Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 21. marraskuuta 2025
"Oh, siihen totumme pian", sanoi ylioppilas hyvin pilkallisesti, muistaessaan pastorin sanoja kerran tätä ennen. "Teistä oli varmaankin hauska saada taas tyttärenne kotiin?" lisäsi hän. "Oo, kyllähän se oli", vastasi pastori hajamielisenä, mutta hänen kasvoistaan näki, ett'ei sydän suostunut vastaukseen. "Alkoiko hänellä olla ikävä kotiin?" kysyi Erkki.
Amalia ei enää koko sinä iltana väistynyt Aleksin vierestä. Hän piti hilpeästi leikkien silmällä, ett'ei Aleksis saanut rasittaa itseänsä; hän ei edes saanut puhua muuta kuin jonkun sanan silloin tällöin. Aleksis katseli, miten hänen häissään sydämen pohjasta hauskaa pidettiin. Hänen huulillaan oli lapsellisen hyvänsuopa hymy, ja hänen kasvoistaan loisti onnellisen uinaileva ilme.
Hän oli yksinkertainen, iäkäs ja erinomaisen kunnianarvoisa todistaja, joka oli kaukaa tullut kertomaan totuutta, jonka omin silmin oli nähdyt, johon oli syventynyt, johon uskoi, niinkuin omaan olemassaoloonsa, ja jota rakasti juuri siksi, että siihen uskoi. Hänen kasvoistaan loisti sellainen vakaumuksen voima, että olisi saattanut luulla häntä itse ruumiillistuneeksi totuudeksi.
Pitää sen laivassa ja kirkkorannassa ja kirkonmäelläkin ... on se hänen päässään yhtä hyvä kuin kenenkä muunkin. Ja hänen kasvoistaan loistaa niin suurta onnea ja tyytyväisyyttä ja kiitollisuutta kaikista Luojan vähistä lahjoista, jotka ovat hänen osakseen tulleet, että on minunkin oikein hyvä ollakseni... Rakkauteni, minne katosit ystäväni, minne minusta eksyit?
Hän näytti terveeltä ja raittiilta, lieneeköhän se sitten ollut sentähden, että raitis tuuli oli puhaltanut ruusuja hänen poskillensa tahi sentähden, että ilo päästä jälleen kotiin loisti hänen silmistään. Mutta ilo haihtui hänen kasvoistaan, kohta kun hän otti esille kirjeen, jonka oli tuonut mukaan. "Tämä on Mathildan äidiltä", sanoi hän, "hän käski minun antaa sen sinulle."
Hänen kasvoistaan katosi entinen ankaruus; kivettyneet piirteet kävivät tyyniksi ja lempeiksi. Itse hän oikaisi käsivartensa ristin poikkipuulle, helpottaakseen vartijoiden työtä, käänsi silmänsä taivasta kohti ja vaipui hartaaseen rukoukseen.
Jumala tietää ajatuksemme, hän näkee tekomme ... hän sallii meidän tehdä, sillä hän on mieleemme istuttanut lakinsa ja tahtonsa. Hän on sanonut: Tee se, niin saat elää. Hän on meitä auttava kuin me tyköönsä rukouksessa tulemme... Oletkos sinä koskaan rukoillut? Olen, vastasi Emma ja viime veripisare katosi kasvoistaan.
Ja jos joskus menenkin, niin voin yht'äkkiä jättää kaikki ja palata tuulessa, sateessa ja liassa kesken kiireen asuntooni. Tullessani seisoo ovenvartia tavallisesti huoneensa edustalla ja katselee aikansa kuluksi liikettä kadulla. Jo kaukaa koetan hänen kasvoistaan lukea, onko hänellä minulle mitään. Jos olisi, hän peräytyisi kammioonsa minut nähtyään.
Tupa oli tavallinen, keskellä lattiaa oli uuni ja katto oli noesta aivan musta, mutta muuten oli siellä puhdasta ja siistiä. Mathilda oli kuin puusta pudonnut. Tuvassa istui noin seitsemänkymmenen vuotias talonpoikaisnainen, jonka, hänen iloisista ja tyytyväisistä kasvoistaan päättäen, olisi luullut viettäneen koko elämänsä rauhassa. Nähtyänsä vieraat, nousi hän ylös heitä tervehtimään.
"Kyllähän se niin on", vastasi Martin Petrovitsh. Ei hänen kasvoistaan sentään olisi osannut sanoa että hänestä todellakin tuntui helpolta. "Nyt sopii ajatella sielunkin asioita ja valmistautua kuolinhetkeen, niinkuin tulee ja sopii." "Vieläkös sitä kättä niin kummallisesti panee?" kysäsi äitini, Harlow pani vasemman kätensä nyrkkiin ja avasi jälleen, kahdesti perättäin.
Päivän Sana
Muut Etsivät