Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 14. heinäkuuta 2025
Sillä minä olin niin varovainen säästääkseni häneltä katkeruutta Muistellessani niitä aikoja, tuntuu minusta, että koetin ikäänkuin henkeni kaupalla, pitää häntä ulkopuolella meidän elämäämme. Tai enkö minä koettanut, Rebekka? *Rebekka*. Koetit, koetit ihan varmaan. *Rosmer*. Ja sinä samoin. Ja kuitenkin ! Ooh, sitä on kauhea ajatella!
Tohtori Leete kehotti minua ottamaan huomioon, että työntekijäin toimeentulo ei suinkaan riipu hänen arvostaan, joten eivät elantohuolet ole lisäämässä pettymisen katkeruutta. Sitäpaitse on työpäivä lyhyt, vapaa-ajat uudistuvat säännöllisesti, ja pakollinen työ loppuu parhaassa ijässä, neljänkymmenenviiden vuoden vanhana.
Silloin minun rohkeuteni lamautui se on ainoa kerta minun elämässäni, kuin se on minulle tapahtunut ja minä aloin taas kuluttaa mahtavien portaita. Ne olivat minun elämäni raskaimmat vuodet. Minun täytyi liikkua näiden ihmisten kesken, ilkialastomana ja nöyränä ja makeita sanoja huulilla, minun, joka kihisin vihaa ja katkeruutta.
Sere. Minä itken katumuksen verisiä kyyneleitä. Reetta. Minä tuskan katkeruutta kärsin ja surun sameata vettä silmistäni puserran. Oikeata kalkkivettä puserramme nyt. Vaan missä on poloinen Jaakko-vanhani, joka korpehen jäi? Simo. Niinpä jäi, vaan eipä hänkään tästä ansasta voi pelastua. Myöhäinen on nyt katumus, myöhäiset kyyneleet.
Seutu oli aution yksitoikkoista: silmän kantaman savipeltoja reunojaan myöten täyteisine ojineen, yksin tuo vähän tummempi juova taivanrannassa metsä oli liian etäällä kuuluakseen näköalaan. Ja tämmöistä oli hänen näköalansa oleva aina, huomenna, ylihuomenna, koko pitkän elämän. Hän painoi otsansa kylmää ikkunanlasia vastaan ja tuijotti eteensä, suuret mustat silmät täynnä ikävöivää katkeruutta.
Nyt vihdoinkin hänen nuori raitis ruumiinsa vaati ravintonsa, huolimatta hänen sydämensä surusta. Ja varmaankin hän tällä hetkellä, jolloin hän nautti matamin hyviä vohveleita, vähemmän tunsi surunsa katkeruutta.
Mirjam riuhtasi itsensä äkkiä hänestä irti. "Ei milloinkaan ... ei milloinkaan ... ei milloinkaan!" huudahti hän kiihkeästi. Sauluksen kasvot jäykistyivät jälleen kuvastaen leppymätöntä katkeruutta. "Valitse hänet tahi minut!" kuiskasi hän uhkaavasti. Mirjam ei saattanut vastata; mielenliikutus tukahdutti hänen äänensä.
Hänen mielensä katkeruutta ei voinut kaunis, kesäinen aamuaurinko poistaa.
Siksi olin silloin vielä liiaksi pieni, ja juoppouden tauti tarttuu ihmiseen vasta sitten, kun sen sydänala herkeää itkuun sulamasta. Silloin kun kylän läpi lautamiehen talosta juoksin, silloin oli sydänalani niin katkeruutta täynnä, että sitä ihan pakotti, mutta kyynelten kanssa se vielä sillä kertaa suli.
Mutta minä, minä se en ansaitse pienintäkään uhrausta, vaikka minulla on yhtä hyvä pää kuin Rudolfillakin, niin, ehkä parempikin, ja tuhannen kertaa suurempi halu tieteisin kuin hänellä, ja miksi tämä vääryys? Niin, sentähden, että minä olen tyttö. Neitonen puristi huulensa yhteen, ja hänen sydämmensä oli katkeruutta täynnänsä.
Päivän Sana
Muut Etsivät