä mitään ... mitenkäs Miina sitten helvetissä! Käsikurkalta heittää Miina-parka, silmiään varjellen, vielä kaksi kipallista uuniin. Kiuas kiljuu, ulisee, siell' on sata uutta kissaa sähäjämässä, ja parkuen pakenen minä saunakamariin. Eihän tätä enää kestä kivetkään halkeamatta, kuulen saunapiian valittavan. No, laitahan sitten suihku reilaan.
Kestä vielä tunti, kaksi, Valmihiksi työni saan Eihän uni asukkaaksi Luotu, vierahaksi vaan. Huomiseksi lapsosille Täss' on leipä saatava; Suurusta kun sais jo niille, Helpp' ois yönkin valvoa. Vielä tunti; karvastaapi
Aina siinä tuulee, tuossa väljien vesien leveässä salmessa, eivät kestä parhaat nahkasetkaan ja kokoon kyyristyneinä, usein ummessa päin, kyytimiehen kääntäessä selkänsä tuuleen ja pää kippurassa, siitä pyritään yli, umpeen nietostuneen tien hidastuttaessa kulkua. Vihdoin on päästy Puijon suojaan ja noustu maihin.
Kas, ylläpä mustien murheiden on kaunihit taivaankaaret ja kaukana keskellä aaltojen on haaveiden höyhensaaret ja ken sinne lapsosen kaarnalla käy, ei sille ne aavehet yölliset näy, vaan rinnoin hän uinuvi rauhaisin kuin äitinsä helmoihin. Mitä siitä jos valhetta onkin ne vaan ja kestä ei päivän terää! Me uinumme siksi kuin valveutaan ja vaivat ne jällehen herää.
"Päästään se matokin kuolee. Kyllä ei kestä kauvan sitä veren sylkyä, ei mustalainenkaan, sitä vähemmin oikea ihminen."
Puhe kääntyi nyt toiselle suunnalle, jolloin joukon hylkyläiset, Anna Leena ja Antti, olivat ääneti kuten konsanaankin. Antti katsoi liikutuksella ja kiitoksella kauniisen tyttöön, mutta tämä ei nostanut silmiään työstänsä. Kun ruvettiin eroamaan, läheni Antti häntä, puristi hänen kättään ja kuiskasi: "kiitoksia, Anna Leena!" "Ei kestä kiittää", vastasi tämä kaikkein kuullen.
He käyvät elon läksyyn, sen päivätyöhön pitkään, rikasten ääneen äksyyn ja korkolaskelmiin, he uurtaa ja he puurtaa, ei kestä voimat mitkään, jo vanhuus selän kuurtaa ja hylyks jää he niin. Mut siitä viis, he tuumaa: hapata lailla lesken tai ruokarouvan, huumaa ei myöskään onni se; osaamme emme myö me, vaikk' katukansan kesken me automaatiss' syömme vähäisen palamme.
Päivän Sana
Muut Etsivät