Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 14. lokakuuta 2025
Kumma kyllä, saattoi Johannes nyt ajatella tuota kaikkea ilman katkeruutta. Eilen se ei olisi hänelle vielä onnistunut. Eikä vielä jotakin minuuttia sitten. Mutta Trudchenin läsnä-olossa oli jotakin, joka pakotti hänet alistumisen evankeliumia julistamaan. Täytyy tyytyä siihen, mitä täytyy, sanoi hän. Ja sitten, aivan huomaamattaan, hän rupesi omasta itsestään puhumaan.
Jollette nyt pääse voitolle, tulee olonne tämän jälkeen kahta vaikeammaksi." "Näettehän pastori itse miten tulemme toimeen", vastasi vaimo, terävä, katkeruutta ilmaiseva katse älykkäissä silmissään, "tämmöisessä huoneessa me saamme maata, kaikki kymmenen henkeä..." "Yksitoista", oikaisi mies, "kun Johan on kotona."
Sielujen kauneutta ja rumuuttako sinä silloin osaisit katsella? Eikö silloin kaikki, yksin pahuus ja kärsimyskin, muodostu rakkaudeksi, jota suloisin kyynelkaste siunaa? Eikö jokainen anteeksiannon tilaisuus hiukkasen lievennä eronhetken tai kuoleman katkeruutta, kuten on sanonut muuan viisas mies.
Kuvernöörin rouva on niitä ihmisiä, joilla on taito johtaa nuorta neitoa maailmaan, ja teidän Inger-Johannanne!"... Rouva vastasi hitaasti ja painolla; tahtomattansakin kuului hiukkasen katkeruutta hänen puheestaan. "Se olisi liian odottamatoin onni; vaan suurempi kuin mitä me kaukaiset maalaiset voisimme odottaa korkealta, ylhäiseltä kälyltämme.
Viimein oli myöskin unelma isänmaasta, sellaisesta, jonka hyväksi isä oli työskennellyt, alkanut haihtua. Ja se kaikki oli vuosien kuluessa koonnut katkeruutta Hannan mieleen, niin kuin myrkky kokoutuu kyykäärmeen hampaan juureen. Kälyänsä hän ei tahtonut koskaan tavata.
"Sitä kysymystä sinun ei tarvitse tehdä", vastasi Robert, äänensä osoittaessa hieman katkeruutta, "jollen sinua rakastaisi niin äärettömästi, että minusta tuntuu mahdottomalta elää ilman sinua, en olisi ottanut askelta, joka ehkä tuottaa meille kummallekin onnettomuutta..." "Rakastatko sinä minua ylitse kaikkea?" kysyi Gabrielle puoleksi keikailevalla itsepäisyydellä.
Andrei. Sinun pyynnöstäsi. Voi, voi, kuinka elämäni jylhä on, Kylmä, kolkko ompi tieni, lohduton. Olenhan ma halpa orja, mitätön. Yksinäinen orpo raukka, äiditön. Armahainen lempi yksin saapi vaan Sydämeni katkeruutta lauhtumaan. Audotja. Se on hän! Se on hän! Taivaan Jumala! Minä tunnen tämän säveleen! Mistä olet sinä tuon laulun oppinut? Andrei. Se on ainoa, mitä olen oppinut äidiltäni.
"Entä hän itse, onko hänkin yhtä täynnä toivottomuutta ja katkeruutta?" kysyi Robert, joka hyvin tunsi nuoren tytön, jota Gabrielle tarkoitti. "Hän! Ei, hän on enkeli!" lausui Gabrielle.
"Mr Wesley sanoo," virkahti Ewelyn, "että oikea kiivaus on rakkauden, ja että kaikki olkoonpa kuinka vakava tahansa, silloin on väärä, kun se puhkuu katkeruutta eikä pala rakkaudesta." Ja äitini sanoi miettiväisesti: "Hänen kiivautensa on varmaankin koetusta kestävä. Suokoon Jumala, että meidänkin niin tekisi."
LEENA: »Otamme ratkaisevan askeleen» kun olemme jo kahdesti kuulutetut! VALDEMAR: Se ei tee mitään. Vielä voi hyvin peruuttaa. Ja jos mielipiteestä luopuminen sinulle on jotakin mahdotonta, niin sanon sen ilman mitään katkeruutta on todella parempi... VALDEMAR: Isä! ROUVA VALTANEN: Taas huonosti nukkunut, rakas Aleksander?
Päivän Sana
Muut Etsivät