Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 29. kesäkuuta 2025
Taisi käydä kateeksi niiden, kun ei itsellään ollut ... olisivat kai ne saaneet, jos olisivat tahtoneet ... saahan niitä kelloja vaikka kuka kellosepän puodista... Tuolla niitä nyt tuleekin! Martti meni heitä vastaan ja rupesi seisahtumaan heidän kohdallansa. »Paljonko on kellosi, Martti'» kysyivät ne taas ja mennä reuhkasivat nauraen ohitse... Niinpähän on! ... kateeksipahan käy!
Lents tahtoi, että Pilgrim ensin oikein oppisi kellosepän työtä, ennenkun hän lähtisi kellokauppiaan retkelle, sillä semmoisen kauppiaan tietysti alinomaa täytyy osata kelloja korjata, niin hyvin vieraitten, kuin omiakin, joita kuljettaa kaupan; ja nyt Pilgrim todella rupesikin kellosepän oppiin. Mutta sitte kun hän oli tarpeellisimman oppinut, hän taas oli täydessä puuhassa matkalle.
Ja koska siis jo moni ihmis-raukka ukkoisen kelloja soittaissaan on henkensä heittänyt, on korkia Esivalta kieltänyt sellaisen hyödyttömän ja epäuskoisen soittamisen.» Näin Toivonen puhui; ja havattuansa että ihmiset tästä saakka enemmin kuin ennen pelkäsivät ukon tulta, pahastui hän sitä.
Kun oltiin menossa tapulin holvin alaitse kirkkomaalle, keksi neiti Liina, että mentäisiin ylös katsomaan näköalaa ja kelloja. Elli vähän esteli, mutta kun Olavi kehoitti tulemaan, niin tuli hän heti. Rappuset olivat pimeät ja kahden puolen niitä ammotti syviä, mustia kuiluja. Mutta ylhäällä löi vastaan heleä valo, niin että silmiä huikaisi.
Hän kiipesi sille isolle kivelle, jonka kupeella he Liisan kanssa pienenä leikkivät ja asettui hiljaa. Kelloja kuului, mutta niitä oli useampia ja kaukana vielä. Pienenä tyttönä oli Viija tätinsä kanssa tuitutellut lehmiä kotiin, mutta nyt ei viitsinyt, sattuisi vielä joku järvellä kulkemaan ja se kuulisi, ettei mene kauniisti. Eikä ollut kuullut muidenkaan taloisten tyttärien tuituttelevan.
Hän ei muistanut mitään muuta ajoilta ennen merille lähtöään kuin sen että hänen isänsä oli tehnyt kelloja ja että hänellä oli ollut asuinhuoneessaan rastas, joka osasi viserrellä laulun »Pohjoinen maa». Kaikki muu oli häneltä unhottunut näinä vuosina, joiden kuluessa hän oli saanut kärsiä kovuutta ja julmuutta.
Mut niinpä luullaan, kun kelloja kuullaan, Ett' aikaa kovaa se ties, Ett' uhkaa surma, tai nälän turma, Tai sota ja vieras ies: Soi vieno soitto kuin ääni loitto, Niin murheisen kaihoisaan Ja aikain mennen ne aina ennen Soi onnettomuuksiin maan. Näe vaaroja silloin, kun kellot illoin Ne Unnukan pohjasta soi: Ei onnen aikaa ne kaihoten kaikaa, Sen kyllä arvata voi.
Päivän Sana
Muut Etsivät