United States or Equatorial Guinea ? Vote for the TOP Country of the Week !
Liisa ei tiennyt, mitä hän oli tehnyt. Hän tapasi itsensä vasta kotona itkemässä lapset sylissään. Ensimäistä päivää oli Viion leski virassaan vahtina maantien häkillä. Toimiensa loputtua istui hän vahtikopperonsa kynnykselle sukankudin kädessä. Poutaisen kesäpäivän aurinko oli juuri laskenut. Taivas oli haalakan sininen ja pohjoisella kulmalla oli punertavan kellertävä kajastus.
Sen jylinä kuuluu 6:n virstan päähän, ja kuuluisi vieläkin etemmäksi, jos ei se sekaantuisi ylipuolella olevain pienempäin koskien kohinaan. Kovinkaan huuto ei kuulu rannasta rantaan. Vesi ei ole nyt yhdessä ainoassakaan kohdassa säilyttänyt luonnollista väriänsä; se on kellertävä; se ei virtaa enää, se syökseytyy katselijan sivuitse huimauttavalla mahdilla.
Hänellä oli punaiset posket ja valkoinen otsa, pitkä kellertävä tukka, joka riippui alas kahtena palmikkona. Tukka oli taiten kammattu ja taiten palmikoittu. Niin kumminkin minusta näytti, sillä hänen peittämätön päänsä oli sileä kuin kanan muna ja palmikot niin sievät, etten maassa mointa ollut eläissäni nähnyt.
Hänellä oli pitkulaiset olivinväriset kasvot, pitkä musta tukka palmikolla, ja koko hänen olennossaan oli jotakin runoilijan tai taiteilijan tapaista. Tämä kaunis muoto ja kellertävä tuli oli nälkäiselle, viluiselle matkailijalle varsin elähyttävää.
Mutta hän oli kauhean kalpea; hänen ihollaan oli sama ikävä kellertävä värin vivahdus, mikä tavallisesti seuraa kivulloisuuden mukana; ja huuletkin olivat kalpeat, värittömät, vaikka toiselta puolen valkoiset hampaat olivat säännölliset.
Esterin ja hänen äitinsä asunto oli kaupungin vaatimattomimpia: kellertävä yksikerroksinen puutalo neliskulmaisine, mataline ikkunoineen. Mutta vuokra oli halpa, ja heillähän ei ollut paljon, millä elää; sekä Esterin palkka että äidin työansiot olivat vähäiset.
Ja siellä oli niin hiljaista, kuin on silloin, kun ei enää olekaan äänetöntä, koska itse äänettömyys puhuu... Aurinko laski, ja kun sen kellertävä valo lankesi runkojen lomitse viheriälle sammalelle, silloin tuntui kaikki kuin sadulta. Tunsin itseni niin onnelliseksi; minä juoksin polkua pitkin ja minusta oli kuin olisi metsän syvyys minua vetänyt ja houkutellut puoleensa.
Jumalalle olkoon ylistys ja kiitos ja kunnia, että asia päättyi näin hyvin!» Kaikki oli siis selvillä. Syys läheni, ja kellertävä, teräinen vilja aaltoili pellolla odottaen leikkaajain sirppejä. Ja muuanna päivänä sirpit tulivat ja vilja leikattiin.
Muudan vanha, kellertävä ja harmaahapsinen nainen, jolla oli ilkeät ja vähän luottamusta herättävät kasvot, mutta moitteeton esiintymistapa, tuli heille avaamaan. Hän myönsi, että mr Hyde asui täällä, mutta tämä ei sattunut olemaan kotona. Hän oli, kertoi nainen, tullut hyvin myöhään kotiin, mutta jo heti taas lähtenyt pois eikä häntä ollut sen jälkeen näkynyt.
Mutta pöydän toisella puolella istui äänetön mies, katse lämmin ja leuassa kellertävä, tuuhea kähäräparta. Salaa olivat hänen silmänsä koko ajan katselleet nuorta tyttöä, ja nyt kun hänen voimansa raukenivat, ei hän jaksanut kauemmin salata liikutustansa. Pappi katsahti häneen pöydän ylitse, ja samassa syntyi kummallinen, juhlallinen hiljaisuus pöydässä.